Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Pasi Kostiainen
Kuva: AJ Savolainen

Teosto-palkintoehdokas Laineen Kasperi: ”Epäusko nykyihmiseen synnytti levyn”

Kasperi Laineen ja Pekka Luostarisen sävellykset ja sovitukset sekä Kasperi Laineen sanoitukset rap-artisti Laineen Kasperin Vihapuheita ja rakkauslauluja -albumille ovat ehdolla tämän vuoden Teosto-palkinnon voittajaksi.

Muusikko, musiikkitoimittaja Arttu Tolosen johdolla toiminut esiraati toteaa valintaperusteluissaan seuraavaa: ”Teräväkatseinen lyyrikko onnistuu uudella levyllään tekemään henkilökohtaisesta yleistä. Ja poliittista. Vihapuheita ja rakkauslauluja kertoo maailmastamme ajattomalla tavalla, joka kestää kuuntelua vuosikymmenestä toiseen.”

Ura rap-artisti Laineen Kasperina on Teatterikorkeakoulusta äänisuunnittelijaksi valmistuneelle tuottaja-dj-lauluntekijälle hänen omien sanojensa mukaan ”peiliin katsomisprojekti”.

”Tee-se-itse -meiningillä tässä on aina tehty. Koskaan ei ole ollut mitään himmeitä tuotantokoneistoja takana.”

Vihapuheita ja rakkauslauluja on hänen kuudes albuminsa. Laine palkittiin kulttuuri- ja opetusministeriön Suomi-palkinnolla merkittävästä taiteellisesta urasta vuonna 2016.

Miltä ehdokkuus tuntuu?

”Hyvältä. Tällaiset uutiset tuntuvat osuvan aika usein sellaisiin hetkiin, kun niitä tarvitaankin, toisin kuin huonot. Tällaiset uutiset muistuttavat, että ehkä näissä omissakin hommissa on jotain järkeä. Kun tavoitteeni eivät ole muuta kuin sisällöllisiä, niin on hienoa, että se sisältö osuu johonkin. On hienoa, että näin DIY-pohjalta voi tuottaa jotain vertailukelpoista.”

Millainen tarina sisältyy levyysi Vihapuheita ja rakkauslauluja?

”Levyllä keskustelee kaksi oman persoonani ääripäätä siitä, millainen levy kannattaisi tehdä. ”Swägäri” edustaa eräänlaista musiikin McDonald´sia – se pyrkii tekemään mahdollisimman pienellä vaivalla ja mitättömällä moraalilla mahdollisimman suurta taloudellista tulosta. ”Vihamies” on taas järjetön arvorationalisti. Hän tappelee äärimmäisyyksiin siitä, mitä voi tehdä – ja lopulta musiikin tekeminenkin on mahdotonta, moraalitonta. Meikäläinen on sitten Laineen Kasperina joutunut tuottajan roolissa näiden kahden väliin. Ristiriita, epäusko nykyihmiseen synnyttivät tämän levyn. Ihmisten tunteet ovat äärimmäisiä, kaikkea rakastetaan tai vihataan.”

Onko Laineen Kasperi kovin erilainen kuin Kasperi Laine?

”Jos äidiltä kysyisi, niin se vastaisi varmaankin, että ei ole. Puoliso taas olisi varmaan toista mieltä. Laineen Kasperi on se yhä se teini-Kasperi edelleen. Hän sanoo asiat aina suoraan, vaikka ei aina kannattaisi. Levyn hahmoista varsinkin ”Svägäri” on puolestaan täysin estoton ja sanoo asioita, joita Laineen Kasperikaan ei sanoisi. Se on riippumaton moraalista ja kritiikistä tavalla, josta itse voi vain haaveilla.”

Mitä teet seuraavaksi?

”Olen mukana Bustaavat Budit -ryhmän ep-levyllä. Se on piristävän erilaista, koska he tuottavat kaiken musan, ja minä keskityn kirjoittamiseen ja solistiseen osuuteen. Lisäksi olen mukana Ylä-Malmin ikkunatehdas -kollektiivin kahdella instrumentaalijulkaisulla. Meillä on työtiloja Malmilla vanhassa ikkunattomassa pommisuojassa. Teemme siellä ikkunoita toisiin maailmoihin.”

Teosto-palkintoehdokkaana seitsemän teosta

Teosto-palkintoehdokkaiksi on valittu tänä keväänä seitsemän teosta. ”Tänä vuonna taidemusiikki ja omintakeiset tulkinnat siitä, mitä on pop, tuntuivat erityisen vahvoilta alueilta”, palkinnon esiraadin puheenjohtaja Arttu Tolonen toteaa. Lue lisää ja kuuntele ehdokkaina olevia teoksia: Teosto-palkintoehdokkaat keväällä 2019

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä