Siirry sisältöön

Antti Auvisesta Teoston hallituksen uusi puheenjohtaja

Antti Auvinen ja Iisa Pajula. Kuvaaja Mikko Käkelä
18.05.2022

Teoston jäsenistön sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin 18.5.2022 Helsingissä. Jäsenkokous on yhdistyksen ylin päättävä elin, jossa jäsenet päättävät toiminnan linjauksista ja nimittävät hallituksen. Kokouksessa hyväksyttiin myös Teoston vuoden 2021 tilinpäätös ja toimintakertomus sekä avoimuusraportti.

Teoston hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi jäsenkokous valitsi yksimielisesti säveltäjä Antti Auvisen. Auvinen on toiminut Teoston hallituksessa vuodesta 2020 lähtien ja on myös Teoston jäsenjärjestön, Suomen Säveltäjien hallituksen puheenjohtaja. Hän on työskennellyt päätoimisena säveltäjänä vuodesta 2004 lähtien ja opiskellut sävellystä Amsterdamissa ja Sibelius-Akatemiassa. Auvinen voitti Teosto-palkinnon vuonna 2016 sävellyksestään kamarioopperassa Autuus yhdessä Harry Salmenniemen kanssa.

Uudeksi jäseneksi Teoston hallitukseen valittiin musiikin tekijä Iisa Pajula. Pajula on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka on tehnyt musiikkia työkseen jo yli 15 vuoden ajan. Sooloartistina hän on julkaissut jo neljä levyä ja kirjoittanut lisäksi musiikkia muille artisteille. Pajula on myös Teoston jäsenjärjestön, Suomen Musiikintekijöiden hallituksen jäsen.

Teoston pitkäaikainen puheenjohtaja Kim Kuusi jäi pois Teoston hallituksesta 12 vuoden jälkeen. Kuusi on toiminut musiikin parissa koko elämänsä ja tehnyt mittavan uran erityisesti mainosmusiikin parissa. Lisäksi hän on työskennellyt levy-yhtiöissä sekä muusikkona eri kokoonpanoissa. Teoston hallituksessa hän on edistänyt musiikkitoimialan yhteistyötä sekä ollut pidetty ja kuunteleva puheenjohtaja, joka on kerännyt arvostusta yli rajojen. Teoston hallitus kutsui Kim Kuusen 13.4.2022 kokouksessaan Teoston kunniapuheenjohtajaksi. Lue lisää Kim Kuusesta Teostoryn artikkelista.

TEOSTON HALLITUS KAUDELLA 2022-2023

  • Säveltäjä Antti Auvinen, puheenjohtaja
  • Kustantaja Saara Konttinen
  • Musiikin tekijä Jiri Kuronen
  • Kevyen musiikin tekijä Iisa Pajula
  • Kevyen musiikin tekijä Maija Ruuskanen
  • Kustantaja Tommi Tuomainen

Lue lisää: Teoston organisaatio

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä