Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Miia Engberg
Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Teoston asiakkuus on täynnä mahdollisuuksia

Joskus kuulee Teostoa moitittavan vanhanaikaiseksi ja joustamattomaksi. Tietyiltä osin väite pitää paikkansa – monilta osin ei.

Kun säveltäjä, sanoittaja, sovittaja tai kustantaja liittyy Teostoon, luovuttaa hän yleensä Teoston hallinnointiin ison kasan musiikkiinsa liittyviä oikeuksia. Tämä tarkoittaa, että me neuvottelemme sopimukset, keräämme korvaukset musiikin käytöstä Suomessa ja ulkomailla ja tilitämme rahat sujuvasti hänen tililleen. Samalla tietysti neuvomme ja opastamme, valvomme musiikin tekijöiden etuja lainsäädäntöprosesseissa ja tuemme monin tavoin musiikkialan kenttää.  Näin olemme tehneet jo yli yhdeksänkymmentä vuotta.

Toki moni asia on tänä aikana muuttunut. Nykyisin tilitykseen liittyy esimerkiksi kattava verkkopalvelu sekä data siitä, missä ja miten omaa musiikkia on käytetty. Korona-aikana on tullut uudenlaista edunvalvontaa sekä koronatuet, joilla olemme pyrkineet lieventämään tekijöiden ahdinkoa pandemiassa.

Teoston tarjoama kokonaispalvelu mahdollistaa musiikin tekijöille keskittymisen ydinosaamiseensa eli musiikin luomiseen varsin edullisilla liittymiskuluilla. 124 euron kertamaksulla tekijä saa palvelut käyttöönsä koko loppuelämäkseen ja 70 vuotta sen jälkeenkin.

Olemme joustavampi kuin muut

Joissakin tilanteissa voi kuitenkin olla järkevää, että tekijä haluaa sopia musiikin käytöstä suoraan musiikkia käyttävän tahon kanssa ilman Teostoa. Se on tällöin mahdollista, kiitos Teoston joustavan asiakassopimuksen.

Teoston asiakassopimus joustaa paremmin kuin minkään muun maan tekijänoikeusjärjestön. Meillä voit ottaa itsehallinnointiin joko kokonaisen oikeusluokan (esimerkiksi radion ja tv:n tai internetin), tietyn maantieteellisen alueen tai myös yksittäisen teoksen joko kokonaan tai tietyssä käyttötilanteessa, kuten konsertissa tai tv-sarjassa. Tällaista joustavuutta uskoaksemme mikään muu toimija maailmassa ei pysty tarjoamaan.

Musiikkimarkkinat ja musiikin käyttötavat kehittyvät jatkuvasti, jolloin myös tekijöille avautuu uudenlaisia mahdollisuuksia ansaita musiikillaan. Teoston asiakassopimus mahdollistaa tällaisiin tilaisuuksiin tarttumisen helposti ja ketterästi. Oikeuksien irrottamisen ei kuitenkaan tarvitse ole lopullista. Ne voi palauttaa takaisin Teoston hoitoon, kun tarvetta ei enää ole, ja tekijä haluaa jälleen hyödyntää Teoston neuvotteluvoimaa ja prosesseja.

Musiikkimarkkinat ja musiikin käyttötavat kehittyvät jatkuvasti, jolloin myös tekijöille avautuu uudenlaisia mahdollisuuksia ansaita musiikillaan. Teoston asiakassopimus mahdollistaa tällaisiin tilaisuuksiin tarttumisen helposti ja ketterästi
Miia Engberg, asiakaskokemusjohtaja

Asiakkaat hyödyntävät joustoja

Teoston tekijät ja kustantajat ovat hyödyntäneet asiakassopimuksen joustoja esimerkiksi av-tuotannoissa ja sopineet musiikkinsa käytöstä suoraan sarjaa tai tv-ohjelmaa tekevän tuotantoyhtiön kanssa. Jos yksittäistä sävellystä käytetään vain yhdessä tietyssä tilanteessa, voi tekijän kannalta olla parempi sopia tällaisesta käytöstä suoraan.

Vaikka yleensä kakkua ei voi sekä säästää että syödä, Teoston asiakassopimuksen osalta kakun koon kasvattaminen on mahdollista! Musiikin tekijä voi valintansa mukaisesti hyödyntää sekä Teoston asiakkuuden etuja että itsenäisesti tehtäviä sopimuksia ja liiketoimintamahdollisuuksia.

Tänä päivänä lähes kaikki toimijat pyrkivät laskuttamaan palvelustaan jatkuvaa kuukausihintaa, josta kertyy helposti vuosien varrella melkoisia summia. Me voittoa tavoittelemattomana yhdistyksenä olemme päättäneet tehdä toisin.

Omaa toimintaa täytyy tietysti  tehostaa jatkuvasti, jotta tilityksistä vähennettävä prosessointikulun osuus pysyisi mahdollisimman pienenä. Kansallisilla varoilla olemme jo vuosikaudet tukeneet kotimaisen musiikin toimintaedellytyksiä.

Vanhanaikaistako? Ehkä. Minä sanoisin, että asiakasystävällistä.

Tutustu tarkemmin asiakassopimukseemme ja oikeuksien hallinnointivaihtoehtoihin verkkosivuillamme. Myös asiakaspalvelumme auttaa mielellään.


Jaa somessa
Lue lisää
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä