Siirry sisältöön

Ville Virtanen aloittanut tilityspalvelupäällikkönä

06.07.2018
Kuka olet ja mitä tulit Teostolle tekemään?
​Olen Ville Virtanen (31) ja aloitin Teostolla tilityspalvelupäällikön tehtävässä 1. kesäkuuta.
 
Missä ja minkä asioiden parissa olet työskennellyt aikaisemmin?
Aikaisemmin olen työskennellyt kahdeksan vuotta finanssialalla erilaisissa asiantuntija- ja kehitystehtävissä, pääasiassa maksamisen ja siihen liittyvien järjestelmien parissa. Teostolle siirryin Aktia Pankista, missä olin kehityspäällikkönä vuodesta 2015 lähtien.
 
Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta vuodelta 2013.
 
Mikä sai sinut kiinnostumaan avoinna olevasta paikasta ja Teostosta työpaikkana?
Avoimena olevasta paikasta minut sai kiinnostumaan mahdollisuus päästä käyttämään aikaisempaa kokemustani ja osaamistani hyväksi huippumielenkiintoisella toimialalla. Teostossa minua kiehtoo erityisesti mahdollisuus päästä tekemään töitä minulle tärkeän asian – musiikin parissa.
 
Miltä ensimmäiset päivät Teostossa ovat tuntuneet ja mitä erityisesti odotat uudelta työltäsi ja työkavereiltasi?
Ensimmäiset päivät Teostossa ovat sujuneet hyvällä sykkeellä. Perehdytys on ollut laadukasta ja sitä on tullut monipuolisesti. Kokonaiskuva on alkanut hiljalleen hahmottua, mutta mielenkiintoista opittavaa tulee takuuvarmasti riittämään vielä pitkäksi aikaa. Ammattitaitoisten ja mukavien työkavereiden keskellä uskon kuitenkin olevani hyvissä käsissä.
 
Mitä teet vapaa-ajallasi? Onko sinulla jotain harrastuksia?
Vapaa-ajallani käyn salilla, kuuntelen musiikkia ja soitan myös itse rumpuja. Viime aikoina muut harrastukset ovat tosin jääneet hieman vähemmälle, sillä suurin osa vapaa-ajasta on vierähtänyt alle yksivuotiaan esikoisen perässä juostessa.
Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä