Taidemusiikki takoo Suomelle vientituloja – mistä suomalaisen taidemusiikin ihme on syntynyt?
Suomalainen taidemusiikki on tuonut viime vuosina Teoston asiakkaille jopa yli 40 prosenttia ulkomaisista esityskorvauksista. Se on ollut suuri vientituote jo vuosikymmeniä. Ammattilaiset meiltä ja muualta kertovat, millaista työtä suomalaisen taidemusiikin ihmeen eteen on tehty ja miltä sen tulevaisuus näyttää.
Tuoreet Teoston tutkimat luvut sen todistavat: klassisen musiikin suomalaisihme ei ole myytti vaan teosviennin moottori.
TOP 300: eniten ulkomailta tekijänoikeustuloja keränneiden teosten korvaukset musiikkityyleittäin 2021-25 (Teosto).
Viiden viime vuoden aikana taidemusiikin osuus Suomeen saaduista ulkomaisista esityskorvauksista oli peräti 41 prosenttia. Lukema perustuu Teoston vuosien 2021–25 TOP 300 -teosten otokseen.
TOP 300: Eniten ulkomailta tekijänoikeustuloja keränneiden teosten musiikkityylit 2021-25 (Teosto).
Lukumääräisesti taidemusiikin osuus TOP 300 -teoksista oli 21 prosenttia. Eniten esityskorvauksia ulkomailta live-esitysten osalta keränneiden teosten TOP 100 -listalla osuus on vielä isompi: järisyttävät 64 prosenttia.
Erityisen vahvasti taidemusiikin vienti vetää saksan- ja ranskankielisessä Euroopassa. Kaiken kaikkiaan Teosto tilitti vuonna 2025 asiakkailleen ulkomailta ennätykselliset 6,3 miljoonaa euroa, mikä oli 14 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Taidemusiikin elinkaaret ovat valtavan pitkiä. Eniten vuosina 2021–25 esityskorvauksia ulkomailta keräsivät edesmenneiden säveltäjien perikunnat: kärkikolmikko oli Jean Sibelius (1865–1957), Kaija Saariaho (1952–2023) ja Einojuhani Rautavaara (1928–2016).
Mahtinimien varjoon voi jäädä, miten laajalla skaalalla suomalainen musiikki soi maailmalla. Esimerkiksi Lotta Wennäkosken Flounce sai kantaesityksensä BBC Proms -festivaalin päätöskonsertissa vuonna 2017, ja teos on sittemmin esitetty ulkomailla yli viisikymmentä kertaa. Outi Tarkiaisen Midnight Sun Variations puolestaan kantaesitettiin BBC Promsissa 2019. Hänen teoksiaan ovat esittäneet niin Berliinin filharmonikot kuin Bostonin sinfoniaorkesteri.
Miten tämä asema on saavutettu, kuinka sitä pidetään yllä – ja miltä näyttää tulevaisuus? Katsotaan numeroiden taakse.
Katalogin pitäminen elossa vaatii aktiivista työtä
Siinä missä popmarkkinoilla TikTok-hittien sykli kiihtyy kiihtymistään, taidemusiikin teosten elinkaaret mitataan vuosikymmenissä. Miten suomalaisia sävellyksiä pidetään elossa, etteivät ne hautaudu katalogeihin?
Suomen johtaviin taidemusiikin kustantamoihin kuuluvan Fennica Gehrmanin pitkäaikainen hallintojohtaja, juuri eläköitynyt Henna Salmela, on vienyt teoksia maailmalle yli 35 vuoden ajan. Kustantajat tekevät hänen mukaansa aktiivista vientityötä etsimällä suomalaisille teoksille esitys-, levytys- ja synkronointimahdollisuuksia ”kaikin keinoin”. Se merkitsee yhtä lailla uusien teosten markkinointia kuin vuosikymmenten takaisten unohdettujen helmien poimimista katalogista. Niiden nuoteista voidaan esimerkiksi tehdä nykyaikaisempia editioita ja nostaa niitä esiin vaikkapa säveltäjien merkkivuosien tai eri teemojen perusteella.
Taustatukea on antanut vientiorganisaatio Music Finland ja sitä edeltänyt Fimic sekä maailmalla alikustantajien apu promootiotyössä. Kun viestiä viedään kasvotusten, pitkäjänteisen verkostoitumisen luomat henkilökohtaiset suhteet ovat tärkeitä – ja etenkin oma usko asiaan.
Maailmalla täytyy pystyä kertomaan, miksi jokin teos on esittämisen arvoinen.Henna Salmela, Fennica Gehrman
”Jos latelee listan teoksia ja sanoo, että nämä ovat hyviä, se ei johda mihinkään. Kapellimestari Yasuo Shinozaki sanoi joskus minulle, että ’give me a reason to play this piece’. Se on tärkeä pointti: maailmalla täytyy pystyä kertomaan, miksi jokin teos on esittämisen arvoinen.”
Salmela nimeää kapellimestarit tärkeiksi portinvartijoiksi, joilla on usein valtaa vaikuttaa, mitä teoksia ohjelmistoihin otetaan. Mikä parasta, isoilla estradeilla vaikuttavia kapellimestareita Suomella on omasta takaa.
Kapellimestarit suomalaisen musiikin lähettiläinä
”On ilmiselvää, ettei Kaija Saariaho olisi saanut 80-luvulla kansainvälistä uraa avattua yhtä nopeasti ilman Esa-Pekka Salosta”, Gustav Djupsjöbacka sanoo.
Djupsjöbackalla on perspektiiviä suomalaisen taidemusiikin menestystarinaan sekä Sibelius-Akatemian entisen rehtorin että Fennica Gehrmanin hallituksen puheenjohtajan näkökulmasta. Vahva kapellimestarikulttuuri on hänestä Suomelle selkeä kansainvälinen kilpailuetu.
”Esimerkiksi Ruotsissa taidemusiikkivienti ei ole ollenkaan samoissa määrin kapellimestarien aikaansaamaa. Magnus Lindberg nautti ehkä Saariahoakin enemmän Esa-Pekan nosteesta. Osmo Vänskä on vienyt Kalevi Ahoa ulkomaisten orkesterien ohjelmistoihin, Mikko Franck Rautavaaraa ja tuoreena esimerkkinä Klaus Mäkelä Sauli Zinovjeviä.”
Työurallaan Djupsjöbacka todisti kuinka Sibelius-Akatemia toimi taidemusiikin suomalaisihmeen hautomona. Maanlaajuinen musiikkioppilaitosverkosto kasvatti muusikkoja, joista lahjakkaimmat seuloutuivat lopulta Sibelius-Akatemiaan. Sitten alkoi tapahtua.
”Kun Saariahon, Lindbergin ja Salosen kaltaiset lahjakkuudet pääsevät puuhaamaan keskenään, potentiaali tiivistyy ja moninkertaistuu.”
Minusta suomalainen musiikki-ihme on ennen kaikkea kannustamista ja luottamista.Gustav Djupsjöbacka, Sibelius-Akatemian rehtori 2004-21, Fennica Gehrmanin hallituksen puheenjohtaja
Djupsjöbackan mukaan taidemusiikin suomalaisihmeen jatkuvuus perustuu kapellimestarien osalta siihen, ettei koulutus ole perustunut jyrkkään hierarkiaan vaan mahdollisuuksien antamiseen jo varhain.
”Suomessa vanhemmat kapellimestarit ovat suhtautuneet suopeasti nuorempiin ja ottaneet heitä mukaan maakuntaorkestereihin ja jopa ulkomaankiertueille. Minusta suomalainen musiikki-ihme on ennen kaikkea kannustamista ja luottamista.”
Avarakatseisuus on Suomen vahvuus
Pohjoisenglantilaisessa pikkukaupungissa järjestettävä Huddersfield Contemporary Music Festival on antanut viime aikoina vahvaa jalansijaa suomalaisille tuoreille nimille. Vuosina 2024–26 Suomi on otettu festivaalin fokusmaaksi. Pohjalla on yhteistyö Music Finlandin kanssa. Tämän vuoden ohjelmistossa on muun muassa Maija Hynnisen, Heinz-Juhani Hofmannin ja Lauri Supposen teoksia.
Festivaalin kuraattori Graham McKenzie on vieraillut Suomessa säännöllisesti vuosien ajan. Usein kutsujana on ollut Music Finland. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän perehtyi suomalaiseen jazz- ja improvisaatiokenttään muun muassa Glasgow Jazz Festivalin kuraattorina.
”Minulta kysellään jatkuvasti, onko jonkin maan musiikissa jotain leimallisen suomalaista, ruotsalaista tai vaikka japanilaista”, McKenzie naurahtaa.
On mahdoton sanoa, miltä suomalainen musiikki yleisesti kuulostaa, mutta ehkä siinä on yleisesti jotain pakotonta omintakeisuutta, joka ammentaa luontevasti eri traditioista.Graham McKenzie, Huddersfield Contemporary Music Festivalin kuraattori
Hetken pohdittuaan McKenzie toteaa, että Suomessa myös taiteenalojen välillä tuntuu olevan ilahduttavan vähän raja-aitoja.
”Suomessa ei välttämättä ajatella niin tiukasti, että tämä on nykymusiikkia, tämä äänitaidetta, tämä galleriassa esitettävää taidetta. Minusta nuoret suomalaiset taiteilijat yhdistelevät hyvin luonnollisesti eri ilmaisumuotoja ja synnyttävät varsin kokonaisvaltaista nykykulttuuria. Uskon, että siinä on yksi Suomen tulevaisuuden vahvuus.”
Teosvienti elättää myös mediasäveltäjiä
Suomalaisille taidemusiikin koulutuksen saaneille säveltäjille on avautunut perinteisen konserttimusiikin rinnalle toinenkin urapolku. Teoston datan perusteella elokuva-, televisio- ja mainosmusiikki tuo maailmalta merkittäviä esityskorvauksia.
Mediamusiikin osuus oli 13 prosenttia koko kansainvälisten esityskorvausten rahapotista ja 18 prosenttia teosten lukumäärästä vuosien 2021-25 TOP 300 -teosten otoksessa.
Säveltäjä Panu Aaltion töihin kuuluvat muun muassa kansainvälisesti levitetyt sarjat Rauhantekijä, Nyrkki ja Codename: Annika, Netflix-elokuva Pikku-Siperia sekä luontotrilogia Metsän tarina, Järven tarina ja Tunturin tarina. Vuonna 2026 hän voitti Pikku-Siperian musiikilla pohjoismaisen HARPA-palkinnon.
Mediasäveltäjänä saan toimeentulostani merkittävän osan ulkomaisista esityskorvauksista, erityisesti sarjojen ja elokuvien perinteisestä televisiolevityksestä.Panu Aaltio, mediasäveltäjä
”Tilityksissä näkyy ennen kaikkea sarjojen ja elokuvien perinteinen televisiolevitys. Tv-esityksissä korvaustaso on jo lähtökohtaisesti hyvä, kun taas suoratoistossa pitää päästä isoihin katselulukuihin ennen kuin summilla alkaa olla merkitystä.”
Aaltio on opiskellut Sibelius-Akatemian lisäksi Los Angelesissa Etelä-Kalifornian yliopistossa. Siellä hän ymmärsi, miten tärkeää on osata esitellä itseään ja osaamistaan. Hänestä esiintymis- ja markkinointiopetus pitäisi ottaa Suomessa vahvemmin mukaan ammattiin tähtäävään musiikkikoulutukseen.
”Ohjaajilla ja tuottajilla on niin rajattomasti vaihtoehtoja musiikkiin, että töitä ei tule, jos heille ei osaa perustella, miksi juuri minä.”
Generatiivisen tekoälyn aikaan kysymys on yhä olennaisempi. Aaltio sanoo, että persoonallinen jälki on tulevaisuuden tärkein elinehto.
”Säveltäjän pitää pystyä tarjoamaan elokuvan tekijän tarinaan näkökulmia ja ratkaisuja, joita kukaan tai mikään muu ei olisi keksinyt. Jos opiskelee nyt tätä alaa, oman maun rakentaminen ja kultivointi on mielestäni kaikkein tärkein asia. Sieltä se näkemys nousee.”
Mitä Sibeliuksen jälkeen?
Vuoden 2025 kymmenestä eniten ulkomaisia esityskorvauksia keränneestä yksittäisestä teoksesta peräti seitsemän oli Jean Sibeliuksen sävellyksiä. Vuoden 2027 lopussa hänen kuolinvuotensa päättymisestä tulee kuluneeksi 70 vuotta ja tekijänoikeussuoja raukeaa.
Gustav Djupsjöbacka toteaa tosiasian: Sibeliuksen vientitulojen ehtymistä tuskin korvataan hetkessä. Onneksi suomalaisen taidemusiikki seisoo vahvalla pohjalla ilman Sibeliustakin. Hän on varma, että esimerkiksi Kaija Saariahon tärkeimmät teokset ovat vasta elinkaarensa alkupäässä.
”Koska moni niistä on näyttämöteoksia, ne generoivat isoja tuloja. Uskon henkilökohtaisesti, että vuonna 2000 Salzburgissa kantaesityksensä saanut Kaukainen rakkaus tulee olemaan 2000-luvun tärkeimpiä oopperoita. Innocence on samaa luokkaa.”
”On mahdoton ennustaa, mitkä teokset jäävät elämään. Jos katsoo vaikkapa 1900-luvun alun oopperaohjelmistoja, siellä on hirveästi teoksia, joista ei ole enää tietoakaan. Uusiin tekijöihin pitää uskaltaa satsata rohkeasti ja myös tietoisena siitä, etteivät kaikki tule saamaan jatkuvaa menestystä.”
