Siirry sisältöön

Moni toimija käyttää musiikkia liiketoimintansa edistämiseen tai lisätäkseen kohderyhmänsä viihtyvyyttä. Siksi on oikein, että musiikin käytöstä myös maksetaan sen tekijälle kuuluva korvaus. 

Musiikin käytöstä maksettavat lupamaksut ovat tärkeä tulonlähde ammattimaisille musiikintekijöille. Musiikin tekoon liittyy erilaisia kuluja, kuten studio- ja tuotantokuluja, laitteiden vuokrausta, omaa työaikaa tai yhteistä työaikaa biisileirillä sekä markkinointia. Kappaleen valmistuminen kestää pitkään. Usein kappaleesta maksettavat korvaukset jakautuvat usealle eri ammattilaiselle; esimerkiksi säveltäjälle, sanoittajalle, sovittajalle, tuottajalle, laulajalle ja soittajille.

Musiikin käyttölupa tarvitaan lähtökohtaisesti aina, kun tekijänoikeuden suojaamaa musiikkia esitetään julkisesti tapahtumassa tai jossain mediakanavassa tai kun siitä valmistetaan teoskappaleita (tallentaminen). Lupaa ei tarvita silloin, kun musiikin käyttö on yksityistä. Se tarkoittaa esimerkiksi musiikin kuuntelua kotioloissa tai kun musiikkia soitetaan ystävä- tai perhepiirin tilaisuuksissa, kuten häissä, tai syntymäpäiväjuhlissa.

Lisätietoa

Hanki lupa

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä