Musiikkioikeudet kiinnostavat sijoittajia, mutta niiden arvo ei synny itsestään
Musiikkioikeudet ovat pitkäikäistä aineetonta omaisuutta, josta voi syntyä tasaista kassavirtaa vuosikymmenien ajan. Music x Median paneelissa 1. lokakuuta 2026 pohdittiin, mistä oikeuksien arvo muodostuu ja mitä Suomessa tarvitaan uusien musiikkialan kasvutarinoiden rakentamiseen.
Musiikin kulttuurinen ja taloudellinen arvo kohtaavat aina, kun kappale soi radiossa, konsertissa tai digitaalisessa palvelussa. Musiikin oikeuksiin sidottu kassavirta on nykyisin kiinnostava kohde yhä useammalle sijoittajalle.
Musiikkioikeuksista sijoituskohteena keskusteltiin Music x Media -tapahtumassa lokakuun alussa, kun Teoston järjestämässä paneelissa kohtasivat musiikkioikeuksien haltijan, sijoittajan ja niiden hallinnoijan näkökulmat. Teoston Vappu Auran juontamaan keskusteluun osallistuivat musiikkikustannusyhtiö Elements Musicin toimitusjohtaja Tommi Tuomainen, enkelisijoittaja ja sijoittajajärjestö FiBANin Creative Angels -työryhmän puheenjohtaja Perttu Ilmarinen ja Teoston kansainvälisten asioiden päällikkö Helmi Yli-Äyhö.
Musiikki on pitkäikäinen sijoituskohde

Musiikkioikeudet ovat kiinnostaneet viime vuosina kansainvälisiä sijoittajia enenevässä määrin. Suuria ja tunnettuja musiikkikatalogeja, kuten Bruce Springsteenin tai Queenin katalogeja, on ostettu sadoilla miljoonilla euroilla. Samalla markkinoille on syntynyt yhtiöitä, joiden tehtävänä on kehittää katalogeja ja avata musiikille uusia käyttömahdollisuuksia.
Perttu Ilmarisen mukaan luovat alat kasvavat nopeammin kuin talous yleisesti, mikä tekee niistä kiinnostavan sijoituskohteen. Musiikkioikeuksien kiinnostavuutta lisää niiden pitkä elinkaari. Tekijänoikeus on voimassa koko tekijän eliniän ja vielä 70 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
”Musiikkioikeudet katalogina on omaisuusluokka, jolla on suhteellisen ennakoitavissa oleva arvo ja tuotto-odotus. Myös sen elinkaari on pitkä”, Ilmarinen sanoi.
Valmiin katalogin ostaminen ja varhaisen vaiheen musiikkiyritykseen sijoittaminen ovat kuitenkin eri asioita.
”Pitää olla näkymä siitä, miten arvon kasvattaminen käytännössä tehdään. Lisäksi tarvitaan taloudelliset laskelmat, mittarit ja suunnitelma rahoituksesta”, Ilmarinen tiivisti.
Katalogin arvo rakentuu pitkällä aikavälillä

Elements Musicin tarina osoittaa, että musiikkikatalogin arvo ei synny nopeasti. Yhtiö aloitti toimintansa yli 20 vuotta sitten pienillä resursseilla. Alussa pääomana oli lähinnä oma työaika, jota laitettiin tekijöiden löytämiseen ja kehittämiseen.
Alkuvaiheessa mukana oli myös enkelisijoittaja, joka uskoi yhtiön osaamiseen. Toiminnan kasvaessa yhtiö pystyi maksamaan tekijöille ennakoita sekä tukemaan heidän uraansa pitkäjänteisesti.
Kun Epe Helenius oli kiinnostunut myymään kustannusyhtiöidensä arvokkaat katalogit, tuli ensimmäinen isompi ostamalla tehty kasvuloikka. Rahoituksen saaminen sille ei ollut helppoa.
”Aineettomalle omaisuudelle ei ollut valmiita arvonmäärityksen malleja. Meidät naurettiin parista pankista ulos, vaikka kaupan kohteena oli kaikkien tuntemia Eppu Normaalin, Popedan ja Yön katalogeja”, kertoi Tommi Tuomainen ensimmäisistä kokemuksista.
Yhtiö sai lopulta rahoituksen ja osti myöhemmin lisää katalogeja. Samalla kertyi osaamista siitä, miten musiikkioikeuksien arvoa voidaan arvioida ja miten kauppoja rakennetaan.
Myöhemmin Elements siirtyi itse myyjän rooliin. Viime vuonna Sony Music Publishing hankki merkittävän osuuden yhtiön katalogista. Vuosia kestäneissä neuvotteluissa tarvittiin kokeneita neuvonantajia, juristeja ja pääomasijoittamisen osaamista.
Lopulta Elements sai kumppanikseen kansainvälisen organisaation, joka tukee yhtiön ja sen tekijöiden tavoitteita maailmalla.
”Näimme, että kulttuurimme ovat yhteensopivia. Saamme Sonylta rahan lisäksi kansainvälisen organisaation tukemaan meidän ja tekijöidemme tavoitteita”, Tuomainen sanoi.
Oikeus muuttuu arvoksi vasta, kun korvaus saadaan perille

Tekijänoikeus syntyy automaattisesti musiikin tekemisen yhteydessä. Taloudellista arvoa sille syntyy kuitenkin vasta, kun teoksen käyttö lisensoidaan, tunnistetaan ja korvaukset saadaan kerättyä.
Tämä on Teoston keskeinen tehtävä. Teosto sopii musiikin käytöstä, kerää maksut ja käsittelee käyttöraportit. Korvauksia kertyy esimerkiksi televisiosta, radiosta, digitaalisista palveluista ja live-konserteista.
”Pitää ymmärtää, mitä musiikkia on käytetty, kenen musiikkia se on ja paljonko korvauksia kuuluu kenellekin. Sitten tarvitaan riittävän laadukkaita järjestelmiä ja ihan valtavasti dataa”, Helmi Yli-Äyhö kuvasi Teoston roolia kassavirran tuottamisessa.
Kansainvälisten korvausten kotiuttaminen vaatii myös laajan kumppaniverkoston. Teosto keräsi viime vuonna tekijänoikeuskorvauksia yli 140 maasta. Tässä sitä auttaa laaja kumppaniverkosto, johon kuuluvat muut kansainväliset tekijänoikeusjärjestöt ja online-sopimuksista vastaava kumppani ICE.
”Perustilanteessa korvaukset tilitetään meidän asiakkaille, eli musiikin tekijöille ja kustantajille. Mutta kyllä me olemme tunnistaneet, että musiikkiin sijoittaminen on kasvava ilmiö. Jos oman kataloginsa myy, niin korvaukset menevät sitten jatkossa uudelle omistajalle.”
Kansainvälinen markkina moninkertaistaa mahdollisuudet

Suomen markkinat ovat rajalliset. Siksi musiikkioikeuksien arvoa pohdittaessa kannattaa huomioida ennen kaikkea kansainvälinen potentiaali.
Yli-Äyhön mukaan kappaleen ei tarvitse olla maailmanlaajuinen hitti, jotta se voi olla taloudellisesti kannattava sijoitus. Pienikin onnistuminen suurella markkinalla voi tuottaa merkittäviä korvauksia.
”Ulkomailla on valtavat kuulijakunnat ja siten myös enemmän rahaa”, hän muistutti.
Vaikka läpimurtoja metsästetäänkin, kaikki menestys ei näy suurelle yleisölle. Datassa ja korvauksissa voi nousta esille suomalainen teos, joka on saanut paljon käyttöä esimerkiksi ulkomaisessa mainoksessa.
”Saatamme huomata uuden menestysbiisin ja miettiä, mikä ihme tämä on. Se on voinut saada vaikkapa synkronointisopimuksen ja tuottaa hyvin, vaikka Suomessa kukaan ei siitä tiedäkään”, Yli-Äyhö kuvaili.
Tommi Tuomaisen mukaan suomalainen musiikin tekeminen on ammattimaistunut viimeisten 20 vuoden aikana ja monet ovat rakentaneet hyviä verkostoja.
”Toivoisin erityisesti sitä, että Suomesta lähdettäisiin nostamaan ja kannustamaan niitä kansainvälisille markkinoille suoraan pyrkiviä tekijöitä. Jos on pelikentällä tarpeeksi pitkään, eikä joudu vaihtoon, niin kyllä sieltä se maalikin sitten tulee.”
Sijoittaja tarvitsee tarinan lisäksi dataa
Jos hakee sijoittajaa yritykselleen, pitää pystyä yhdistämään innostava visio, uskottava suunnitelma ja realistiset talousluvut. Pelkkä hyvä idea ei riitä. Myöskään suuret luvut esitysmateriaalissa eivät vakuuta, jos niiden taustalla ei ole selkeää suunnitelmaa.
”Pitää pystyä näyttämään, mikä se polku on, millaisia kasvukäyriä on mahdollista saavuttaa ja mistä se rahoitus tulee. Ja tämä kaikki pitää pystyä osoittamaan dataperusteisesti ja numeerisesti”, Ilmarinen kuvasi sijoittajan toiveita.
Kansainvälinen toiminta tekee hommasta myös sijoittajan kannalta kiinnostavamman. Ilmarinen painottaa, että start up -kentässä mikään yritys ei lähtökohtaisesti tähtää kotimaan markkinalle vaan katse on aina maailmalla.
”Suomalaisten vahvuus löytyy usein juuri omaperäisyydestä. Meillä on kykyä tietynlaiseen outouteen ja nyrjähtäneisyyteen. Maailman mittakaavassa jokin tällainen niche voi kasvaa taloudellisesti merkittäväksi.”
Suomeen tarvitaan lisää osaamista ja onnistumisen esimerkkejä
Suomessa luovien alojen yrityksillä on vahvaa sisältöosaamista. Kasvun ja rahoittamisen kulttuuri sekä aineettomiin oikeuksiin sopivat rahoitusmallit ovat kuitenkin vasta kehittymässä. Tähän haasteeseen on pureutunut myös hallituksen laatima luovan talouden kasvustrategia, joka ulottuu aina vuoteen 2030.
Perttu Ilmarisen luotsaaman FiBANin Creative Angels -toiminnan tavoitteena on rakentaa yhteyttä luovien yritysten ja sijoittajien välille. Hänen mukaansa luovat kasvuyritykset eivät vielä näy riittävästi sijoituskohteina. Sijoittajilta puuttuu usein ymmärrystä IP-oikeuksiin perustuvasta arvonluonnista.
Myös kaupallisista onnistumisista pitäisi puhua nykyistä enemmän.
”Suomessa musiikista ja kulttuurista puhutaan usein pehmeiden arvojen kautta. Tarvitsisimme enemmän tarinoita myös taloudellisista onnistumisista”, Yli-Äyhö sanoi.
Paneelin ydinviesti oli selvä: musiikkioikeudet ovat todellista omaisuutta, mutta niiden arvoa pitää rakentaa määrätietoisesti. Menestys vaatii osaamista, toimivia rakenteita, luotettavaa dataa ja kansainvälistä yhteistyötä.
”Suomalaisilla on todella hyvät valmiudet menestyä maailmalla”, rohkaisee Tuomainen.