Siirry sisältöön

Teosto tilitti 15 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille 

eri suuruisia euron seteleitä
14.09.2023

Teosto on maksanut tänään to 14.9. säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille yhteensä 15 miljoonaa euroa. Tästä 6,1 miljoonaa euroa maksetaan Teoston kotimaisille asiakkaille. Loput maksetaan kansainvälisten järjestöjen kautta ulkomaisille tekijöille ja kustantajille. Kaikkiaan korvauksia saa syyskuussa yli 6 500 musiikin tekijää ja kustantajaa. 

Teoston tilitykset maksetaan neljännesvuosittain. Nyt korvauksia maksettiin pääosin vuoden 2023 ensimmäisen kvartaalin aikana konserteissa, radiossa, televisiossa, taustamusiikkina, online- ja streaming-palveluissa sekä Yle Areenassa ja Nelonen Ruutu+/Ruutu -palveluissa käytetystä musiikista. 

Yksittäisen tekijän tilityksen määrä voi vaihdella muutamasta eurosta useisiin tuhansiin riippuen siitä, kuinka paljon hänen kappalettaan on esitetty ja mikä on hänen osuutensa kappaleesta. Yksittäisen musiikin tekijän mediaanitilitys oli tässä tilityksessä noin 100 euroa. 

Tarkemmat tiedot tässä tilityksessä mukana olevista tilitysalueista sekä korvausten keräämisen ajankohdista näet vuoden 2023 tilityskalenterista.

Syyskuun 2023 tilitys on 1,7 miljoonaa euroa edellisvuotta suurempi 

Suurempi kokonaistilitys johtuu pääosin suuremmasta Video on Demand -palveluiden tilitysmäärästä, joita tilitetään nyt 1,5 M€ enemmän, kuin edellisvuoden vastaavassa jaksossa. Viime vuoden syyskuussa tilitettiin vain Netflixin korvauksia, kun taas tänä vuonna tilityksessä on Netflixin lisäksi myös Amazonilta, Elisa Viihteeltä, HBO:lta ja Viaplayltä kerättyjä korvauksia.  

Myös julkisen esittämisen korvaukset konsertit ja tapahtumalupa-alueelta sekä radioperusteinen taustamusiikki, ovat suuremmat kuin syyskuussa 2022. 

Syyskuussa 2023 maksettavat korvaukset on kerätty seuraavista oikeusluokista:

Oikeusluokka Syyskuu 2023 M€ Syyskuu 2022 M€ 
Radio ja TV 5,4 5,6 
Julkinen esittäminen 1,8 1,5 
Verkkopalvelut (online) 5,6 4,2 
Useita (ulkomaat, korjaukset) 2,2 2,0 
Yhteensä 15,0 13,3 

Tilitykset maksetaan neljä kertaa vuodessa 

Lisätietoa Teoston tilityksistä löydät Tilitykset-sivulta

Teoston kulloinkin tilittämä kokonaissumma vaihtelee sen mukaan, kuinka kattavasti kultakin musiikinkäytön alueelta saadaan kerättyä korvauksia ja kuinka nopeasti kerätyt korvaukset saadaan kohdistettua oikeille teoksille. Kohdistamiseen tarvitaan sekä musiikintekijöiden omista teoksistaan Teostolle tekemät teosilmoitukset että musiikin esittäjien ja käyttäjien tekemät esitysilmoitukset tai musiikinkäyttöraportit.  

Teosto maksaa asiakkaanaan oleville säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille tilityksiä neljä kertaa vuodessa. Syyskuun 2023 jälkeen seuraava tilitys maksetaan 14.12.2023. 

Jaa somessa