Siirry sisältöön

Vuoden musiikkioivallus -palkinnon saajaksi ehdolla kaksi elokuvaa ja kaksi televisiosarjaa

16.08.2023

Ammattilaistuomaristo on nimennyt neljä ehdokasta Vuoden musiikkioivallus -palkinnolle, joka nostaa esiin musiikin käyttöä elokuvissa ja tv-tuotannoissa. Voittaja julkaistaan 31.8.2023 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa.

Vuoden musiikkioivallus on Gramexin ja Teoston myöntämä tunnustuspalkinto. Se kiinnittää huomion elokuviin ja televisio-ohjelmiin, joissa on käytetty musiikkia kekseliäällä ja erityistä lisäarvoa tuovalla tavalla. Tuotantoyhtiöt saivat ilmoittaa itse tuotantojaan mukaan kilpailuun.

Palkinnon saajaehdokkaina on tänä vuonna kaksi kotimaista elokuvaa: loppuvuodesta 2022 julkaistu rikoselokuva Hetki Lyö (Elokuvayhtiö Komeetta, ohjaaja JP Valkeapää), jossa on käytetty sekä Stefan Pasborgin säveltämää musiikkia että monipuolisesti äänitemusiikkia sekä dokumenttielokuva Ilveskuiskaaja (Wacky Tie Films, ohjaaja Juha Suonpää), jossa musiikista vastasi virolainen, perinnesoittimille säveltävä Puuluup-bändi sekä tamperelainen elokuvasäveltäjä Kimmo Helén.

Lisäksi ehdolle ylsi kaksi tv-sarjaa: YLE:n tilaama Mist sä tuut? -dokumenttisarja (MoskitoTelevision, ohjaaja Tomi Yli-Suvanto), joka sukeltaa ansiokkaasti rap-kulttuurin syövereihin luoden myös uutta musiikkia sekä Moominvalley-sarjan kolmannen tuotantokauden jakso Vilijonkan viimeiset villitykset (Gutsy Animations, ohjaaja Sara Barbas), jossa leikitellään oivaltavasti lainauksilla ja epäkonventionaalisilla soittimilla Jarmo Saaren, Pekka Kuusiston ja Samuli Kosmisen luomistyön tuloksena.

Yhteensä kilpailuun saatiin viisitoista ehdotusta, jotka edustivat monipuolisesti eri lajityyppejä kuten pitkiä elokuvia, lastenohjelmia sekä erilaisia televisio-ohjelmia.

Esivalinnan ja voittajan valinnan tekee ammattilaisista koostuva tuomaristo. Tuomaristoon kuuluvat VTT, dosentti ja Sibelius-Akatemian yliopistolehtori Kaarina Kilpiö, säveltäjä Jari ”Yari” Knuutinen ja musiikintekijä, mainonnansuunnittelija ja kirjailija Lilli Loiri. Raadin puheenjohtajana toimii elokuvakriitikko Kalle Kinnunen ja sihteerinä Suomen Musiikkikustantajien toiminnanjohtaja Jari Muikku.

Tuomaristo oli tyytyväinen tarjonnan monipuolisuuteen: lukuisat musiikin eri genret sekä nuorisokulttuurin eri aspektit olivat hyvin esillä. Lisäksi kotimaisten av-tuotantojen kansainvälistyminen on tuonut mukanaan uusia sävyjä musiikin käyttöön.

”Ehdokaskaarti osoitti, että musiikilliset oivallukset av-tuotannoissa voivat olla hyvin monenlaisia. Toiveena kuitenkin on, että av-tuotannoissa oltaisiin musiikillisten ratkaisujen suhteen entistäkin rohkeampia ja annettaisiin vielä enemmän tilaa musiikillisille oivalluksille”, kertoo puheenjohtaja Kalle Kinnunen tuomariston lausunnossa. Musiikin tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto jakavat Vuoden musiikkioivallus -palkinnon 31.8.2023 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa. Palkinto jaetaan nyt toista kertaa. Tapahtuman järjestää kotimaisten elokuva- ja tv-alan sisällöntuottajien yhdistys Audiovisual Producers Finland – APFI ry.

Jaa somessa
Lue lisää
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä