Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Risto Salminen
Kuva: Kerttu Penttilä

Musta joutsen laskeutui musiikkialalle

Koronavirus pysäyttää maailman. Työpaikoilla on muutamassa päivässä vetäydytty etätöihin. Kouluja suljetaan ja harrastukset laitetaan tauolle. Yli 500 hengen tapahtumat on peruutettu. Talouden iso kuva sakkaa.

Puhutaan mustasta joutsenesta. Termin lanseerasi Nassim Nicholas Taleb 2000-luvun alkupuolella kuvaamaan erittäin epätodennäköistä tapahtumaa. Julkisessa keskustelussa on ehditty väitellä siitä, onko koronapandemia musta joutsen vai ei. Selvää kuitenkin on, että nykymuotoinen verkottunut maailma ei ole kokenut vastaavaa, kaikille elämänaloille vaikutuksiltaan niin läpitunkevaa ilmiötä kuin mitä nyt saamme todistaa.

Viime päivien tapahtumat ovat viemässä leivän tuhansilta yrittäjiltä. Luova ala ei ole tästä poikkeus. Artistien ja freelancereiden keikkakalenterit ovat tyhjentyneet kuin salaman iskusta ainakin pariksi kuukaudeksi. Tällä hetkellä on pelkoa tulevan kesän festareiden ja taidetapahtumien peruuntumisesta.

Vaikean tilanteen edessä eivät ole ainoastaan esiintyvät taiteilijat, vaan konserttien ja muiden tapahtumien peruuttaminen vaikuttaa kaikkiin luovan työn tekijöihin. Musiikin säveltäjät ja sanoittajat jäävät vaille työtään ja sen tuomia korvauksia, kun biisit jäävät keikoilla ja konserteissa soittamatta.  

Valtiovarainministeriö on ilmoittanut pohtivansa keinoja yhdessä Finnveran kanssa pk-sektorin yritysten tukemiseksi. Myös Suomen Pankki aloittaa kriisitoimet, jotka tuovat 500 miljoonaa euroa kotimaisten yritysten rahoituksen turvaamiseksi.  Kulttuurialan freelancereiden, apurahansaajien, tuntityöläisten ja yksinyrittäjien ahdinkoon nämä toimet saattavat kuitenkin olla liian jähmeitä ja hitaita.

Tarvitsemme pikaisia toimia, jotta luovan alan esittäjät ja tekijät saavat turvattua toimeentulonsa ja ammattinsa tilanteessa, jossa työntekomahdollisuudet pysähtyvät kuin seinään. Taiteen keskustoimikunta on ilmoittanut aloittaneensa keskustelut opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa siitä, miten taiteilijoita voidaan tukea tässä poikkeustilanteessa.

Kulttuurielämyksien välittämiseen uusia keinoja

Nyt kysytään luovuutta, ketteryyttä sekä poikkihallinnollista ja julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä, jotta koronasta aiheutuvia vaikutuksia taidealoille voidaan lieventää. Eri taidealojen toimijat ovatkin jo ideoineet erilaisia ”katastrofirahastoja” tai muita matalan kynnyksen tukimuotoja, joilla voitaisiin helpottaa koronan takia vaikeimpaan taloudelliseen tilanteeseen joutuvia taiteilijoita.

Taloudellinen tuki pitäisi myös saada kanavoitua mahdollisimman nopeasti sitä tarvitseville. Tämä tapahtuisi parhaiten hyödyntäen olemassa olevien taidelaitosten ja muiden tuki- ja edistämisorganisaatioiden rakenteita. Musiikin alalla tällainen tuen kanavoija on Musiikin edistämissäätiö (MES), jonka perustehtävänä on edistää kotimaisen musiikin monimuotoisuutta tukemalla sen tekijöitä, tuottajia, kustantajia ja julkaisijoita. MES olisikin luontainen toimija kanavoimaan mm. valtion tukea koronapandemian takia vaikeuksiin joutuneille taiteilijoille ja muille musiikkialan toimijoille.  

Vaikka tilanne on paha, musiikin voima kantaa yli vaikeiden aikojen. Kulttuuri tuo toivoa ihmisille ja luo elämyksiä myös muuten kuin paikan päällä koettuna. Erilaiset digitaaliset palvelut ja niiden käyttäjämäärät tekevät kävijäennätyksiään. Ketterästi pystytetty koronakonsertit.fi -palvelu kerää tietoa verkossa pidettävistä livekeikoista ja Facebookiin on esimerkiksi perustettu kulttuurin eri alojen tapahtumia kokoava Karanteeniklubi.

Uskotaan ja toivotaan, että koronapandemiakin menee ohitse. Yhteinen asiamme on pitää huolta taiteen ja kulttuurin toimijoiden toimintaedellytyksistä, jotta voimme nauttia konserteista, näyttelyistä ja muista taidetapahtumista sitten, kun se jälleen on mahdollista.     

Risto Salminen

Kirjoittaja on Teoston toimitusjohtaja ja Musiikin edistämissäätiön hallituksen jäsen

Tukitoimia musiikin osalta koronatilanteessa 

Koronatilanteen vuoksi Teosto on tehnyt musiikin käyttölupiin väliaikaisia poikkeuksia. Muutosten myötä julkista esittämistä koskeva jo aiemmin hankittu lupa sisältää koronatilanteen aikana myös luvan välittää sisältöä verkossa. Tavoitteenamme on helpottaa striimausta ja esimerkiksi livekeikkojen siirtämistä verkkoon. Myös moni muu toimija on reagoinut musiikkialan ja luovan työn ammattilaisten ahdinkoon.

Lue lisää
Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote: Säätiöiltä ja ministeriöltä yhteensä miljoonien hätäapu kulttuurikentän ahdinkoon (19.3.2020)

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä