Siirry sisältöön
Marraskuu
Artisti maksaa?
12.11.2013
En voinut ymmärtää asiaa ja koin, että tämähän on valtavan epäreilua! Miksi meitä artisti- ja muusikkoyrittäjiä kohdellaan eriarvoisesti muihin…
Elokuu
Omalla lomalla
07.08.2013
Monille musiikintekijöille ja itsensä työllistäville taiteilijoille on epäselvää, minkä eläkejärjestelyn piiriin he kuuluvat ja kuinka paljon…
Heinäkuu
PistePiste ihastuttaa ja vihastuttaa soundillaan
26.07.2013
Arhion persoonallinen, pehmeä lausuntatapa kiehtoo niin hyvässä kuin pahassakin. Youtubessa julkaistun singlen ”Elän sut uudestaan” alla käydyssä…
Toukokuu
Se biisi kosketti: ”Missä muruseni on”
27.05.2013
Biisi on tärkeä osa monen suomalaisen muistoja ja kokemuksia. Miltä se tuntuu? – Musta on ollut aivan upeeta seurata Murusen kulkua. Tottahan se on…
Huhtikuu
Eräänä päivänä soitti joku maisteri Ikonen
23.04.2013
Teoston perustamisvaiheisiin liittyy monta kiehtovaa tarinaa. Teostoa perustamassa vuonna 1928 oli arvovaltaista joukkoa, sen aikaista säveltäjiemme huippua.
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!