Siirry sisältöön

Euroopan parlamentti hyväksyi musiikin suoratoistoa käsittelevän mietinnön

Euroopan parlamentti Strasbourgissa
17.01.2024

Euroopan parlamentti on tänään äänestyksessä hyväksynyt mietinnön, jossa ehdotetaan uutta EU-tasoista sääntelyä musiikin suoratoistoalustoille. Tavoitteena on lisätä alustojen läpinäkyvyyttä ja niiden sisältöjen monimuotoisuutta sekä parantaa säveltäjille ja musiikin tekijöille maksettavien korvausten tasoa.

Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman ja ”mietinnön kulttuurisesta monimuotoisuudesta ja tekijöiden toimintaedellytyksistä eurooppalaisilla musiikin suoratoistomarkkinoilla” selvällä ääntenenemmistöllä. Kulttuurivaliokunnan kokoama mietintö käsittelee laajasti musiikin tekijöiden kohtaamia haasteita musiikkimarkkinan muutoksessa ja ehdottaa unionin tasoista sääntelyä oikeudenmukaisemman ja kestävämmän musiikkiekosysteemin saavuttamiseksi.

Musiikki ei tuota riittävää tuloa säveltäjille ja sanoittajille

Musiikin määrä suoratoisto- ja sosiaalisen median alustoilla on kasvanut räjähdysmäisesti: tällä hetkellä saatavilla on reilusti yli 100 miljoonaa kappaletta ja määrä kasvaa. Samaan aikaan alustojen hintoja ei kuitenkaan ole nostettu. Huolimatta kasvavasta kulutuksesta, suoratoistomarkkina ei tuota suurimmalle osalle musiikin säveltäjistä ja tekijöistä kohtuullisia korvauksia tai mahdollisuuksia ammattimaiseen uraan musiikin luovan tekemisen parissa.

Päätöslauselma kehottaa selvittämään tulevaisuudessa oikeudenmukaisempia malleja jakaa suoratoiston tuloja musiikin tekijöille siten, että heidän työpanoksensa todellinen arvo tulisi paremmin huomioiduksi. Lisäksi se painottaa järjestöjen ja tekijänoikeuksien yhteishallinnon merkitystä, jotta neuvotteluilla voidaan saavuttaa luovien tekijöiden näkökulmasta oikeudenmukaisempia sopimusehtoja.

Avoimuutta ja monimuotoisuutta lisättävä

Toinen mietinnön käsittelemä ongelma ovat suoratoistoalustojen käyttämät algoritmit, jotka vaikuttavat merkittävästi sisällön löydettävyyteen, esillepääsyyn ja heikentävät siten kulttuurista monimuotoisuutta. Parlamentin mukaan alustojen käyttämien algoritmien ja sisältösuositusjärjestelmien avoimuutta tulisi merkittävästi lisätä. Samaan aikaan tulisi varmistaa eurooppalaisen sisällön riittävä näkyvyys ja löydettävyys alustoilla.

Parlamentti kehottaa kehittämään erityisiä monimuotoisuutta koskevia indikaattoreita, joiden avulla eurooppalaisen musiikin käyttöä ja näkyvyyttä sekä muun muassa tyylilajien ja kielten moninaisuutta voidaan seurata. Samalla se kehottaa ottamaan käyttöön tehokkaampia toimia oikeudenhaltijoiden asianmukaiseksi tunnistamiseksi sekä erilaisten suoratoistoalustoilla esiintyvien huijausten estämiseksi.

Mietintö kiinnittää huomiota myös tekoälyn lisääntyvään käyttöön alustoilla ja toteaa, että musiikin säveltäjien ja sanoittajien olisi voitava lisensoida teostensa käyttö myös tekoälyn kouluttamisessa ja kehittämisessä. Myös tässä yhteydessä päätöslauselma painottaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä tekoälyn pohjana käytetyn aineiston julkistamisessa.

Komissiolta odotetaan jatkotoimia

Mietintö on otettu myönteisesti vastaan eurooppalaisissa taiteilijajärjestöissä. Tekijänoikeusjärjestöjen eurooppalaisen kattojärjestö GESACin toimitusjohtaja Véronique Desbrosses kiitti lämpimästi kaikkia sen puolesta äänestäneitä parlamentin jäseniä.

”Euroopan parlamentti osoitti selvän tukensa musiikin tekijöiden vaatimuksille oikeudenmukaisista korvauksista. Musiikin suoratoistomarkkinan on palkittava myös heitä, jotka ovat sen menestyksen ytimessä. Luotamme siihen, että Euroopan komissio ottaa seuraavat askeleet tarvittavan sääntelyn aikaansaamiseksi.”

Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen muistuttaa monimuotoisuuden merkityksestä eurooppalaisilla sisältömarkkinoilla.

”Musiikki saavuttaa kaikista luovista aloista laajimman yleisön ja on eurooppalaisen kulttuurin keskeinen tukipilari. Suosittelualgoritmien läpinäkyvyys ja alustoilta maksettavien korvausten kohtuullisuus ovat keskeisiä tavoitteita musiikin monimuotoisen esillepääsyn ja musiikin luovan tekemisen edellytysten varmistamiseksi.”

Suomen Musiikintekijöiden hallituksen jäsen, biisintekijä Kyösti Salokorpi on tyytyväinen, että vuosia tiedossa olleisiin haasteisiin on vihdoin olemassa poliittinen tuki.

”Musiikin suoratoiston tuloista päätyy tällä hetkellä vain murto-osa säveltäjille ja sanoittajille, eikä meillä ole tarpeeksi tietoa siitä, kuinka suosittelualgoritmit toimivat. Nyt kun Euroopan parlamentti antoi meille tukensa, tekijöitä edustavilla järjestöillä on todellinen mahdollisuus neuvotella striimauspalveluiden kanssa reilummista ehdoista.”

Lue parlamentin mietintö kokonaisuudessaan täältä

Lue aiempia sisältöjä suoratoistoon liittyen:

Jaa somessa
Lue lisää