Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Jani Hellström
Kuva: Teosto

Miten voittajateokset syntyivät, Anna Eriksson ja Matthew Whittall?

Palkinnonsaajista päätti kolmihenkinen jury esiraadin valitsemien kuuden teoksen ja teoskokonaisuuden joukosta. Juryn puheenjohtajana toimi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki ja jäseninä Sibelius-Akatemian dekaani Tuomas Auvinen sekä viime vuonna Teosto-palkinnolla palkitun teoskokonaisuuden säveltäjä Milla Viljamaa.

Palkintojury yhtyi esiraadin luonnehdintaan Erikssonin ja Whittallin teoksista:

Anna Eriksson, ”Mana”: Mana-levyllään Anna Eriksson tekee selkeän pesäeron aikaisempaan tuotantoonsa. Rohkean henkilökohtaiset tekstit esitetään iholle tulevan intiimisti mutta väkevästi. Mana on poikkeuksellisen vahvasti tekijänsä näköinen kokonaisuus.

Matthew Whittall, ”Dulcissima, clara, sonans”: Dulcissima, clara, sonans on osoitus Matthew Whittallin omaperäisestä ja soinnillisesti kiehtovasta nykymusiikki-ilmaisusta, joka on helppotajuista olematta kuitenkaan banaalia. Hildegard von Bingenin keskiaikaiset tekstit saavat teoksessa aistillisen, värikylläisen ja ajattoman sävelasun.



”Valinta oli vaikea, sillä ehdolla oli kuusi erinomaista teosta, jotka osoittavat, että Suomessa tehdään kiinnostavaa ja taiteellisesti korkeatasoista musiikkia genrestä riippumatta”, raadin puheenjohtaja Paavo Arhinmäki totesi.

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä