Siirry sisältöön

Vappu Aura johtamaan Teoston viestintää, markkinointia ja yhteiskuntasuhteita

13.08.2019

VTM Vappu Aura on nimitetty Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajaksi 12.8.2019 alkaen. Hän siirtyy Teostoon markkinointitoimisto Avidlyn viestintä- ja PR- palveluista vastaavan johtajan paikalta.  

Auralla on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus monipuolisista viestinnän ja markkinoinnin tehtävistä. Ennen Avidlyä hän on toiminut mm. Ilmarisen markkinointi- ja viestintäjohtajana.

Työssään Aura vastaa Teoston ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä, Teoston palveluiden markkinoinnista sekä edunvalvonnan johtamisesta kotimaassa ja kansainvälisesti. Teosto on hänen mukaansa mielenkiintoisessa murrosvaiheessa, joka tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia.

”Markkinarajojen hämärtyessä ja valinnanmahdollisuuksien lisääntyessä asiakaskokemuksen merkitys kasvaa. Tämä luo uudenlaista tarvetta viestiä Teoston toiminnasta ja palveluista sekä musiikintekijöille että käyttäjille. On hienoa päästä tekemään töitä suomalaisen musiikin ja luovan työn edellytysten vahvistamiseksi”, Aura sanoo.

Tuoreen strategiansa mukaisesti Teosto haluaa tarjota uuden tason tekijänoikeuspalveluita asiakkailleen eli suomalaisille musiikintekijöille ja musiikin käyttäjille. Tässä laadukkaalla viestinnällä ja suhdetoiminnalla on merkittävä rooli.

”Vapulla on modernia markkinointiviestinnän osaamista, joka hyödyttää Teostoa voimakkaasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Viestintä- ja brändikokemuksen lisäksi hän on erinomainen verkostoituja ja omaa kokemusta myös yhteiskuntasuhteista, joita hoidamme jatkossa entistä avoimemmin ja vuorovaikutteisemmin”, sanoo toimitusjohtaja Risto Salminen.

Aura raportoi työssään toimitusjohtaja Salmiselle ja on Teoston johtoryhmän jäsen.

Lue lisää:

Teosto työpaikkana

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä