Siirry sisältöön

Julkisena pidetään yleensä kaikkea muuta paitsi lähimmässä perhe- ja ystäväpiirissä tapahtuvaa musiikin esittämistä.

Julkiseksi esitys voidaan määritellä seuraavin perustein:

1. Tilaisuus on avoin yleisölle eikä osallistujia ole ennakolta yksilöllisesti määritelty. Esimerkiksi tilaisuus, johon kuka tahansa voi osallistua, on julkinen riippumatta siitä, kuinka moni tulee paikalle. Asiaan ei vaikuta myöskään se, onko tilaisuus maksullinen vai maksuton.

2. Teos esitetään suurelle suljetulle piirille. Tällaisia tilaisuuksia voivat olla vaikkapa eläkeläisten tai opiskelijoiden tanssit tai jonkin ammattiryhmän kokoontumiset.

3. Teos esitetään ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille. Suurehko suljettu piiri voi olla kyseessä, kun musiikkia soitetaan työntekijöille työpaikalla, työpaikkaruokalassa tai yrityksen juhlissa jne.

Kun esitys on julkinen, teoksen tekijöillä on yksinoikeus määrätä esittämisestä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esityksen järjestäjä tarvitsee esittämiseen musiikin tekijöiden luvan.

Suomessa luvat myöntää Teosto edustamiensa tekijöiden puolesta. Teosto laskuttaa myös esityskorvaukset ja tilittää ne sitten musiikin tekijöille. Tekijän yksinoikeutta on rajoitettu joiltakin osin.

Ilman tekijän lupaa teoksen saa esittää jumalanpalveluksessa ja opetustoiminnassa (ei koske ansiotarkoituksessa harjoitettavaa opetusta) sekä tilaisuudessa, jossa teosten esittäminen ei ole pääasia ja johon pääsy on maksuton ja jota ei järjestetä ansiotarkoituksessa. Tällaiseen esittämiseen ei siis tarvita Teoston lupaa eikä Teosto laskuta esityksestä korvausta.

Tekijänoikeuslaissa ei ole annettu määritelmää esityksen julkisuudesta, joten ongelmallisia tapauksia joudutaan arvioimaan oikeuskäytännön ja -kirjallisuuden valossa.

Yleisölle välittäminen

Yleisölle välittämisestä on kyse silloin, kun yleisö ei ole läsnä itse esitystilaisuudessa, esimerkiksi kun teos välitetään radiossa tai netissä.

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä