Siirry sisältöön

Teosto tilitti yli 25 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille 

09.06.2022

Teosto on maksanut musiikin tekijöille kesäkuun tilityksen tänään 9.6.2022. Koronavuosi 2021 oli hieman edellisvuotta parempi, mikä näkyy nyt korkeampina tilityksinä. Vielä ollaan kuitenkin kaukana normaaliajan ansainnasta. Kaikkiaan kesäkuun tilitys toi 25,1 miljoonaa euroa säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille. 

Teoston tilitykset maksetaan neljännesvuosittain. Nyt maksettiin pääosin viime vuoden lopulta kertyneitä tekijänoikeuskorvauksia. Joiltain osin (pienemmät konsertit ja keikat, näyttämö- ja elokuvamusiikki, verkkotallennus) kesäkuussa maksetaan koko vuoden 2021 tilitykset.  

Tapahtuma-alue toipumassa pikkuhiljaa – kesäkuun tilitys neljä miljoonaa edellisvuotta suurempi 

Kesäkuun tilitys on tänä vuonna neljä miljoonaa euroa edellisvuotta suurempi. Varovaista kasvua on muun muassa elävän musiikin, konserttien ja tapahtumien osalta. Pääasiassa kasvu johtuu kuitenkin tasaustilityksistä, joilla oikaistaan ennusteiden perusteella maksetut korvaukset toteutuneen korvauskertymän mukaisiksi. 

Kaiken kaikkiaan julkisen esittämisen tilitysalueella kasvua edellisvuoteen on noin 19 % ja korvaukset nousivat 5,8 miljoonasta eurosta yli 6,9 miljoonaan euroon. 

 Ulkomaan tilityksissä oli pientä laskua, sillä korona-aika näkyy niissä vasta viiveellä. Vuoden 2021 aikana eniten tekijänoikeuskorvauksia kotiutettiin Ruotsista, Saksasta, USA:sta, Isosta-Britanniasta, Norjasta ja Puolasta. 

Loppuvuosi 2021 toi musiikkialalle jo hieman toivoa paremmasta, mikä näkyy nyt tilityksessä. Tuleva kesä näyttää elävän musiikin suhteen jo varsin hyvältä. Toivomme, että korona-ajan rajoitukset alkavat nyt lopullisesti olla mennyttä aikaa ja koko musiikkiala voi keskittyä tulevan kasvun rakentamiseen”, sanoo Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen.

Teosto kerää tekijänoikeuskorvaukset musiikin julkisesta esittämisestä, välittämisestä ja tallentamisesta sekä tilittää ne edelleen musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille. Kotimaisille tekijöille korvauksia maksettiin nyt kaikkiaan 10,6 miljoonaa euroa. Loput maksetaan kansainvälisten järjestöjen kautta ulkomaisille tekijöille ja kustantajille. 

Kesäkuussa 2022 maksettavat korvaukset on kerätty seuraavista oikeusluokista: 

Oikeusluokka Kesäkuu 2022 M€ Kesäkuu 2021 M€ 
Radio ja TV 14,9 12,0 
Julkinen esittäminen 6,9 5,8 
Internet 1,2 1,2 
Tallentaminen 1,2 1,2 
Useita (ulkomaat, korjaukset) 1,0 1,0 
Yhteensä 25,1 21,2 

Vuonna 2021 Teosto keräsi musiikin tekijänoikeuskorvauksia 70,1 miljoonaa euroa. Maaliskuussa 2022 tekijänoikeuskorvauksia päästiin maksamaan lähes 10 miljoonaa euroa ja nyt kesäkuun yli 25 miljoonan eron tilityksen jälkeen tekijänoikeuskorvaukset ovat viime vuoden vauhdissa. 

Mikäli koronarajoitukset ovat vihdoin kokonaan ohi ja tapahtumia sekä konsertteja voi jälleen järjestää myös kesän jälkeen, loppuvuoden ennustetta voidaan pitää hyvänä. Huomioitavaa kuitenkin on, että tekijänoikeuskorvaukset maksetaan aina viiveellä ja mm. ulkomailta tulevien korvausten osalta viive voi olla jopa vuoden. 

Tekijänoikeuskorvausten määrä ei siis tänä vuonna toipune vielä normaalitasolle, mutta näkymä on varovaisen positiivinen. 

Lisätietoja Teoston avainluvuista ja tilinpäätöksestä 

Tilitykset maksetaan neljä kertaa vuodessa

Lisätietoa Teoston tilityksistä löydät Tilitykset-sivulta.

Teoston kulloinkin tilittämä kokonaissumma vaihtelee sen mukaan, kuinka kattavasti kultakin musiikinkäytön alueelta saadaan kerättyä korvauksia ja kuinka nopeasti kerätyt korvaukset saadaan kohdistettua oikeille teoksille. Kohdistamiseen tarvitaan sekä musiikintekijöiden omista teoksistaan Teostolle tekemät teosilmoitukset että musiikin esittäjien ja käyttäjien tekemät esitysilmoitukset tai musiikinkäyttöraportit. 

Yksittäisen tekijän tilityksen määrää riippuu siitä, kuinka paljon hänen tekemäänsä kappaletta on esitetty ja mikä on hänen osuutensa teokselle tilitettävästä korvauksesta. Summa voi vaihdella muutamasta eurosta useisiin tuhansiin. Teosto pyrkii jatkuvasti nopeuttamaan korvausten keräämistä niin, että ne saadaan tilitettyä mahdollisimman nopeasti musiikin esittämisen jälkeen. 

Teosto maksaa asiakkaanaan oleville säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille tilityksiä neljä kertaa vuodessa. Kesäkuun 2022 jälkeen seuraava tilitys maksetaan 15.9.2022. 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä