Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Pasi Kostiainen
Kuva: AJ Savolainen

Teosto-palkintoehdokas: Tuomas Palonen herättää eloon menneen vuosikymmenen

Tuomas Palosen sävellykset ja sanoitukset levyllä Tuomas Palonen ovat ehdolla tämän vuoden Teosto-palkinnon voittajaksi.

Muusikko, musiikkitoimittaja Arttu Tolosen johdolla toiminut esiraati toteaa valintaperusteluissaan näin: ”Tuomas Palosen levy on mystiikkaa huokuva, mestarillinen sekoitus suomalaista kansanmusiikkia ja anglo-amerikkalaista folk-perinnettä, kiinni yhtä lailla historiassa ja nykyisyydessä, perinteessä ja tekijänsä persoonassa.”

Tuomas Palonen, 40, on tehnyt musiikkia teini-iästä lähtien. Ennen tätä ensimmäistä soololevyään hän on julkaissut viisi albumia muun muassa Cosmobile-, Kuparilinna -ja Kaveri Special -yhtyeiden kanssa.

Tärkeä osa Palosen nykyistä taiteellista prosessia on hänen oma, ”fiktiiviseksi levy-yhtiöksi” kutsumansa Palatsi.

Tärkeä osa Palosen nykyistä taiteellista prosessia on hänen oma, ”fiktiiviseksi levy-yhtiöksi” kutsumansa Palatsi. Sen kautta hän julkaisee erilaisia musiikkiprojekteja, joissa on itse vahvasti mukana.

”Palatsin idea on se, että on levy-yhtiö, joka on ikään kuin ollut olemassa 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla ja kaikki julkaistavat levyt on tehty noina vuosikymmeninä. Pyrin miettimään kaikkien levyjen kohdalla jonkin julkaisuajan, ja miltä ne olisivat silloin kuulostaneet ja näyttäneet.”

Miltä ehdokkuus tuntuu?

”Yllättävältä. En ajatellut, että omakustanteella voisi päästä ehdokkaaksi. Olen kokenut olevani niin marginaalissa, ettei Teosto-palkinto ole edes kuulunut sanavarastooni.”

Miten ehdolla oleva teos syntyi – ja miten soololevy eroaa bändilevyistä?

”Kun on pitkään ollut mukana bändeissä, oli kiva kokeilla musiikin tekemistä ihan itsekseen. Bändit ovat kivoja sosiaalisesti, mutta ajankäytöllisesti yksin tekeminen on tehokkaampaa. Kun biisit tekee yksin kotona, ne ovat sitten valmiita. Kuparilinnan tapauksessa ajattelin, että sellainen yhtye olisi voinut olla Suomessa 1960-luvun lopulla – ja tämän soololevyn aikahaarukka oli puolestaan 1970-luvun alkupuoli ja puoliväli. Kuvailin levyä sen ilmestyessä näin: Levy, joka Love Recordsin olisi pitänyt julkaista vuonna 1975, mutta se julkaistaan vasta nyt.”

Mikä sinua kiehtoo nimenomaan 1960-, 1970- ja 1980-lukujen musiikissa ja estetiikassa?

”1960-luvulla tapahtui valtavasti länsimaisessa populaarimusiikissa ja myöhemmät vuosikymmenet on rakennettu sen päälle. Siinä on jotain myyttistä. Pidän lo-fi -estetiikasta, minuun ei vetoa viimeisen päälle hinkattu, virheetön soundi, vaan pikemminkin rosoisuus. Tietty tunnetaso häviää, kun haetaan virheetöntä suoritusta.”

Mitä teet seuraavaksi?

”Seuraava proggis on jo tulilla. Tuotan Palatsille nigerialaisen ystäväni Ike Chimen levyn. Musiikki on vahvasti kiinni nigerialaisessa ibo-kulttuurin lauluperinteessä, mutta minua kiinnostaa tuoda 1980-luvun soundimaailmaa, syntetisaattoreita ja muuta. Tässä olen enemmän taustalla, mietin konseptia ja olen varmaan aikanaan mukana keikoillakin.”

Kuuntele Tuomas Palosen musiikkia Spotifyssa

Teosto-palkintoehdokkaana seitsemän teosta

Teosto-palkintoehdokkaiksi on valittu tänä keväänä seitsemän teosta. ”Tänä vuonna taidemusiikki ja omintakeiset tulkinnat siitä, mitä on pop, tuntuivat erityisen vahvoilta alueilta”, palkinnon esiraadin puheenjohtaja Arttu Tolonen toteaa. Lue lisää ja kuuntele ehdokkaina olevia teoksia: Teosto-palkintoehdokkaat keväällä 2019

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä