Siirry sisältöön
Kirjoittaja: -
Kuva: Mikko Kuparinen

Suomalaista konemusiikkia Playstation 4 -pelissä

27-vuotias Helsingissä asusteleva elektronisen musiikin tuottaja Jukka-Pekka Saarinen – artistinimeltään Movement Machina – ja tuottajakollega Timo Vaittinen – tranceduosta nimeltä Taival – ahkeroivat suomalaisen elektronisen musiikin rintamalla, mutta tekevät kesän korvalla myös uuden aluevaltauksen. Heidän yhteinen kappaleensa Upsides Have Downsides valittiin osaksi WipEout Omega Collectionin soundtrackia. WipEout on klassikkopelisarja, joka juureutuu vuoteen 1995, jolloin sarjan ensimmäinen peli julkaistiin.

”Sain ensikosketuksen pelisarjaan 1990-luvun lopulla pelatessani WipEout 2097 –peliä, joka oli tullut varmaan jonkun pelilehden demo-cd:n mukana. Enpä olisi pikkupoikana ajatellut, että musiikkini päätyy vielä samaiseen peliin parisenkymmentä vuotta myöhemmin”, muistelee Jukka-Pekka Saarinen.

Tuottajakaksikon kappale ”Upsides Have Downsides” julkaistiin brittiläisen Zerothree Musicin #REALPROG V.3 –kokoelmalla joulukuussa 2016, mistä se päätyi PlayStationin edustajan käsiin.

”Biisin päätyminen WipEoutiin on levy-yhtiömme Zerothree Musicin ansiota, koska levy-yhtiön kontaktillamme on suora yhteys PlayStationiin. Sittemmin PlayStationilta onkin jo tullut kyselyä uuden tuotannomme perään, joten katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan”, kertoo Saarinen.

WipEout Omega Collection julkaistaan PlayStation 4 –alustalle 7. kesäkuuta 2017, jolloin suomalaista musiikkia päästään kuulemaan vauhdikkaassa kilpa-ajopelissä The Prodigyn, Chemical Brothersin ja Swedish House Mafian rinnalla.

Lisätietoa:

WipEoutin sounstrack 

Teoston asiakkaana: Pelimusiikki ja musiikin itsehallinnointi

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä