Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Päivi Brink
Kuva: Jussi Helttunen

Joulukonserteista muotoutunut monelle jouluperinne

Warner Music järjestää useita suosittujen artistien, kuten Samuli Edelmannin ja Kaija Koon, joulukonserttikiertueita Suomessa. Yksi konserttien vastuuhenkilöistä on myyntipäällikkö Niina Jalonen. Hänen vastuullaan ovat tänä jouluna muun muassa Suvi Teräsniskan ja Jarkko Aholan joulukonserttikiertueet.

”Monet artistit kiertävät todella monella paikkakunnalla joulun aikaan. Esimerkiksi Suvi ja Jarkko esiintyvät noin 15 paikkakunnalla. Kiertuetta aletaan suunnitella jo edellisenä jouluna. Pääasiassa joulukonsertteja järjestetään kirkoissa, koska niissä on aivan poikkeuksellinen tunnelma, joka auttaa kuulijoita rauhoittumaan”, Jalonen toteaa.

Perinteisten joululaulujen lisäksi artistit esittävät omaa musiikkiaan. Monet joululevyt ovat menestyneet hyvin, kuten tuplaplatinaa myynyt Suvi Teräsniskan Tulkoon joulu tai platinaa myynyt Jarkko Aholan Ave Maria – joulun klassikot.

”Monet joulukonsertteja pitävistä esiintyjistä ovat julkaisseet joulumusiikkilevyn tai jopa useita sellaisia. He esittävät kappaleita näiltä albumeilta, perinteisiä joululauluja sekä sellaisia kappaleita omasta tuotannostaan, jotka sopivat konsertin henkeen. Suvi Teräsniskalla on esimerkiksi suositut joululaulut Hei mummo! ja Joulun Henki, ja Jarkko Ahola tunnetaan oopperaklassikoista, kuten Nessun dorma. Kuulijat virittyvät joulun tunnelmaan oman lempimusiikkinsa parissa.”

Jalosen mukaan yhteistyö seurakuntien kanssa on sujunut todella hyvin.

”Edustamillani artisteilla on ensinnäkin kirkkoon sopiva tuotanto. Oman kokemukseni mukaan seurakunnissa ollaan nykyään todella avoimia ja vastaanottavaisia kevyen musiikin konserteille kirkon tiloissa. Käymme seurakunnan edustajan kanssa etukäteen yhdessä läpi ohjelmiston”, Jalonen toteaa.

Joulukonsertit vetävät yleisöä

Vielä kymmenen vuotta sitten joulukonsertteihin myytiin lippuja ovelta, mutta nykyään kuulijat ostavat lippunsa pääasiassa ennakkoon.

”Yleisö on muuten samaa kuin artistin keikoilla yleensäkin, mutta jouluna keikalle lähdetään koko perheen voimin, eli sekä lapset että isovanhemmat tulevat mukaan. Moni kirkkokonserttiin tuleva ei ostaisi lippua ravintolakeikalle. Kirkossa voi istua ja kuunnella musiikkia rauhassa. Joulukonsertista onkin tullut monelle perheelle uusi jouluperinne. Myös yritykset ostavat suuria määriä lippuja tai jopa oman konsertin”, Jalonen kertoo.

Kysyntää siis riittää, mutta tarjontaakin on runsaasti. Riittääkö kaikille kiertueille kuulijoita?

”Käsitykseni mukaan kevyen musiikin joulukonsertteja järjestetään nykyään enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Koetamme katsoa muiden järjestäjien ja seurakuntien kanssa, että emme sijoita liian samanlaisten artistien keikkoja ajallisesti turhan lähelle toisiaan, jotta ne eivät syö toistensa yleisöä. Isot nimet vetävät hyvin myös joulukonserteissa, ja tunnetuille artisteille riittää tavallisesti yleisöä.”

Sylvian joululaulu muistuttaa lapsuuden jouluista

Jalonen on järjestänyt joulukonsertteja liki kymmenisen vuotta, ja hänen lämpimimmät muistonsa liittyvät Suvi Teräsniskan ensimmäiseen joulukiertueeseen vuonna 2009.

”Suvi oli juuri julkaissut ensimmäisen joululevynsä Tulkoon joulu, ja hänen uransa oli vasta alussa. Niinpä koko hänen sukunsa oli mukana auttamassa järjestelyissä ja kuuntelemassa konserttia Oulussa. Siihen aikaan ei vielä ollut niin paljon pop-artistien joulukiertueita ja konsertit olivat loppuunmyytyjä. Sen jälkeen olemme tehneet monta onnistunutta kiertuetta yhdessä.”

Oman joulunsa Jalonen viettää perinteisesti perheen parissa.

”Aikuiset lapsemme tulevat kotiin ja vietämme rauhassa aikaa yhdessä. Minusta on mukava kuunnella perinteisiä kappaleita, kuten Sylvian joululaulua, sillä ne tuovat lapsuuden joulut mieleen. Toisaalta soitan mielelläni näiden ”omien” artistieni joululevyjä tehdessäni valmisteluja.”

LUE MYÖS: 
Jouluradiosta musiikkia jokaiseen makuun

  

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä