Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Musiikin edistämissäätiö
Kuva: MES-soitinpankki

MES-soitinpankki: Arvosoittimia ammattikäyttöön

MES-soitinpankki hankkii ja ylläpitää laajaa valikoimaa erilaisia arvosoittimia aktiivimuusikoiden ja musiikintekijöiden käyttöön. Soitinpankki lainaa ja vuokraa pientä käyttökorvausta vastaan soittimia sekä muuta musiikkituotannossa käytettävää laitteistoa ammattikäyttöön. Teoston jäsenet ovat oikeutettuja alennuksiin soitinten hinnoissa.

Soittimet ovat näytillä MES-soitinpankin verkkosivuilla, mistä niitä voi kätevästi varata esimerkiksi levytyssesioon tai konserttiin. Soittimista on äänitetty ja kuvattu verkkosivuille näytteitä, joiden perusteella voi valita sopivan soittimen omiin käyttötarkoituksiin.

Palvelu on tarkoitettu kaikille ammattimuusikoille ja musiikintekijöille, jotka kuuluvat esimerkiksi Teostoon, Gramexiin, Muusikkojen liittoon, Suomen Musiikintekijät ry:hyn tai Suomen Säveltäjiin. Teoston jäsen voi vuokrata soittimia levytyssessioihin tai sävellystyöhön alennushintaan. 

Soitinpankki tukee korkeatasoista suomalaista soitinrakennusta

MES-soitinpankin sähköiseen tietokantaan kerätään tarkat tiedot soitinten valmistusmateriaaleista ja käyttöhistoriasta. Soittimien säilytyksestä ja huoltamisesta vastaavat Kitarapaja sekä Percussion Finland Oy.

Valikoimaan sisältyy useita kotimaisen populaarimusiikin näkökulmasta legendaarisia soittimia, kuten Pave Maijasen, Maija Vilkkumaan ja Kari Tapion käytössä olleita kitaroita. Lisäksi esimerkiksi U2-yhtyeen The Edgen omistuksessa ollut 12-kielinen Rickenbacker-sähkökitara on suomalaismuusikkojen ulottuvilla.

Soitinpankin kokoelmaan kuuluu myös erilaisia virvelirumpuja 1920-60-luvuilta, 39-kielinen Lovikka-sähkökannel sekä merkittävä valikoima ajan patinoimia akustisia kitaroita 1920-40-luvuilta.

Soittimistosta jatkuvasti kysytyimpiä ovat muun muassa akustinen kitara Martin 000-18, akustinen Gibson J-35, Mini Moog -syntetisaattori, Gibson 335 -sähkökitara sekä Roland Jupiter-8 syntetisaattori. Lyömäsoitinten suosituin on ollut Tama Bell Brass -virveli ja kotimaisista soittimista Paasonen AR3 -mandoliini.

Soitinpankki tukee myös korkeatasoista suomalaista soitinrakennusta tilaamalla vintagesoittimien ohella uusia instrumentteja, jotka on valmistettu kotimaisin voimin suomalaisista soitinpuista.

Esittelyitä soittimista kannattaa seurata MES-Soitinpankin Instagram- tai Facebook-tililtä.

Katso MES-soitinpankin esittelyvideo

LUE LISÄÄ: MES-soitinpankin kotisivut >

Jaa somessa
Lue lisää
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä