Siirry sisältöön

Teoston joulukuun tilitys 12,2 miljoonaa euroa

16.12.2021

Teosto on maksanut tänään joulukuun tilityksessä säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille musiikinkäyttökorvauksia yhteensä 12,2 miljoonaa euroa. Tästä 4,9 miljoonaa euroa maksetaan Teoston suorille kotimaisille asiakkaille. Tilityksessä näkyy edelleen koronan vaikutus, mutta kaiken kaikkiaan tilitys on hieman edellisvuoden joulukuuta suurempi.   

Teosto kerää tekijänoikeuskorvaukset sekä kotimaisen että ulkomaisen musiikin julkisesta esittämisestä, välittämisestä ja tallentamisesta ja tilittää ne edelleen musiikin oikeudenomistajille; säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille. Nyt maksettavat korvaukset on pääosin kerätty musiikista, jota on käytetty huhti-kesäkuun 2021 aikana konserteissa, radiossa, televisiossa, taustamusiikkina, online-palveluissa sekä Yle Areenassa. 

Mukana on myös korvauksia

  • musiikin käytöstä ulkomailta
  • video on Demand-palveluista
  • lisäksi tilitetään korvauksia, joita ei ole aiemmin voitu maksaa puutteellisten tai puuttuvien teosilmoitusten vuoksi (ns. vahvistamattomat teokset) 

Korona näkyy edelleen erityisesti elävän musiikin ja ulkomaisissa korvauksissa 

Viimeisen vuoden tapaan julkisen esittämisen kuten konserttien osuus tekijänoikeuskorvauksista on koronan myötä edelleen hyvin pieni – noin viidenneksen edellisestä normaalivuodesta 2019. Alkukesästä 2021 musiikkitapahtumat olivat edelleen pitkälti rajoitettuja, mikä näkyy musiikintekijöiden tuloissa.  

Korvauksia nostavat puolestaan esimerkiksi Video on Demand-palveluiden ja Online-palveluiden musiikin käytön kasvu. Video on Demand -korvauksia kasvattavat myös puuttuvien musiikkitietojen takia vuosina 2015-2019 varatut korvaukset, joita tilitetään nyt kertaluonteisesti. 

”Vaikka tilanne on syksyn 2021 aikana ollut jonkin verran parempi, koronan vaikutus musiikin tekijöille ja kustantajille maksettaviin korvauksiin tulee näkymään vielä hyvin pitkään. Kasvava musiikin online-käyttö ei korvaa koronarajoitusten aiheuttamaa valtavaa kuoppaa elävälle musiikille”, sanoo Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen.  

Myös ulkomailta tulleissa tilityksissä näkyy huomattavaa pudotusta edelliseen vuoteen verrattuna. Ulkomailta tulevissa korvauksissa koronan vaikutukset alkavat näkyä vielä pidemmällä viiveellä ja ovat pitkälti riippuvaisia Teoston ulkomaisten kumppanijärjestöjen aikatauluista. Joulukuulta jäi puuttumaan ulkomaan tilityksiä myös tilitysprosessin yllättävien teknisten ongelmien vuoksi. Ongelmia korjataan ja puuttuvat summat maksetaan seuraavassa, maaliskuun 2022 tilityksessä. 

Kokonaistilitys musiikin tekijöille hieman edellisvuotta suurempi 

Ulkomaisten tilitysten pudotuksesta huolimatta joulukuun 2021 tilitys nousee kuitenkin aavistuksen edellisen vuoden vastaavaa jaksoa paremmaksi. Vuonna 2020 joulukuussa tilityksiä jaettiin 11,8 miljoonaa euroa, joista 5,4 miljoonaa jaettiin Teoston kotimaisille ja suorille asiakkaille. 

Syyskuussa 2021 tilitettävät korvaukset on kerätty seuraavista oikeusluokista:

Oikeusluokkajoulukuu 2021 M€joulukuu 2020 M€
Radio ja TV5,35,2
Julkinen esittäminen1,21,1
Internet (online)4,02,7
Tallentaminen0,60,8
Useita (ulkomaat, korjaukset)1,12,0
Yhteensä12,211,8

Tilitykset maksetaan neljä kertaa vuodessa

Lisätietoa Teoston tilityksistä löydät Tilitykset-sivulta.

Teoston kulloinkin tilittämä kokonaissumma vaihtelee sen mukaan, kuinka kattavasti kultakin musiikinkäytön alueelta saadaan kerättyä korvauksia ja kuinka nopeasti kerätyt korvaukset saadaan kohdistettua oikeille teoksille. Kohdistamiseen tarvitaan sekä musiikintekijöiden omista teoksistaan Teostolle tekemät teosilmoitukset että musiikin esittäjien ja käyttäjien tekemät esitysilmoitukset tai musiikinkäyttöraportit. 

Yksittäisen tekijän tilityksen määrää riippuu siitä, kuinka paljon hänen tekemäänsä kappaletta on esitetty ja mikä on hänen osuutensa teokselle tilitettävästä korvauksesta. Summa voi vaihdella muutamasta eurosta useisiin tuhansiin. Teosto pyrkii jatkuvasti nopeuttamaan korvausten keräämistä niin, että ne saadaan tilitettyä mahdollisimman nopeasti musiikin esittämisen jälkeen. 

Teosto maksaa asiakkaanaan oleville säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille tilityksiä neljä kertaa vuodessa. Joulukuun 2021 jälkeen seuraava tilitys maksetaan 24.3.2022. 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä