Siirry sisältöön

Vuoden Musiikintekijä -palkinto jaetaan jälleen Iskelmä Gaalassa 17.2.2023

16.01.2023

Teosto jatkaa vuonna 2023 Iskelmä Gaalan pääyhteistyökumppanina. Gaalassa jaetaan vuosittain  Vuoden Musiikintekijä-palkinto ansioituneelle iskelmämusiikin tekijälle. Lisäksi Iskelmän vuosiäänestyksellä valitaan joukko muita palkintoja.

Kuudetta kertaa jaettavalla Vuoden Musiikintekijä -palkinnolla halutaan nostaa esiin suomalaisten säveltäjien ja sanoittajien työtä. Aikaisempina vuosina palkittuja ovat useita iskelmähittejä tehtailleet Tiina Vainikainen, Janne Rintala, Sinikka Svärd ja Juha Tapio, Timo Kiiskinen ja Petri Somer.

Vuosittainen Iskelmä Gaala järjestetään Tampereen Nokia Arenalla 17. helmikuuta. Gaalassa jaetaan myös muun muassa Vuoden Iskelmä -palkinto, joka valitaan yleisön äänien perusteella Iskelmän vuosiäänestyksessä. Äänestys alkaa 17. tammikuuta ja jatkuu tammikuun loppuun.

>> Käy antamassa äänesi Iskelmän vuosiäänestyksen sivuilla.

Helmikuun alussa käynnistuu myös Iskelmäradion taajuudella kilpailu, jolla kiinnitetään huomiota musiikin tekijöihin – säveltäjiin ja sanoittajiin – kappaleiden takana. Huomattava osa suomalaisen kevyen musiikin artisteista ei tee kappaleitaan itse vaan käyttävät ammattimaisia säveltäjiä ja sanoittajia.

Kilpailuun osallistuneita palkitaan striimilipuilla gaalaan, jossa esiintyvät mm. mm. Arttu Wiskari, Bess, Erin, Jannika B, JVG, Juha Tapio, Lauri Tähkä & Revohka, Olli Halonen, Portion Boys, Reino Nordin, Samu Haber, Tero Vesterinen sekä Viivi. 

Iskelmä Gaalan sivuille

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä