Siirry sisältöön

Ville Mäkinen – Kansainvälinen yhteistyö tsemppaa hyvällä tavalla

03.03.2015

URATARINA. Esimies- ja kehittämistehtävissä toimiva Ville Mäkinen toteaa, että kielitaidolla ja rohkeudella on ollut tärkeä merkitys työssä. ”Ruotsin- ja englannin kieltä olen saanut hyödyntää kansainvälisessä yhteistyössä. Teostolla on vastavuoroisuussopimus liki 70 ulkomaisen järjestön kanssa. Kielitaidon lisäksi pitää olla myös rohkeutta kyseenalaistaa. Vaikka olemme pieni järjestö kansainvälisellä kentällä, olemme kuitenkin tehokas toimija.”

Miten päädyit Teostoon töihin?

Ajattelin aina, että haluan päästä asiakkaiden kanssa tekemisiin ja ratkoa, miten tehdä palveluista heille helpompia. Tein opintoni Kauppakorkeakoulussa ja ennen Teostoa työskentelin kansainvälisen markkinoinnin tehtävissä.

1990-luvun loppupuolella aloin kiinnostusta erityisesti netin hyödyntämisestä työssä. Teostoon tulin kehityspäälliköksi vuonna 2000 ja vastuullani oli selvittää, miten voimme hyödyntää verkkoa asiakkaisiin liittyvässä tiedon siirrossa. Aiemminhan kaikki oli papereilla, joita lähetettiin ja arkistoitiin. Oli kiva aloittaa tyhjältä pöydältä ja sain ideoida vapaasti. 

Yksi kehitettävä asia oli esimerkiksi uusien musiikkiteosten ilmoittamisen siirtäminen nettiin. Paljon on sittemmin muuttunut – nykyisin kaikki uudet teokset ilmoitetaan verkossa.

Millaisten tehtävien parissa nykyisin työskentelet?

Olen tilitys- ja dokumentaatioryhmän vetäjä. Ryhmämme työ konkretisoituu ulospäin siis neljä kertaa vuodessa, jolloin Teosto maksaa tilityksiä musiikintekijöille ja kustantajille. Keräämme tietoja asiakkaidemme teosten julkisista esittämisistä Suomessa ja ympäri maailmaa, jotta pystymme kohdistamaan korvaukset juuri oikeille oikeudenomistajille.

Työhöni liittyy keskeisesti IT-järjestelmien kehittäminen. Tähtäämme Teoston toiminnan tehostamiseen ja teen sen tiimoilta aktiivisesti yhteistyötä Norjan ja Tanskan järjestöjen kanssa: yhdistämme ns. back office –toimintojamme ja tulemme ottamaan käyttöön entistä laajemman musiikkiteosten tietokannan. ICE-tietokanta sisältää tiedot yli 20 miljoonasta teoksesta ja samalla saamme kotimaisen musiikkimme tiedot ulkomaisten tekijänoikeusjärjestöjen saataville.

Mikä on työsi ”suola” ?

Minua koukuttaa se, jos keksimme tapoja tehdä asioita uudella tavalla läpinäkyvämmin ja laadukkaammin.  Osallistun Teoston edustajana tekijänoikeusjärjestöjen kansainvälisiin tapaamisiin, joita kattojärjestömme Cisac järjestää. Kokouksissa käy hyvin ilmi, että vaikka Suomi on pieni, olemme kuitenkin tehokas toimija.

Se, että olemme pieni järjestö kansainvälisessä mittakaavassa, tsemppaa meitä terveeseen kilpailuun. Koen, että meidän pitää koko ajan seurata, miten teemme asioita ja voisimmeko tehdä niitä tehokkaammin ja ovatko asiakkaamme tyytyväisiä.

Miten koet esimiehenä työskentelyn?

En ajattele ryhmääni kuuluvia henkilöitä alaisina, vaan kollegoina. Toki alaissuhde tulee esille kehityskeskusteluissa, mutta ajattelen, että meillä on hyvä porukka, jonka kanssa tehdä töitä.

Käytännön tasolla on tietysti paljon töitä ja kalenteriähkyä. Olen vähitellen alkanut kokea, että voin myös esimiehenä tehdä silloin tällöin etätöitä.

Uskon siihen, että esimiehenä pitää olla valmis epäonnistumaan. Ei se elämä siihen pääty. Samoja virheitä ei pidä toistaa, mutta tämä ajattelu antaa pohjaa sille, että uskaltaa tehdä asioita uusilla tavoilla.

Mitä touhuat vapaa-ajalla?

Nautin mökillä olosta ja puutöiden tekemisestä. Pelaan myös kaveriporukalla sählyä, minkä lisäksi lasten harrastukset pitävät liikkeellä. 

Tykkään kuunnella musiikkia, mutta taidan olla ”erilainen” Spotifyn käyttäjä: Uutuuksien sijaan liikun taaksepäin ja olen alkanut löytää uusia juttuja menneiltä vuosikymmeniltä.  Niin Lynyrd Skynyrd kuin 70-luvun funk iskee ja kotimaisissa keskityn paljon sanoituksiin.

Lue lisää:
Uratarinassa Anne Varis: Miten musiikkitieteilijästä tuli tuotepäällikkö?
Miten tilitys toimii?
Teosto työpaikkana
Usein kysyttyä

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä