Siirry sisältöön

Teosto tilitti yli 16 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille

eri suuruisia euron seteleitä
15.12.2022

Teosto on maksanut tänään to 15.12. säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille yhteensä 16,6 miljoonaa euroa. Tästä 8,2 miljoonaa euroa maksetaan Teoston kotimaisille asiakkaille. Loput maksetaan kansainvälisten järjestöjen kautta ulkomaisille tekijöille ja kustantajille. Kaikkiaan korvauksia saa joulukuussa yli 7 000 musiikin tekijää ja kustantajaa.

Teoston tilitykset maksetaan neljännesvuosittain. Nyt korvauksia maksettiin pääosin vuoden 2022 toisen kvartaalin aikana konserteissa, radiossa, televisiossa, taustamusiikkina, online- ja streaming -palveluissa, Ruutu ja Ruutu+ -palveluissa sekä Yle Areenassa käytetystä musiikista.

Yksittäisen tekijän tilityksen määrä voi vaihdella muutamasta eurosta useisiin tuhansiin riippuen siitä, kuinka paljon hänen kappalettaan on esitetty ja mikä on hänen osuutensa kappaleesta. Yksittäisen musiikin tekijän mediaanitilitys oli tässä tilityksessä noin 99 euroa.

Joulukuun 2022 tilitys on noin 4,4 miljoonaa euroa edellisvuotta suurempi

Suurempi tilitys johtuu pääosin TV-alueen kasvaneista korvauksista sekä suuremmista online- ja streamingpalveluiden korvauksista. Online- ja streamingpalveluiden suuremmat korvaukset muodostuvat vuosien 2018-2020 aikana kertyneistä korvauksista, joita puretaan nyt kertakorvauksina suurempi erä. Ulkomailta tulleiden tilitysten suuremmat korvaukset johtuvat ulkomaisten tekijänoikeusjärjestöjen erilaisista tilityssykleistä.

Koronavuosien jälkeinen piristyminen esimerkiksi konserteissa alkaa vähitellen näkymään tilityksissä. Viime joulukuussa konserttien esityskorvauksia huhti-kesäkuulta tilitettiin vain noin 30 000 euroa, kun taas tänä vuonna tilitystä kertyy vastaavalta ajalta 510 000 euroa.

Teosto keräsi tekijänoikeuskorvauksia musiikin julkisesta esittämisestä, välittämisestä ja tallentamisesta seuraavasti:

Joulukuussa 2022 maksettavat korvaukset on kerätty seuraavista oikeusluokista:

OikeusluokkaJoulukuu 2022 M€Joulukuu 2021 M€
Radio ja TV6,85,3
Julkinen esittäminen1,81,2
Verkkopalvelut (online)5,24,0
Tallentaminen0,90,6
Useita (ulkomaat, korjaukset)1,91,1
Yhteensä16,612,2

Tilitykset maksetaan neljä kertaa vuodessa

Lisätietoa Teoston tilityksistä löydät Tilitykset-sivulta.

Teoston kulloinkin tilittämä kokonaissumma vaihtelee sen mukaan, kuinka kattavasti kultakin musiikinkäytön alueelta saadaan kerättyä korvauksia ja kuinka nopeasti kerätyt korvaukset saadaan kohdistettua oikeille teoksille. Kohdistamiseen tarvitaan sekä musiikintekijöiden omista teoksistaan Teostolle tekemät teosilmoitukset että musiikin esittäjien ja käyttäjien tekemät esitysilmoitukset tai musiikinkäyttöraportit. 

Teosto maksaa asiakkaanaan oleville säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille tilityksiä neljä kertaa vuodessa. Joulukuun 2022 jälkeen seuraava tilitys maksetaan 24.3.2023. 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä