Siirry sisältöön

©-DAY kunnioittaa tekijöiden oikeuksia: kiitä luovan työn tekijää 26.4.

25.04.2022

Vuosittain juhlitaan luovan työn arvoa tekijänoikeuspäivänä eli ©-DAY:na 26.4. Päivä muistuttaa, että jokaisen nauttimamme luovan sisällön – kirjan, elokuvan, musiikkikappaleen tai kuvateoksen takaa löytyy sen tehnyt ihminen. ©-DAY:na kiitämme heitä ja tunnistamme samalla heidän työnsä arvon.

Tekijänoikeuspäivä on vuosittainen juhlapäivä, jossa yhdistyvät Maailman henkisen omaisuuden järjestö WIPOn henkisen omaisuuden päivä (26.4.) sekä Unescon Kirjan ja tekijänoikeuden päivä (23.4.).”

Luova ala työllistää Suomessakin yli satatuhatta osaajaa ja tuottaa vuosittain noin 8 miljardin euron lisäksi iloa, hyvinvointia ja uusia ideoita. Lisäksi se on globaalisti tunnistettu kasvuala.

Jokainen meistä nauttii luovan työn tuloksista päivittäin. Korona-ajan jälkeen on entistä tärkeämpää muistaa, että luovien sisältöjen tekeminen on oikeaa työtä. Tiistaina 26.4. vietettävällä ©-DAY:lla juhlistetaan luovan työn tekijöitä ja heille kuuluvia tekijänoikeuksia.

”Tekijänoikeudet tuovat näkyväksi luovan työn arvon. Ne mahdollistavat sen, että musiikin tekijä, kirjailija, sarjakuvataiteilija tai elokuvaohjaaja voi tulla nimetyksi työnsä omistajaksi ja ansaita työllään”, sanoo Luovan työn tekijät ja yrittäjät ry:n puheenjohtaja, tietokirjailija ja vapaa toimittaja Heikki Jokinen.

Kiitä sinulle tärkeää tekijää tunnuksilla #cday #kiitosteoksesta

Kaikki luovan työn ystävät ja tekijät kutsutaan mukaan kampanjaan sosiaalisen median kanavissa. Kampanjan vihreä väri kuvaa sitoutumista tekijöiden ja heidän oikeuksiensa kannalta vastuulliseen toimintatapaan nyt ja tulevaisuudessa.

Mikä teos on tänä keväänä ollut sinulle erityisen tärkeä ja miksi? Jaa ajatukseksi perusteluineen sosiaaliseen mediaan tunnisteilla #CDAY ja #kiitosteoksesta.

Kampanjan järjestää Luovan työn tekijät ja yrittäjät ry, johon kuuluu kaikkiaan 14 luovan alan jäsenyhteisöä. Kampanjassa ovat mukana Audiovisual Producers Finland – APFI, Forum Artis, Gramex, Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto, Kopiosto, Musiikkituottajat – IFPI Finland, Suomen Filmikamari, Suomen Musiikintekijät, Suomen Musiikkikustantajat, Suomen Muusikkojen liitto, Suomen Säveltäjät, Teosto, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK sekä Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto.  

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä