Siirry sisältöön

Teoston johtama Future Songwriting -hanke sai mittavan EU-rahoituksen

30.08.2018

Teosto on käynnistänyt Future Songwriting -hankkeen, joka vie Suomessa kehitetyn Ihan Oma Juttu -opetuskonseptin avulla musiikinopetuksen kouluihin Suomessa, Saksassa ja Ranskassa. Mittavan EU-rahoituksen ansiosta konseptin vienti kouluihin voi alkaa alkuvuodesta 2019.

Opetuskonseptissa oppilaat säveltävät, sanoittavat ja tuottavat itse omia kappaleita digitaalisten työkalujen avulla. Konseptin tavoitteena on tuoda musiikin luova tekeminen osaksi koulujen musiikinopetusta ja kannustaa opettajia ja oppilaita siihen, että musiikintunneilla ei keskityttäisi olemassa olevien kappaleiden soittamiseen vaan luotaisiin myös omaa uutta musiikkia.

”Tavoitteemme on antaa alkusysäys pitkäkestoiselle opetus- ja toimintakulttuurin kehittämiselle koulujen musiikinopetuksessa sekä tukea uusien musiikintekijäsukupolvien kasvamista ja koulutusta. Olemme parin viimeisen vuoden ajan vieneet Ihan Oma Juttu -musiikinopetuskonseptia suomalaisiin kouluihin ja päässeet todistamaan konseptin toimivuutta. Musiikin opetukseen liittyvät haasteet ovat kuitenkin samat myös muualla Euroopassa, joten on hienoa, että saamamme EU-rahoituksen ansiosta voimme jakaa saamiamme oppeja ja onnistumisia myös Suomen rajojen ulkopuolelle”, Teoston vt. toimitusjohtaja Risto Salminen kommentoi.

Future Songwriting -hankkeeseen osallistuvat Teoston lisäksi Taideyliopisto (Suomi), Pompeu Fabran yliopisto (Espanja), Kölnin yliopisto (Saksa), tekijänoikeusjärjestöt Sacem (Ranska) ja Artisjus (Unkari) sekä Musical Futures (Iso-Britannia).

Future Songwriting -hanke alkaa lokakuussa 2018 ja kestää kaksi vuotta. Hankkeen kokonaisbudjetti on 840 000 euroa. Future Songwriting on ensimmäinen Teoston koordinoima EU-hanke.

Kysyttävää hankkeesta? Ota yhteyttä!

Riikka Railimo, Yhteiskuntasuhteiden ja EU-asioiden päällikkö
Puh. 040 504 3521, riikka.railimo@teosto.fi

Turo Pekari, Senior Advisor, Innovation and Discovery
Puh. 050 575 0357, turo.pekari@teosto.fi

Lue lisää Teoston uutisia:

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä