Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Janne Laakso
Kuvat: Mikko Käkelä

NFT musiikkialalla: uusia mahdollisuuksia vai pelkkiä kryptohöyryjä?

Viimeisen reilun vuoden ajan digimaailmassa paljon huomiota ovat saaneet NFT:t. Vaikka tekniikka itsessään on jo useamman vuoden takaa, nosti kryptovaluuttojen suosio myös NFT:t tapetille musiikkialalla. Digiteoksista ja niiden mahdollisuuksista musiikkibisneksessä keskusteltiin Teosto Talks -tilaisuudessa 18. toukokuuta.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Tilaisuuden alusti brittiläinen musiikkibisnekseen erikoistunut toimittaja Eamonn Forde, joka on tutustunut myös musiikkialan NFT-koukeroihin. Eamonnin alustuksesta saa hyvän maistiaisen esimerkiksi Louderissa julkaistusta kirjoituksesta.

NFT-maailman erikoisuuksista olivat keskustelemassa myös taiteilijanimellä GEA musiikkia julkaiseva artisti, säveltäjä ja tuottaja Laura Avonius, allekirjoittanut eli toimittaja Janne Laakso sekä Teoston kehitys- ja teknologiajohtaja Ano Sirppiniemi. Lauralla on NFT-teosten julkaisusta omakohtaisia kokemuksia ja Ano seuraa läheltä muun muassa juuri lohkoketjun mahdollisuuksia musiikkimaailmassa.

Teosto Talks -paneeli NFT:stä: Vappu Aura, Janne Laakso,. Laura Avonius ja Ano Sirppiniemi.

Juttu on koostettu Eamonn Forden ajatuksista sekä paneelikeskustelun annista.

Mikä ihmeen NFT?

NFT tulee sanoista non-fungible token. Hyvin vapaasti kääntäen kyse on ”ei-fungiibelista poletista”. Fungiibeli tarkoittaa jotain, joka on korvattavissa jollain toisella täysin vastaavalla. Euron kolikko on fungiibeli, Mona Lisa -taulu ei ole. Arvo taas perustuu itse teoksen lisäksi juuri rajattuun määrään. Jpeg-kuvia voi kopioida loputtomiin, mutta NFT-teoksia on rajallinen määrä. Ajattele jääkiekkokortteja: miljoona kappaletta painettu kortti ei ole erityinen, sata kappaletta painettu on.

NFT-teoksen niukkuus ja omistajuus varmistetaan lohkoketjulla, eli isolla määrällä toistensa kanssa juttelevia tietokoneita. Ketjun koneet pitävät huolen kirjauksista laskutoimituksia ratkomalla. Tätä kutsutaan louhimiseksi ja palkkioksi siitä, että jäsenet antavat louhintalaitteidensa laskutehoa ketjun käyttöön, he saavat itselleen kryptovaluuttaa.

NFT:n ei tarvitse myöskään olla kuva, vaikka ne eniten palstatilaa ovatkin saaneet. Se voi olla käytännössä mikä tahansa digitiedosto. Käytännössä järin suuria tiedostokokoja ei kannata käyttää, eli koko albumia ei kannata NFT:ksi kääntää, mutta esimerkiksi lyhyt ääniklippi voi olla NFT-teoksen aihe. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana sille, mitä digitaalista voi NFT:ksi muuntaa.

Miljoonabisnes vai ei?

Hyvä esimerkki musiikkimaailman NFT-tempauksista on Whitney Houstonin aiemmin julkaisematon demo, joka myytiin NFT:nä miljoonalla dollarilla. Musiikkialan ulkopuolelta hyvä esimerkki on kaikkien aikojen ensimmäinen tviitti. Twitterin ensimmäinen tviitti myytiin lohkoketjufirman johtajalle 2,9 miljoonalla dollarilla keväällä 2021. Vuotta myöhemmin ostaja toivoi saavansa tviitistä kymmeniä miljoonia dollareita, mutta tarjoukset nousivatkin enää vain tuhansiin dollareihin.

Monet ovatkin arvelleet, että NFT-kupla saattoi puhjeta ja huuma olla ohi. Wall Street Journal uutisoi hiljattain, että myyntimäärät ovat pudonneet yli 90 prosenttia huippulukemista. Kun viime syyskuussa NFT-teoksia myytiin päivässä parhaimmillaan 225 000 kappaletta, oli päivittäinen myyntimäärä tämän vuoden toukokuun alussa enää 19 000 kappaletta.

Kuplan puhkeaminen ei välttämättä ole huono asia. Markkinoiden rauhoittuminen voi parantaa tilannetta musiikin tekijöiden näkökulmista.

Innokkaimpia ostajia tällä hetkellä ovat kryptoentusiastit, jotka hakevat sijoituksilleen nopeita tuottoja. Tämän sai huomata Laura Avonius, kun hän Creative Shift -hankkeessa loi muutamia NFT-kokoelmia myyntiin. Avonius kertoo miettineensä, että kohderyhmänä olisivat olleet musiikista ja kulttuurista kiinnostuneet ihmiset, jotka haluavat omistaa jotain ihanaa. Sen sijaan iso yleisö vain halusi päästä tienaamaan. Myydyt teokset eivät olleet fanittamisen välineitä, vaan raakaa bisnestä.

Laura Avonius
Silloin kun olet iso ja kuuluisa ja sinulla on die hard -faneja, pystyt myymään niille käytännössä mitä vain uniikkia, eikä keinon ole pakko olla NFT. Voit myydä sen vaikka omassa verkkokaupassasi ja olla paljon ympäristöystävällisempi sitä kautta.
Laura Avonius, musiikintekijä

Epäreilua ja jopa rikollista toimintaa mukana

Kun raaka bisnes yhdistetään hyvin vähän säänneltyyn kryptomaailmaan, syntyy ikäviä lieveilmiöitä. Alalla on nähty esimerkiksi keinotekoista hinnan nostoa huutokaupoissa. Kun peruspulliainen sitten näppinsä iskee teokseen, sen arvo romahtaa satasista enää muutamiin euroihin.

Toinen alalla nähty ilmiö ovat suoranaiset digivarkaudet. Monet kuvataiteilijat ovat joutuneet huomaamaan, että heidän kuviaan myydään NFT-teoksina ilman lupaa ja niin, ettei heille tule kaupoista minkäänlaista rahallista korvausta. Joillain kryptoentusiasteilla on ollut niin suuri hinku tehdä uudella tekniikalla rahaa, ettei perinteisiä tekijänoikeuksia ole ymmärretty tai haluttu noudattaa. Tilannetta monimutkaistaa sekin, ettei NFT-teoksen ostaminen automaattisesti tarkoita teoksen tekijänoikeuden siirtymistä. Tätäkään seikkaa eivät kaikki innokkaat tunnu hahmottavan.

Alustojen laaja kirjo

Omat haasteensa NFT-maailmalle aiheuttavat myös moninaiset alustat ja niiden käyttö. Avonius kertoo esimerkkinä, kuinka yksi hänen kokoelmistaan meni myyntiin OpenSea-myyntialustalle. Se on NFT-piireissä suosittu ja teknisesti helppo alusta, joka vaatii kryptolompakon luomisen, materiaalin lataamisen alustalle sekä hinnoittelun. OpenSea on täysin kuratoimaton alusta, ja Avoniukselle kävikin sen kanssa heikosti. Hänen kokoelmansa lähti vajoamaan pohjalle ja lopulta hukkui kohinaan.

On olemassa myös kuratoituja alustoja, joissa voi olla parempia mahdollisuuksia päästä esille ja saada myyntiä, mutta hyvin usein niihin on pitkät jonot ja esille pääsy saattaa vaatia esimerkiksi oikeita kontakteja.

Myös hinnoittelu osoittautui kokeilussa ongelmalliseksi. Avonius arvelee, että suurella todennäköisyydellä ensikertalaiset hinnoittelevat teoksensa väärin. Hinnoittelussa pitää esimerkiksi ottaa huomioon siirtokustannukset, joita kutsutaan nimellä gas fee, bensakulut. Näillä kuluilla katetaan lohkoketjun ylläpitoa, eli maksetaan louhijoille. Bensakulut ovat sitä suuremmat, mitä ruuhkaisempaa lohkoketjussa tietyllä hetkellä on. Erityisen ruuhkaisena hetkenä bensakulut voivat nousta euroista tai kympeistä jopa satasiin tai tuhansiin euroihin.

Alustojen kirjoa ja käytäntöjä on tarkastellut myös Teoston Ano Sirppiniemi. Kulupuoleen ja lupauksiin tuotoista kannattaa hänen mukaansa kiinnittää huomiota sekä ostajana että tuottajana. Sirppiniemen mukaan spekulointi tällä hetkellä on vielä sitä, että jos nyt laittaa NFT:hen miljoonan, halutaan siitä kuukauden kuluttua saada kaksi miljoonaa. On kuitenkin aivan mahdollista, ettei siitä pääsekään enää eroon.

Ano Sirppiniemi
Tilanne on vielä tosi villi. Alustoja on paljon ja erilaisia tapoja ajatella asiaa on paljon. Uskon, että muutkin kaltaisemme järjestöt ovat vielä wait and see -tyyppisessä tilanteessa. Kannattaa ehkä katsoa, mihin tämä on menossa.
Ano Sirppiniemi, Teoston kehitys- ja teknologiajohtaja

Alustoihin liittyy myös käytettävä lohkoketju. Tällä hetkellä valtaosa NFT-toiminnasta tapahtuu ethereum-lohkoketjussa. Samaiseen lohkoketjuun liittyy myös kryptovaluutta ether, ja käytännössä maksutkin liikkuvat ethereinä. Ethereumissa, kuten monissa muissakin lohkoketjuissa, on ongelmallista sen valtavan energiankulutus. Louhiminen tapahtuu käyttämällä pilvin pimein tehokkaita tietokoneita, jotka puolestaan kuluttavat valtavasti energiaa. Hyvin usein louhiminen tapahtuu halvan sähkön maissa, joissa sähköä ei tuoteta järin ympäristöystävällisesti.

Oikeat kumppanit

Kuten musiikkibisneksessä, myös omien teosten NFT-myynnissä on paljon potentiaalia, mutta myös monia mahdollisuuksia polttaa näppinsä. Tarvitaan hyvä, kiinnostava tuote, tarvitaan asiansa osaavat kumppanit suunnittelemaan sekä tuotetta että sen myyntiä ja markkinointia, ja hyvin usein läpilyöntiin tarvitaan myös annos puhdasta onnea.

Tärkeää onkin saada mukaan oikeat kumppanit. Sen lisäksi, että pitää löytää luotettava ja rehellinen myyntialusta, tulee huomiota kiinnittää myös siihen, mikä myy. Jos tekijä ei jo valmiiksi ole nimekäs supertähti, joka voi periaatteessa myydä mitä tahansa isolla rahalla, täytyy miettiä tarkasti, mikä olisi sellaista, jonka ostaja voi myydä eteenpäin ja itsekin tienata sillä rahaa.

Mitä tulevaisuudessa?

NFT-teknologia ja lohkoketjut tarjoavat monia mahdollisuuksia, mutta kriitikoiden mielestä monet niiden tuomista ratkaisuista voitaisiin toteuttaa muillakin keinoin. Sopimuksia voidaan allekirjoittaa ja niistä pitää kiinni ilman, että tuhannet ja tuhannet tietokoneet muuttavat hiilellä tuotettua sähköä lämmöksi ja laskevat laskusuorituksia laskemisen ilosta.

On kuitenkin aivan mahdollista, että NFT:t tulevat osaksi musiikkibisnestä ja fanikulttuuria sekä artisteille uudeksi keinoksi tavoittaa yleisönsä. NFT-teoksina voidaan tarjota vaikkapa levyn kansikuvitusta tai yksittäisiä kitarasooloja albumilta. Vain taivas on rajana.

NFT:n pysyvyyden puolesta kirjoittaa esimerkiksi Suomen Musiikkikustantajien toiminnanjohtaja Jari Muikku, jonka mukaan on enää lähinnä kyse siitä, mitkä käyttömuodot alalle vakiintuvat.

Tässä vaiheessa voivat rohkeimmat jo hypätä kelkkaan kryptomaailmassa, mutta itse veikkaan todennäköisemmäksi, etteivät NFT:t yleisty, ennen kuin alalle saadaan nimekkäiden toimijoiden luotettavia alustoja, kun maksaminen onnistuu arkisilla maksuvälineillä eikä vaadi kryptovaluuttoja. Ja kun sisältö muuttuu oikeiksi keräilykohteiksi ja toiminnassa korostuu nopean voitontavoittelun sijaan oikeasti kiinnostava sisältö. 

Voi myös olla, että lohkoketjut jäävät historiaan hetken huumana ja tulevaisuudessa vain naureskellaan aikamme tulppaanimaniaa.

Ota nämä huomioon, jos mielit NFT-markkinoille
  1. Kaupankäynti tapahtuu kryptovaluutoilla ja edellyttää kryptolompakkoa sekä ainakin hieman harrastuneisuutta älylaitteiden kanssa.
  2. NFT:ksi käy käytännössä mikä tahansa tiedosto, mutta palvelut rajoittavat tiedostokokoa. Iso osa NFT-markkinoista on yksinkertaisia kuvia.
  3. NFT ei ole uusi tapa myydä levyjä, paitsi erikoistapauksessa. Erikoistapaus ei ole se, että laiska basistinne suostui viimein tulemaan studiolle.
  4. Lyhyen ajan sisällä on tehty kymmenien miljoonien NFT-kauppoja. Sellaiset kaupat saavat rikolliset ja helppoheikit liikkeelle. Ole varuillasi ja tutustu alustoihin ja palveluihin huolella.
  5. Anna uudelle mahdollisuus.
Jaa somessa
Lue lisää