Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Kaisa Huikuri
Kuva: Lauri Laavakari

Moni yritys käyttää musiikkia todella suunnitelmallisesti

Musiikkiluvat.fi huolehtii jatkossa Teoston ja Gramexin taustamusiikkilupien asiakaspalvelusta, myynnistä, markkinoinnista ja laskutuksesta. Uuden yrityksen tavoitteena on helpottaa musiikkia käyttävien yritysten arkea, kun luvan saa keskitetysti yhdeltä luukulta.

Millainen porukka Musiikkiluvat.fi:llä aloittaa?
Musiikkiluvissa aloittaa osaava ja innostunut porukka, jolla on vahva osaaminen ja hurttia huumoria. Musiikkilupien palvelukseen siirtyy toimialamme tuntevia ammattilaisia, joiden kanssa lähdemme yhdessä rakentamaan tehokasta toimintatapaa.

Miltä uuden käynnistäminen tuntuu?
Uuden liiketoiminnan aloittaminen on erittäin motivoivaa ja hauskaa. Olen saanut olla mukana luomassa Musiikkilupien toimintatapoja sekä valmistelemassa toiminnan aloittamista. Esimerkiksi Musiikkilupien toimitilaprojektia on valmisteltu kesästä saakka ja henkilöstö odottaa innolla aloittamista uusissa tiloissa Kampissa.

Mitä olet oppinut uudessa tehtävässäsi?
Olen oppinut paljon musiikin käytöstä ja sen hyödyistä asiakkaiden liiketoiminnassa. Hyvällä musiikkivalinnalla voidaan vaikuttaa asiakkaan kokemukseen ja ostokäyttäytymiseen. Monilla Musiikkilupien asiakkaiden toimialoilla musiikki onkin keskeinen osa liiketoimintakonseptia. Moni yritys käyttää nykyään musiikkia todella suunnitelmallisesti ja vahvistaa sen avulla mielikuvia omasta brändistään.

Mitä Musiikkiluvat.fi tarjoaa?
Musiikkiluvat tarjoaa mahdollisuuden käyttää laillisesti ja vaivattomasti kotimaista ja maailman musiikkia asiakastilassa tai vaikka puhelimen jonotusmusiikkina. Taustamusiikkia liiketoiminnassaan käyttävät yritykset ja organisaatiot siirtyvät Musiikkilupien asiakkaiksi vaiheittain vuoden 2017 aikana. Korvaukset taustamusiikin käytöstä maksetaan musiikin tekijöille ja kustantajille jatkossakin Teoston kautta.

Millaisia kehityskohteita näet taustamusiikin tarjoamisessa?
Musiikkiluvat.fi tulee tarjoamaan vuoden 2017 alusta modernin lupakaupan verkkopalvelussaan. Asiakkailla on mahdollisuus hallinnoida omia tietojaan ja hankkia uusia musiikkilupia verkkopalvelusta. Asiointi tehdään helpoksi ja asiakkaan käyttökokemukseen on kiinnitetty paljon huomiota. Musiikkiluvat panostaa entiseen tapaan myös henkilökohtaiseen palveluun asiakaspalvelun ja aluevastaavien toimesta. Tavoitteena on tehdä Musiikkiluvista monikanavainen palveluyritys, joka hyödyntää digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia.

Milloin viimeksi kiinnitit huomiota taustamusiikkiin?
Se oli Kampin keskuksessa, jossa rytmikäs musiikki soi arki-iltana melko kovalla volyymillä. Musiikin tempo sopi kiireisenä kulkevien ihmisten rytmiin ja minulle jäi musiikkista hyvin positiivinen tunne.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä