Siirry sisältöön
Kirjoittaja: MES
Kuva: Pressikuva

Nasima Razmyar Musiikin edistämissäätiön puheenjohtajaksi

Razmyar sanoo olevansa todella iloinen, että saa toimia seuraavan kaksivuotiskauden Musiikin edistämissäätiön puheenjohtajana.

”Säätiö tekee tärkeää työtä kotimaisen musiikin monimuotoisuuden edistämisessä ja tässä työssä olen innolla mukana.”

Uusi varapuheenjohtaja on muusikko Pekka Lehti ja toisena varapuheenjohtajana jatkaa säveltäjä Kimmo Hakola.

Musiikin edistämissäätiö MES edistää kotimaista musiikkia tukemalla sen tekijöitä, esittäjiä, tuottajia, kustantajia ja julkaisijoita avustuksin ja apurahoin.

Vuonna 2018 säätiön suora tuki suomalaiselle musiikille oli yhteensä 2,7 miljoonaa euroa. Lisäksi se ylläpitää soitinpankkia sekä taiteilijaresidenssejä Raaseporissa ja Lontoossa. 

Säätiön perustivat vuonna 2102 tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto.

Lisätietoa: MES:n toimitusjohtaja Hannu Saha, hannu.saha@musiikinedistamissaatio.fi

Lue lisää:

Musiikin edistämissäätiö

Vuonna 2017 MES sai tukihakemuksia aiempaa enemmän

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä