Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Mona Liukkonen
Kuva: Miikka Varila / Music x Media

”Tuli olo, että olemme tärkeitä” — musiikintekijät Teoston vieraana Music x Media -tapahtumassa

Tampereella syys-lokakuun vaihteessa järjestetty Music x Media -tapahtuma kokosi jälleen yhteen musiikkialan toimijat ja tekijät tärkeiden aiheiden pariin. Uudistettu tapahtuma järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa neljä päiväisenä ja keskiviikkona ohjelmaa oli suunnattu etenkin freelancereille sekä musiikin tekijöille.

 

Kutsuimme vieraaksemme viisi musiikintekijää, joille halusimme tarjota mahdollisuuden osallistua luentoihin. Samalla saimme tärkeää lisätietoa siitä, millaista käytännön tukea ja apua itsenäiset musiikintekijät kaipaisivat Teostolta.

Mitä ajattelit, kun sait kutsun Teostolta?

Vieraanamme oli artisti, laulaja-lauluntekijä Joy, joka on julkaissut kaksi albumia artistinimellä Joy Regwan (2020 Tästä taivas alkaa ja 2021 Painting my own colours). Joy on valmistellut uutta musiikkia Fountain Recordsin Oy:n kanssa ja julkaisee ensimmäisen singlen Nousuja ja laskuja 11.11.2022. Joy kuvailee musiikkiaan melankoliseksi popiksi, urbaanilla twistillä. Hän kertoo tekevänsä musiikkiaan pilke silmäkulmassa ja täydellä sydämellä.

Vieraaksemme saapui myös YleX Nosteessa -tv-sarjasta tuttu artisti, biisinkirjoittaja ja tuottaja  Sorry Babe eli Kira Siuruainen, joka tekee musiikkia sekä suomen että englannin kielellä HMC Publishing – Warner Music Finlandilla. Äskettäin ensimmäisen kerran kappaleensa kansainvälisen artistin singleksi saanut musiikintekijä tekee tällä hetkellä hiki hatussa äänisuunnittelua Amos Rexissä ensi vuonna nähtävään videoteokseen.

Molemmille kutsu tuli iloisena yllätyksenä, ja he saapuivat Music x Media -tapahtumaan avoimin mielin ja innokkaina. Kutsun lähettänyt Teosto tuntui heistä kuitenkin hieman kaukaiselta ja virastomaiselta taholta, jonka kanssa asioiminen on ajatuksena tuntunut joskus jopa jännittävältä.

Valmistautuminen tapahtumaan ja vastaanotto

Sekä Kira että Joy valmistautuivat tutustumalla tapahtuman ohjelmaan ja luentoihin. Mielenkiintoisia luentoja oli paljon, joten päivästä tulisi aikataulullisesti tiukka. Molemmat kuitenkin kokivat sen olevan pienen kiireen arvoinen. Mielenkiintoisen ohjelman lisäksi he pääsisivät keskustelemaan sekä verkostoitumaan muiden vieraana olleiden musiikintekijöiden kanssa.

Aamu aloitettiin rennosti kahvin merkeissä ja tutustumalla toisiimme. Me teostolaiset olimme myös erittäin iloisia siitä, että kaikki vieraamme pääsivät paikalle ja saimme mahdollisuuden keskustella heidän kanssaan kasvotusten.

Mikä fiilis tapahtumasta jäi? Entä muuttuiko mielikuva Teostosta?

Kira ja Joy kertovat että Music x Media -tapahtuma oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Tapahtuman taso ja koko yllättivät positiivisesti.

”Kollegoita eli musiikintekijöitä olisi kyllä voinut olla enemmänkin paikalla, sillä ohjelma oli juuri heille kohdistettua”, Kira ja Joy pohtivat ääneen.

”Musiikkialan toimijoita ja päättäjiä sen sijaan paikalla oli runsaasti, joten olisi tärkeää, että myös itse tekijöitä olisi paikalla enemmän. Tämä loisi musiikintekijöille sekä alan toimijoille hyvät verkostoitumismahdollisuudet.”

Kaiken kaikkiaan sekä tapahtumasta että Teostosta jäi molemmille hyvä fiilis. Oli kiva tavata henkilökohtaisesti nimien ja titteleiden takana olevat ihmiset sekä kohdata heidät kasvotusten. Tunnelma oli rento ja jäi fiilis, että kynnys ottaa yhteyttä on jatkossa paljon pienempi.

”Tuli kohdattu ja arvostettu olo. Oli myös kiva huomata, että Teoston vieraana oli hyvin erilaisia musiikintekijöitä, eikä paikalle kutsuta pelkästään vain kaikista suurimpia nimiä.”, Kira summaa. 

”Tuli olo, että olemme kaikki tärkeitä”, Joy komppaa.

Sekä Kira että Joy ovat sitä mieltä, että myös kasvokkain tapaaminen oli tärkeää.

Siinä tutustuu ihan eri tavalla ja virallisesta tahosta tulee rennompi fiilis. Mielikuva Teostosta on nyt myös ihmisläheisempi

Molemmat aikovat osallistua jatkossakin erilaisiin musiikkialan tapahtumiin ja rohkaisevat muitakin heittämään turhat ennakkoluulot roskiin. Tapahtumissa on myös mahdollista osallistua keskusteluun ja saada oma ääni kuuluviin – pitää vain olla rohkea.

Kiitos vieraillemme

Me teostolaiset haluamme kiittää kaikkia Music x Media -tapahtumassa vieraanamme olleita musiikintekijöitä. Saimme paljon arvokasta tietämystä tekijöiden arjesta sekä loistavia kehitysehdotuksia toimintaamme varten. Myös me tulimme kohdatuksi ja koemme, että on tärkeää nähdä kasvotusten. Näin opimme koko ajan lisää myös musiikintekijöiden tarpeista.

Seuraavan kerran Music x Media -tapahtuma järjestetään syksyllä 2023.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä