Siirry sisältöön

Teostosta hiilineutraali organisaatio

21.05.2019

Teoston toiminnassa ympäristöarvot ovat tärkeässä roolissa ja tavoitteemme on hiilineutraalius organisaationa. Tänä keväänä selvitimme toimintamme hiilijalanjäljen koon ulkopuolisen asiantuntijan avulla ja kompensoimme toiminnastamme aiheutuvan vuosittaisen 215 tonnin hiilidioksidikuorman.

Teostolla on ollut WWF:n Green Office -sertifiointi jo noin 10 vuotta. Suuri osa toimiston aiheuttamista päästöistä syntyy liikkumisesta ja etätyöstä on tullut viime vuosina vakiintunut osa työtapojamme. Nykyään arviolta noin 2/3 kansainvälisestä yhteydenpidostamme ja neuvotteluistamme hoidetaan joko puhelimitse tai videoneuvotteluina. Ympäristökysymykset ovat puhuttaneet myös Teoston jäsenistöä ja aiheesta on keskusteltu yhdistyksen kokouksessa.

Jatkossa Teostolla pyritään edelleen vähentämään toiminnan ympäristökuormaa muuttamalla sisäisiä työtapoja ja matkustuskäytäntöjä ympäristöystävällisemmiksi sekä siirtymällä mahdollisuuksien mukaan 0-energian käyttöön toimitilojen lämmitysenergiassa. Lisäksi selvitämme keinoja sijoitustoiminnan ohjaamiseksi vähäpäästöisempiin kohteisiin.

Kompensaatiolla tuetaan YK:n projektia

Päästöt, joita Teoston toiminnasta aiheutuu, kompensoidaan YK:n välityksellä.

Teosto hyvittää päästöt osallistumalla YK:n Gold Standard -biokaasuprojektiin Thaimaassa, maaseudulla noin 250 km Bangkokista pohjoiseen. Biokaasutuotannon tukemisella on vaikutuksia alueen ilman ja veden laatuun, työllisyyteen, seudun energiaomavaraisuuteen sekä fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen.

Päästöjen kehittymistä seurataan säännöllisesti 

Hyvitämme toiminnastamme aiheutuvat päästöt käyttäen luotettavia toimijoita, kuten YK:n Gold Standard -projektia. Seuraamme kasvihuonepäästöjen kehittymistä vuositasolla ja jaamme jäsenistöllemme tiedot Teoston hiilikuorman kehittymisestä ja sen kompensoimisesta.

Lue lisää: Ilmastonmuutos puhuttaa Teoston jäsenistöä

Kuva: Shutterstock

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä