Siirry sisältöön

Teosto mukana Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailussa

18.04.2023

Teosto jatkaa työtään monimuotoisen uuden musiikin ja sen tekijyyden edistämiseksi. Vuonna 2023 toimimme Seinäjoen Tangomarkkinoiden kumppanina perinteikkäässä sävellys- ja sanoituskilpailussa, jossa etsitään vuoden sykähdyttävintä uutta tangoa.

Seinäjoen Tangomarkkinat sekä Tango- ja Viihdemusiikin Edistämisyhdistys ovat järjestäneet sävellys- ja sanoituskilpailun jo ensimmäisistä tangomarkkinoista, vuodesta 1985 lähtien. Tänä vuonna myös säveltäjiä, sanoittajia, sovittajia ja musiikkikustantajia edustava Teosto lähtee mukaan tapahtuman kumppaniksi.

Kaikille avoimeen sävellys- ja sanoituskilpailuun osallistutaan tangolla, jonka tulee soveltua joko naisen ja/tai miehen laulettavaksi. Kilpailukappaleiden enimmäiskesto on neljä minuuttia ja niiden tulee olla ennen julkaisemattomia.

Voittajan valitsee riippumaton tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimii vuoden 2004 tangokuningatar Johanna Debreczeni. Lisäksi tuomaristoon kuuluu kahden viimeisen vuoden voittajakappaleen tehneet sanoittaja Eija Hinkkala ja säveltäjä Pertti ”Pertsa” Jalonen sekä lisäksi musiikintekijä Petri Somer.

Voittajakappaleen tekijät palkitaan 3000 euron palkkiolla. Voittaja julkistetaan lauantaina 8.7. Seinäjoki Areenalla järjestettävässä finaalitapahtumassa, jossa valitaan myös laulukilpailun voittajat. Samana päivänä myös Seinäjoen tangokadulla järjestetään tangojen kirjoittamista koskeva paneelikeskustelu.

Toimita kappaleesi kilpailuun 30.4. mennessä! Kilpailuun osallistuvista tangoista on lähetettävä nuotti sointu- ja tekstimerkintöineen PDF-tiedostona sekä sanat erillisenä tiedostona. Mukaan liitettävä MP3-muotoinen tallenne, jossa tango on esitetty. Tarkemmat ohjeet osallistumiselle löydät tangomarkkinoiden sivuilta.

Jaa somessa
Lue lisää