Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Johanna Laitinen
Kuva: Jussi Helttunen

Teosto-palkintoehdokas 2022: Cecilia Damström – ICE

Cecilia Damströmin säveltäjäntyötä luonnehtii klassisen nykymusiikin ennakkoluuloton päivittäminen 2020-luvun maailmaan. Sinfoniaorkesterille sävelletty ICE kertoo, miltä jään sulaminen tuntuu ilmastonmuutoksen aikana. Teoksen äänimassat kitisevät ja kimmeltävät, hälyttävät ja häipyvät. Sielukas sointikylpy jynssää mieltä, haastaa korvaa ja katsoo tulevaisuuteen.

Cecilia Damströmin ICE on Sinfonia Lahdelle ja kapellimestari Dalia Stasevskalle sävelletty 10-minuuttinen nykymusiikkiteos, jonka Lahden kaupunki tilasi Euroopan ympäristöpääkaupunkivuotensa kunniaksi vuonna 2021.  Teoksena kantavana teemana on ilmastonmuutos ja jään sulaminen.

Tilaussävellystä aloittaessaan Damström lähti tutkimaan jäätä ja mistä se koostuu, rakennetasolta lähtien.

”Jää koostuu pienistä heksagoneista (kuusikulmio). Siksi teos koostuu symmetrisistä, kuusisävelisistä soinnuista”, Damström kuvailee.

ICE kuultiin ensimmäistä kertaa Helsingissä Kansalaistorilla osana Lahden kaupungin ilmaston hätätilaa julistavaa taideinstallaatiota 6.–15. elokuuta 2021. Kansalaistorin aukiolla suli tällöin yhdeksän jääpylvästä Damströmin sävelteoksen soidessa installaation taustalla.

Taide luo äänitorven yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen

ICE koostuu soinnuista, joista toiset kuvastavat jäätä ja toiset talvea. Jää- ja talvijaksot nopeutuvat ja lyhenevät edetessään aivan kuin ilmastonmuutos, kunnes ihmiset pysäyttävät etenemisen pyöränkelloilla. Ääni kuuluu sävellyksessä SOS-morseaakkosilla rytmitettynä.

”Pyöränkellon jälkeen musiikki kelautuu takaisin taaksepäin, kunnes päästään talvimusiikkiin uudestaan. Tämä kuvastaa sitä, että jos me toimimme nyt, voimme vielä muuttaa asioita parempaan.”

Cecilia Damström kokee, että taiteilijana hänellä on vastuu ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

”Taiteella voimme muistuttaa tämän planeetan hienoudesta ja miksi sitä on syytä rakastaa.”

Katso ja kuuntele Cecilia Damströmin ajatuksia haastatteluvideostamme!

Kuka voittaa Teosto-palkinnon 2022?

Vuoden 2022 Teosto-palkinnon ehdokkaat valittiin poikkeuksellisesti kahden vuoden eli 2020–21 aikana julkaistuista tai kantaesitetyistä kotimaisista sävelteoksista. Myös voittajien kesken jaettava summa on sen historian suurin: jaossa on yhteensä 60 000 euroa. Vuodesta 2003 lähtien, nyt 17. kerran jaettava Teosto palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Katso kaikki Teosto-palkintoehdokkaat tästä.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä