Siirry sisältöön
Joulukuu
Malmstén-säätiön tukea 28 tekijälle säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen
15.12.2016
Georg Malmstén -säätiölle saapui tänä vuonna 249 apurahahakemusta, mikä on huomattavasti enemmän kuin aiempina vuosina. Haku toteutettiin ensimmäistä…
Hyvä sanoitus jättää kuulijalle tilaa täydentää tarinaa
12.12.2016
”Olen tehnyt video- ja TV-käsikirjoituksia ja tuottanut ohjelmia. Opiskelin tiedottamista ja markkinointia, ja minua kiinnostaa tarinoiden kertominen eri…
Marraskuu
Musiikkikasvatusta on aika uudistaa
29.11.2016
Tuoreessa Säveltäjyyden jäljillä -kirjassa pohditaan, kuka voi säveltää musiikkia. Entä pitääkö musiikkikasvattajan hallita uutta teknologiaa?…
Suomi täyttää 100 vuotta musiikin soidessa
28.11.2016
”Suomi on kulttuurin pikkujättiläinen ja kokoaan suurempi kulttuurivaikuttaja kansainvälisestikin”, toteaa Suomi 100 -hankkeen vastaava pääsihteeri…
Suomen Musiikkikustantajat: Nuottien julkaisijasta monialatoimijaksi
09.11.2016
Suomalainen musiikinkustannusala on kulkenut pitkän matkan vuodesta 1852, jolloin Helsinkiin musiikkikaupan perustanut Ludvig Beuermann julkaisi ensimmäiset…
”Aluksi lähdin mukaan jokaiseen projektiin”
02.11.2016
Suomen lauluntekijöiden huippuihin lukeutuva Mariska on lupautunut mukaan yhdeksi Top 20 –kurssin puhujaksi. Teoston, Music Finlandin ja Suomen…
Lokakuu
The Hearing – yhden naisen orkesteri
31.10.2016
Ringa Mannerin oikeaa käsivartta koristaa 19 värikästä tatuointia. Ne hän on hankkinut ulkomailla The Hearing -yhtyeensä keikkareissuilla. ”Aluksi oli…
”En ole varma, kuinka paljon ihminen viisastuu ajan mittaan”
11.10.2016
Taiteilija Liinoja oli pitkään Lapinlahden Lintujen kantavia voimia. Yhtyeen hottisaikana 90-luvun taitteessa hän muistaa Lintujen keikkailleen eräänäkin…
Syyskuu
Iskelmä-radio: vahvasti ajan hermolla, vanhaa hylkäämättä
16.09.2016
– Kotimaisen iskelmän ja kevyen musiikin suosio on kasvanut huimasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Otamme kanavana tästä ylpeänä pienen pinssin…
Heinäkuu
Maija Vilkkumaa: Freetyö yleistyy, mutta käytäntö laahaa perässä
08.07.2016
Mikä aihe itsellesi luovan työn tekijänä näyttäytyy ajankohtaisena juuri nyt? Luovan työn tekijöistä monet ovat freelancereita tai yrittäjiä.…
Tiina Vainikainen – Palava kiinnostus hittimusaan
04.07.2016
Tiina Vainikaiselle on ollut jo lapsesta asti selvää, että hän tulee tekemään töitä musiikin parissa. Suunnitelma B:tä ei ole edes ollut. Myös…
Kesäkuu
Kengurumeininki tekee musiikkia leikin kautta
15.06.2016
Vuosina 2005–2010 suomalaisella lastenmusiikilla meni lujaa. Hevisauruksen sekä Ellan ja Aleksin kaltaiset yhtyeet menestyivät listoilla ja myivät…
Toukokuu
Aarne Hartelin – tanssilavojen työmyyrä
02.05.2016
Finlanders soittaa suurimman osan keikoistaan tanssilavoilla. Asiassa tuskin tapahtuu muutosta tulevaisuudessakaan, vaikka tanssilavojen lukumäärä on…
Huhtikuu
Kaija Kärkinen: Tekijänoikeustulot pitäisi saada eläketurvan piiriin
22.04.2016
Harva tulee ajatelleeksi, että Suomessa eläkevakuutuksen kautta määräytyy myös ansiosidonnainen sosiaaliturva. Eläkevakuutus on tärkeä, sillä se on…
Antti Auvinen – Kitarasankarista nykysäveltäjäksi
19.04.2016
Autuus on ooppera, joka poikkeaa vahvasti lajin perinteistä. Säveltäjä Antti Auvisen luoma musiikki on rajua ja kokeellista. Teos kuiskii, kirkuu ja sykkii…
Teosto-palkintovoittaja Paperi T: Mieluummin intellektuelli kuin maailman dorkin tyyppi
15.04.2016
”Bring da motherfucking ruckus / bring da motherfucking ruckus!” Henri Pulkkinen alias Paperi T oli kuudennella luokalla, kun hän kuuli ensimmäistä…
Jannika B: Keikkailu tuo noin kolmanneksen tuloista
04.04.2016
Jannika B:n päivien keskiössä on tällä hetkellä puolivuotias tytär Martta.  Hän kertoo palaavansa täysipainoisemmin töiden pariin, kunhan…
Maaliskuu
Malarian pelko –levyllä raa’at biitit tukevat lyriikkaa
31.03.2016
Kun Paperi T:n ensimmäinen sooloalbumi Malarian pelko julkaistiin huhtikuussa 2015, se nousi ensimmäisellä viikollaan heti Suomen virallisen albumilistan…
Sanguis Meus, Mama! –levyllä jouhikko kohtaa bluesin ja popin
11.03.2016
Teosto-palkinnon esiraati toteaa perusteluissaan, että levyn myötä Pekko Käppi yhtyeineen astuu marginaalista askeleen kohti massoja. Ensimmäisestä…
Teosto-palkintoehdokas: Ikuinen valo on levy haikeudesta ja onnesta
07.03.2016
”Biisit liittyvät pitkälti luopumiseen ja kuolemaankin. Mutta myös onneen, joka tässä elämässä kuitenkin on”, Laura Moisio pohtii. Ikuinen valo…
Helmikuu
Teosto-palkintoehdokas: Autuus käsittelee uskonnollista väkivaltaa
24.02.2016
Antti Auvinen kertoo löytäneensä aiheen Autuus-teokseen lukiessaan Kangaslammilla alueen historiikkia. Hän kuvaa oopperan käsittelevän uskonnollisen…
VIDEO: Pekka Kuusisto, Teosto-palkinnon esiraadin puheenjohtaja
15.02.2016
Teosto-palkinnon esiraadin puheenjohtaja Pekka Kuusisto kiittää videolla kotimaisen musiikin monipuolisuutta ja lisäksi esiraatia jouhevasta…
Debyyttialbumi kohtaamisista maailmalla
10.02.2016
Teoston asiakkaaksi lähes parikymmentä vuotta sitten liittynyt Teho Majamäki tunnetaan monipuolisena musiikintekijänä ja lyömäsoitintaiteilijana.…
Vapain ja luovin mieli on aina androgyyninen
03.02.2016
Rovaniemellä kasvaneen säveltäjä-kapellimestari Outi Tarkiaisen työt suuntautuvat enenevissä määrin ulkomaille. Hän kirjoitti ensimmäisiä…
Tammikuu
Biisinteossa kännykkäsovellukset ja loopperit apuna
27.01.2016
Kosketinsoittaja ja lauluntekijä Jani Hölli on vaikuttanut monissa yhtyeissä, Dingossa ja nykyisin Waltarissa, sekä tehnyt musiikkia kotimaisille…
Matti ja Teppo: Kovaa mutta antoisaa työtä
20.01.2016
Iskelmämusiikin kulta-aika sijoittui 1980-luvulle, jolloin laji oli paljon kapea-alaisempi kuin nyt. Tällä hetkellä tehdään pop-iskelmää, jonka rajat…
Teemu Markkula: Psykedeelisen ja meditatiivisen rockin lähettiläs
12.01.2016
Helsinkiläisgalleria Ruplan seinille on ripustettu levynkansia suomalaisen progen, jazzin ja psykedelian kultakaudelta 1966-1976. Ei ole sattumaa, että…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!