Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Jani Hellström
Kuva: Tiia Santavirta / UMK

UMK-finaalissa mukana Teoston musiikintekijäraati

UMK-finaalissa kappaleita arvioi tänä vuonna yleisön lisäksi kahdeksan erilaista raatia.  Yksi raadeista on Teoston musiikintekijäraati, jonka puheenjohtaja on Maija Vilkkumaa.

Tämän vuoden UMK-voittaja valitaan yleisön äänillä. Kisan finaalissa pisteitä antavat myös kahdeksan erilaista UMK-raatia. Mukana ovat musiikintekijäraadin lisäksi kansalais-, media-, suomenruotsalais-, lapset-, Martat-, Sateenkaariväki-  ja taksikuskien raati.

Musiikintekijöiden raati koostuu neljästä kovan luokan musiikintekijästä. Raadin muodostavat Maija Vilkkumaa (raadin puheenjohtaja), Sinikka Svärd, Matti Mikkola sekä Heikki Salo.

Teoston musiikintekijäraati aikoo kiinnittää kappaleiden arvioinnissa erityistä huomiota erottuvuuteen.

“Tietenkin kokonaisuus ratkaisee, mutta pelkkä ulkoinen esillepano ei minua vakuuta, vaikka sen merkitys onkin tuntunut vuosi vuodelta kisassa kasvaneen”, toteaa Sinikka Svärd.

“En halua sokaistua säälitasoitukselle. Pitää voida myöntää, jos ehdokas kuulostaa huonolta kolme vuotta vanhalta Ruotsin ehdokkaalta, vaikka kuinka olisi Rymättylän ennakkosuosikki. Eli laatua arvioidaan samoilla standardeilla kuin muidenkin maiden ehdokkaita”, selittää Matti Mikkola.

Heikki Salo tiivistää hyvän viisukappaleen olevan yksinkertaisesti luontevalla tavalla erottuva sekä hyvin sävelletty ja sanoitettu laulu. Myös muu raati on hyvin samoilla linjoilla.

“Hyvä viisu on mielestäni ehjä kokonaisuus, jossa melodia, sovitus ja teksti tukevat toisiaan ja esittäjä osaa kantaa teoksen ja tuoda sille lisäarvoa tulkinnallaan”, Svärd kertoo.

Mikkolan mielestä hyvässä viisukappaleessa sanat, melodia, tuotanto, esiintyjän chopsit, esityksen tyylikkyys tai kreisiys ovat kohdallaan. ”Itse tulen kiinnittämään huomiota persoonallisuuteen. Usein jauhetaan kansainvälisyydestä, moderniudesta ja häpeämisestä. Halutaan huomaamattomasti sulautua joukkoon niin paljon, että etsitään mahdollisimman kasvotonta ja kliseistä artistia, joka kertoo maastaan yhtä paljon kuin lentokenttä”.

Finaali on huomenna lauantaina 28.2. Euroviisupaikasta kisaavat Järjestyshäiriö, Norlan El Misionario, Satin Circus, Opera Skaala, Solju, Pertti Kurikan Nimipäivät, Shava, Jouni Aslak sekä Angelo De Nile.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä