Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Ari Väntänen
Kuva: AJ Savolainen

M:n Näytän missä asun -albumi Teosto-palkintoehdokkaana

Minja Koski eli M, millaisia ajatuksia Teosto-palkintoehdokkuus herättää?

Iloisia ja kiitollisia. Artistina se lämmittää mieltä, että taiteellinen työ huomioidaan näinkin kunniakkaan yhdistyksen taholta. On hienoa, että Teosto-palkintoraati valitsee tekijät ilman, että palkitsemisen perusteena on taloudellinen menestys. Teoksen rohkeus, innovatiivisuus ja omaperäisyys ratkaisevat. Sitä arvostan erityisesti tässä palkinnossa.

Millaisen musiikillisen ja sanoituksellisen kokonaisuuden halusit rakentaa?

Koska olen tehnyt lauluja jo kauan, niitä on päässyt kertymään pöytälaatikoihin, äänityslaitteisiin ja koneisiin. Eli oikeastaan kahden ensimmäisen albumikokonaisuuden tekeminen on ollut siihenastisen eletyn elämäni mittainen projekti.

Mietimme tuottajani Miikka Ahlmanin kanssa, mitkä kappaleeni toimisivat parhaiten kokonaisuutena ja millaisen kaaren ja tarinan teokset yhdessä rakentavat. Näin jälkeenpäin tuntuu aivan selvältä, että juuri tuon laulun kuuluu olla tällä ja tuon tuolla albumilla. Kokonaisuus elää ja muuttuu, mutta lopulta oikeat biisit sovituksineen ja tuotantoineen löytävät paikkansa.

Omassa päässäni Näytän missä asun -albumi oli jonkinlainen matka maalta kaupunkiin.

Omassa päässäni Näytän missä asun -albumi oli jonkinlainen matka maalta kaupunkiin, itsenäistymiseen ja visioihin, joista saa hetkeksi kiinni, mutta jotka jo seuraavassa sekunnissa katoavat.

Vastaako lopputulos ennakkoajatustasi?

Suhtaudun albumikokonaisuuden tekoon prosessina, joka on alati muuttuva ja monen asian summa. Ennakkoajatukset muuttuvat väkisinkin ja hyvä niin.

Millainen prosessi albumin tekeminen oli sinulle?

Ainakaan vaikeasta kakkosalbumista ei voi puhua. Sille päätyneet teokset on sävelletty 2013–2018 välisenä aikana. Kokonaisuus syntyi hyvin orgaanisesti.

Laulujen tekeminen on minulle luonnollinen ja jopa elintärkeä tapa selvittää itselleni mitä tajunnassani kulloinkin liikkuu.

Pääsin myös kurkistamaan hyvän ystäväni, kuvataiteilija Saija Kivikankaan tajunnanvirtaan hänen työpäiväkirjansa kautta. Siitä syntyi Vilisee-kappale. Jos tulen takaisin laulumelodia ja sanat taasen syntyivät yhdeltä istumalta, kun basistini Simo Saukkola lähetti minulle biisin pohjat. Nämä kaksi syntyivät siis toisen taiteilijan tekemisestä inspiroituneena.

Aloitus- ja lopetusbiisit selvisivät aikaisessa vaiheessa ja määrittelivät paljon muitten biisien sovituksellista ja tuotannollista maailmaa. Albumin aloitus- ja nimibiisin tein erään ravintolaillan seurauksena. Kuulin valomerkin jälkeen Torven edessä keskustelun, jossa eräs henkilö houkutteli toista kotiinsa testaamaan uutta kitaraansa. Mielessä oli selvästi muutakin kuin kitaransoitto. Kotimatkalla nauroin onnistuneelle iskuyritykselle ja biisi alkoi syntyä. Aamulla istuin pianon ääreen ja parin tunnin päästä kappale oli valmis. Viimeinen kappale Puolipilvistä säätä -kappaleen esikuvana taasen toimi Lahden kaupungintalo.

Oli upeaa saada äänityksiin vakkarimuusikoiden lisäksi Lumos-jousikvartetti, joka toi omalla soinnillaan ihanaa avaruutta. Sessioimme bändini kanssa pääosin kavereittemme mökeillä ja taloissa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?

Solina Records julkaisee kolmannen säveltämäni ja sanoittamani albumin syksyllä 2020, eli tulevaisuuteen kuuluu sen äänityksiä sekä sovittamista ja tuottamista yhdessä bändini kanssa.

Tuleva albumi poikkeaa aikaisemmista siinä, että olen säveltänyt sen kappaleet yhtä lukuun ottamatta verrattain lyhyen ajan sisällä. Minun mittakaavassani se tarkoittaa noin kahta vuotta.

Olen löytänyt työskentelyyni uusia työkaluja ja sävyjä. Uskon sen kuuluvan tulevalla albumilla. Teemallisesti olen leikitellyt ajatuksella reinkarnaatiosta sekä miettinyt identiteettiä; sen rakentumista, rakentamista ja siitä kokonaan luopumista.

Teosto-palkintoehdokkaana on seitsemän teosta

Teosto-palkintoehdokkaiksi on valittiin keväällä 2020 seitsemän teosta. ”Tänä vuonna raatiin tekivät vaikutuksen vahvojen jazz-julkaisujen määrä sekä tapa, jolla vanhoja perinteitä päivitetään ja sovelletaan aina uuteen aikaan”, palkinnon esiraadin puheenjohtaja Arttu Tolonen totesi. Lue lisää ja kuuntele ehdokkaina olevia teoksia: Teosto-palkinto

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä