Yli kolmannes Deezeriin ladatusta musiikista on tekoälyn tekemää, eivätkä kuulijat erota sitä ihmisten tekemästä
Suoratoistopalvelu Deezer julkaisi marraskuun alkupuolella omia tuoreita lukujaan palveluunsa ladatun tekoälymusiikin määrän kasvusta. Jo 34 prosenttia alustalle ladatusta musiikista on täysin tekoälyn tekemää. Alustat kaikkialla maailmassa käyvät jatkuvaa kilpajuoksua tekoälyhuijauksia vastaan samalla, kun ne pyrkivät tukemaan vastuullista tekoälyn käyttöä.
Musiikkialusta Deezerin äskettäin julkaisemien lukujen mukaan palveluun ladataan nyt joka päivä noin 50 000 täysin tekoälyn tuottamaa kappaletta, mikä vastaa 34 prosenttia kaikesta palveluun ladatusta uudesta musiikista.
Määrä on kasvanut nopeasti. Tammikuussa 2025 tekoälykappaleita ladattiin noin 10 000 (10 % kaikista latauksista), huhtikuussa 20 000 (18 %) ja syyskuussa jo yli 30 000 päivässä (28 %). Deezerin mukaan tämä tarkoittaa, että palveluun lisätään 35 uutta tekoälykappaletta joka minuutti.
”Luvut ovat huolestuttavia, vaikka tekoälymusiikin osuus kaikesta suoratoistopalvelujen aineistosta ja kuuntelusta onkin vielä pieni. Myös lähes kaikki tekoälymusiikkia tuottavien palveluiden mallit on koulutettu ihmisten tuottamilla teoksilla ilman lupia alkuperäisiltä tekijöiltä. Kansainvälisten selvitysten mukaan tekoälymusiikki voi uhata lähivuosina jopa kolmasosaa musiikin tekijöiden tuloista”, Teoston ennakoinnista ja uusista teknologioista vastaava Senior Advisor Ano Sirppiniemi pohtii.
Tekoälymusiikkiin liittyviä väärinkäytöksiä torjutaan jo aktiivisesti
Deezerin systemaattinen seuranta todistaa, että AI-musiikin tulviminen striimausalustoille on jatkuvasti kasvava ilmiö. Deezer on kertonut poistavansa kaikki täysin tekoälyn luomat kappaleet algoritmisista suosituksista ja sulkevansa ne pois toimituksellisilta soittolistoiltaan. Tavoitteena on minimoida tekoälymusiikin vaikutus ihmisten tekemän musiikin tekijänoikeuskorvauksiin.
Deezer on ollut yksi aktiivisimmista suoratoistopalveluista tekoälysisällön tunnistamisessa. Se on kehittänyt oman tunnistusjärjestelmänsä, joka pystyy havaitsemaan täysin esimerkiksi tekoälyalustojen, kuten Sunon ja Udion kautta tuotetun tekoälymusiikin. Kesäkuussa 2025 Deezer otti käyttöön tekoälytunnisteet ja ilmoitti olevansa ensimmäinen suoratoistopalvelu, joka merkitsee selkeästi tekoälyn tuottaman musiikin. Music Business Worldwiden mukaan Billboard hyödyntää nyt samaa teknologiaa listahittien analysoinnissa.
Myös markkinajohtaja Spotify julkisti syyskuussa, että se on poistanut yli 75 miljoonaa ”roskaksi” luokittelemaansa kappaletta viimeisen vuoden aikana. Samalla yhtiö julkisti uusia käytäntöjä, joilla se pyrkii muun muassa torjumaan artistien ääntä kopioivia deepfakeja. Palveluun on tuotu myös massatuotantoja tunnistava suodatin, jonka tavoitteena on torjua striimaushuijauksia.
Spotify kertoo olevansa mukana kehittämässä alan uutta standardia, joka tuo AI-lähteet näkyviin musiikin krediiteissä ja antaa kuuntelijoille enemmän tietoa siitä, mitä he kuuntelevat. Spotify ei aio kuitenkaan kieltää tekoälyn avulla luotua musiikkia palvelustaan – kunhan se täyttää standardit ja noudattaa tekijänoikeuslakia.
”Meille tärkeintä on suojella ihmistekijöitä ja säilyttää katalogimme eheys. Siksi vahvistamme suojatoimia erilaisia väärinkäytöksiä vastaan”, Julia Levander Spotifyn viestinnästä kertoo.
”Kun puhutaan täysin tekoälyn luomasta musiikista, ei yleisö juurikaan näytä Spotifyssa sitoutuvan siihen. Musiikki, joka on tehty ilman suurta vaivannäköä, on yleensä heikkolaatuista, eikä se juuri löydä yleisöä. Tekoälyn avulla tehdyn musiikin osuus kasvaa arviomme mukaan tulevaisuudessa edelleen, mutta tasapainon säilyttäminen innovaation (tekoäly) ja tekijöiden suojelun välillä on meille ratkaisevan tärkeää.”
Hifi-tasoisesta kuuntelukokemuksestaan tunnettu Qobuz panostaa tekoälyaikana erityisesti ihmisten tekemään musiikin kuratointiin. Pohjoismaiden Music Content Manager Sini Tiainen kertoo, että tekoälyn tuottamilla kappaleilla on hyvin pieni mahdollisuus tulla suositelluksi palvelun käyttäjille.
”Tekoälyn käyttö voi tukea inspiraatiota ja luovuutta, mutta se aiheuttaa myös striimaushuijauksia suoratoistopalveluissa, vahingoittaa oikeita artisteja ja on siksi Qobuzin arvojen vastaista. Musiikkitiimimme valitsee suositellut albumit ja soittolistojen kappaleet.”
Qobuzin algoritmipohjaiset suositukset perustuvat Tiaisen mukaan tunnistettuihin samankaltaisiin artisteihin ja luotettavilta yhteistyökumppaneilta saatuun metadataan.
”Tämän vuoksi tekoälyn tuottamilla kappaleilla on hyvin pieni mahdollisuus tulla suositelluksi käyttäjillemme. Lisäksi poistamme aktiivisesti huijausstriimejä, jotta suojelisimme artistien ja musiikin tekijöiden tuloja.”
Valtaosa ei pysty tunnistamaan tekoälymusiikkia ihmisten tekemästä musiikista
Deezer julkaisi marraskuussa myös Ipsosin toteuttaman kansainvälisen kyselytutkimuksen, johon osallistui 9 000 ihmistä kahdeksasta maasta: Yhdysvalloista, Kanadasta, Brasiliasta, Iso-Britanniasta, Ranskasta, Alankomaista, Saksasta ja Japanista.
Tutkimuksen yllättävin tulos oli, ettei 97 prosenttia vastaajista onnistunut erottamaan tekoälyn tekemää musiikkia ihmisten tekemästä musiikista. Vain viisi prosenttia brittiläisistä ja yksi prosentti japanilaisista tunnisti tekoälyn tekemät kappaleet oikein. Yli puolet vastaajista kertoi tuntevansa olonsa epämukavaksi, koska ei pystynyt erottamaan tekoälyn ja ihmisen luomia kappaleita toisistaan.
Tutkimuksen mukaan valtaosa tutkimukseen vastanneista toivoo suoratoistopalveluilta läpinäkyvyyttä:
- 80 prosenttia haluaa, että täysin tekoälyn luotu musiikki merkitään selkeästi.
- 73 prosenttia haluaa tietää, jos heidän palvelunsa suosittelee “synteettisiä” kappaleita.
- 73 prosenttia pitää epäeettisenä, että tekoäly-yritykset käyttävät tekijänoikeuden alaista materiaalia ilman lupaa.
- 65 prosenttia katsoo, ettei tekoälymalleja pitäisi kouluttaa tekijänoikeuden alaisella materiaalilla lainkaan.
- 70 prosenttia uskoo, että tekoälymusiikki uhkaa nykyisten ja tulevien muusikoiden toimeentuloa.
- 69 prosenttia haluaa, että tekoälymusiikin korvaukset ovat pienemmät kuin ihmisten tekemän musiikin.
”Tutkimuksemme osoittavat selvästi, että ihmiset välittävät musiikista ja haluavat tietää, kuuntelevatko he tekoälyn vai ihmisen tekemää kappaletta. On myös selvää, että tekoälymusiikin vaikutus artistien toimeentuloon ja musiikin luomiseen herättää huolta, ja että AI-yritysten ei pitäisi saada kouluttaa mallejaan tekijänoikeuden alaisella materiaalilla. On rohkaisevaa nähdä, että ponnistelumme saavat laajaa tukea”, toimitusjohtaja Alexis Lanternier kommentoi Deezerin tiedotteessa.