Siirry sisältöön
Marraskuu
Musiikki vuorovaikutuksen tukena vanhustyössä
09.11.2015
Digitaalinen Sävelsirkku -palvelu sisältää noin 2 000 kappaletta hyvin laajalla kattauksella. Ikäihmisille on tarjolla esimerkiksi ikivihreitä,…
Toukokuu
Rockia ja rappia – Urheilussa musiikilla kohotetaan tunnelmaa
19.05.2015
Kotimainen jääkiekko yhdistetään perinteisesti ulkomaiseen 80-luvun rockiin ja Suomirockiin. – Mielikuva on edelleen oikeansuuntainen. Isossa kuvassa…
Vielä kerran, keväästä ja katusoitosta
19.05.2015
Viime viikkoina esiin noussut katusoitto ja siihen tarvittava musiikinkäyttölupa on puhuttanut paljon myös Teostossa. Selväksi on käynyt ainakin se, että…
Huhtikuu
Musiikki luo lentoasemalle hyvää fiilistä ja harmoniaa
21.04.2015
Helsinki-Vantaan lentoaseman läpi virtaa vuosittain noin 16 miljoonaa ihmistä. Jussi Laakson mukaan SSP:n rakentamilla pisteillä ihmisille halutaan tarjota…
Helmikuu
Kotimainen musiikki innostaa ihmiset laulamaan Jääpuistossa
18.02.2015
Helsingin Rautatientorilla sijaitseva Jääpuisto luottaa klassikkobiiseihin. Markkinointi- ja viestintäkoordinaattori Antti Herrala kertoo musiikin olevan…
Tokmannilla taustamusiikki tukee asiakkaiden viihtymistä
09.02.2015
Tokmanni-konsernin 149 myymälässä soiva musiikki on tarkkaan pohdittua. Tokmannin musiikkistrategiasta vastaa markkinointipäällikkö Timo Koskelin.…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!