Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Pasi Kostiainen
Kuva: Pasi Kostiainen

Timo Lassy elää luovaa kautta – koronasta huolimatta

Jazz-muusikko ja säveltäjä Timo Lassy joutui keväällä perumaan keikkoja, mutta kesällä lannistuminen vaihtui luovuuteen. Syksyn tullen hän pääsee taas esiintymäänkin, mikä inspiroi yhä enemmän.

Timo Lassy, 46, on elänyt luovaa ja tuotteliasta aikaa viimeisen reilun vuoden ajan. Saksofonistilta on julkaistu kaksi albumia – ja uusia levytyksiä on suunnitteilla.

Keväällä koronan aiheuttamat keikkaperuutukset veivät kuitenkin itseään työllistävältä musiikintekijältä kuitenkin paljon aikaa ja energiaa.

”Meidän piti lähteä Mäkysen Tepon kanssa Austiniin (SXSW -musiikkimessut Texasissa) ja Meksikoon keikoille, myös Euroopassa piti olla esiintymisiä. Niille haettiin ensin uusia päivämääriä, lopulta ne kaikki peruttiin. Pakko myöntää, kyllä siinä lamaantui”, Lassy muistelee.

”Kesällä pääsin kuitenkin eroon tuosta fiiliksestä. Alkoi luovempi kausi.”

Lassy on kirjoittanut uutta musiikkia. Sitä on syntynyt jopa kahdelle uudelle kokoonpanolle, joiden tarkempi muoto elää vielä.

Niistä myöhemmin, sillä Lassyllä riittää kerrottavaa kahdesta runsaan vuoden kuluessa julkaistusta albumistaan.

Levy duona ja bändin kanssa

Timo Lassy & Teppo Mäkynen -albumi julkaistiin viime vuonna. Projektissa Lassy on saanut tehdä musiikkia yhden pitkäaikaisen soittokaverinsa, rumpali Teppo Mäkysen kanssa.

Molemmat kuuluvat vuosituhannen vaihteessa esille nousseeseen nuorten, lahjakkaiden jazz-muusikoiden joukkoon, josta Lassy puhuu Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa – sanoen onnekseen olevansa osa tätä sukupolvea.

Kuuntele Timo Lassyn podcast-haastattelu (2019, 37 min)

Vaikka Lassy ja Mäkynen ovat soittaneet yhdessä useissa eri kokoonpanoissa, duo oli ”uusi hieno ja uskalias kokemus”.

”Olen oppinut uutta, oma soitto on mennyt paljon eteenpäin”, Lassy naurahtaa.

”Mitä vähemmän bändissä on porukkaa, sitä enemmän vastuu kasvaa. Minulla on tietysti vastuu melodisesta puolesta kokonaan – ja yhdessä kahdestaan vastuu kaikesta.”

Vaikka Lassy hakee mielellään inspiraatiota ja uusia näkökulmia soittaen uusien tuttavuuksien kanssa, tutun Mäkysen kanssa musiikinteko on antoisaa jopa kahdella, tavallaan ristiriitaisella tavalla. Kaksikko tuntee toisensa hyvin, ja pienestä eleestäkin pystyy seuraamaan toisen aivoituksia. Ja toisaalta toiseen pystyy luottamaan niin, että improvisoinnin uskaltaa viedä sellaiselle tasolle, että ”maton yrittää viedä toisen jalkojen alta”.

”Sitä suorastaan odottaa.”

Lassy ja Mäkynen ovat esiintyneet yhdessä paljon – ennen koronaa – ja keikat ovat hioneet ilmaisua edelleen.

”Livenä improvisointia on noin 90 prosenttia. Seuraavaa levyä lähdemme rakentamaan nimenomaan liven kautta.”

Helmikuussa julkaistulla Timo Lassy: Big Brass (Live at Savoy Theatre) -albumilla puolestaan kokoontui sama ryhmä, joka soitti jo Vuoden Jazz Emma -palkinnon saaneella Moves -albumilla. Pianisti Georgios Kontrafouris, basisti Antti Lötjönen, rumpali Teppo Mäkynen ja perkussionisti Abdissa Assefa eivät nousseet Savoy-teatterin lavalle taltioimaan levyä, vaan soittamaan erikoisprojektina uusina sovituksina Lassyn soolouran parhaita kappaleita.

Tarkoitus oli vain kuvata videomateriaalia esiintymisestä Moves -levyn markkinointia varten, mutta konsertit myös taltioitiin.

Lassy kuunteli taltioinnin – ja ihastui. ”Pidän sitä omista levytyksistäni ihan parhaana. Meininki on tuore, jollakin tavalla irtonainen. Pystyn seisomaan myös oman soittoni takana.”

”Musiikki on voima”

Kesä on vaihtunut syksyksi, kun tätä haastattelua tehdään. Korona varjostaa edelleen tapahtuma-alaa, vaikka pienimuotoisia keikkoja taas tehdäänkin. Kesällä Timo Lassyllä oli yksi esiintyminen, mutta syksyn osalta keikkakalenteri näyttää paljon vilkkaammalta.

Onneksi. Sillä kuten Lassy Säv.San.Sov. -podcastissa kertoo, unelmat ja niiden tavoittelu ovat vieneet häntä musiikintekijänä eteenpäin – ja keikkailun tyssääminen keväällä koronan takia latisti unelmia.

”Keikkailu on kuitenkin minulle kaiken luomistyön moottori. Se, miten elävän musan äärellä saa aikaan vuorovaikutuksen yleisön kanssa”, hän kuvailee.

”Syksy näyttää nyt kuitenkin ihan hyvältä. Minun musiikkianihan pystyy esittämään vähän pienemmillekin yleisöille.”

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Lassy toteaa, että koronan vaikutukset tulevat näkymään vielä pitkään.

”Maailma muuttuu, samoin koko musiikkiala. Ajatusprosessi on käynnistynyt sen suhteen, mikä oma paikka muutoksessa on.”

Mitä mieltä olet Teoston uudesta ”Musiikki on voima” -sloganista?

”Se on hyvä! ’Musiikki on voima’ – just niin. Näinä aikoina meillä musiikintekijöillä on vastuu siitä, että pystymme antamaan ihmisille voimaa musiikin kautta.”

Jaa somessa
Lue lisää