Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Teosto

Musiikkitaustaiset eduskuntavaaliehdokkaat haluavat nostaa alan uuteen kukoistukseen

Teosto jäsenjärjestöineen kysyi joukolta musiikkialan eduskuntavaaliehdokkaita, miksi he pyrkivät eduskuntaan ja mitä konkreettisia toimia tarvitaan musiikkialan menestyksen turvaamiseksi seuraavalla vaalikaudella. Esittelemme alla tiiviisti ehdokkaiden taustoja ja heitä yhdistäviä näkemyksiä. Musiikkialan ammattilaisia on ehdolla kaikissa puolueissa sekä vaalipiireissä ja toivotamme kaikille heille menestystä huhtikuun vaaleissa!

Seuraavalla vaalikaudella ratkottavana on useita isoja luovia aloja ja musiikkialaa koskettavia kysymyksiä. Eduskuntaan tarvitaan päättäjiä, joilla on omakohtaista kokemusta musiikkialan käytännön työstä sekä ymmärrystä alan toimintaedellytyksistä ja tulevaisuuden muutostarpeista.

Poliittisessa päätöksenteossa huomioitava musiikkialan murros ja potentiaali

Tulevaisuusvisiot paremmasta suomalaisesta yhteiskunnasta ovat ajaneet usean musiikkialalla työskentelevän ehdolle kevään vaaleissa. Heidän yhteinen visionsa on kukoistava ja monimuotoinen suomalainen musiikki- ja kulttuurikenttä. Parhaimmillaan kenttä luo kasvua ja hyvinvointia, on kaikkien saatavilla ja tarjoaa tekijöilleen tarvittavat turvaverkot sekä hyvät edellytykset toimia.

Musiikkialan ehdokkaiden vastauksissa näkyy ajan henki ja tarve löytää oikea tasapaino valtiontalouden säästöpaineiden sekä toisaalta tarpeellisten uudistusten ja kasvua synnyttävien satsausten välillä. Tässä yhtälössä on pidettävä kulttuurin, taiteen ja sivistyksen teemojen puolia.

Jaana Turunen
Päätöksentekijöiksi tarvitaan myös meidän alamme edustajia, jotta kulttuuri ei ole aina se, joka tulee viimeisenä listalla.
Jaana Turunen, kokoomus, Savo-Karjala
Silvia Koski
Kaikkea hyvää voisi luvata, mutta koska valtion taloudellinen tilanne on ajettu niin kuralle, täytyy olla realisti (..) On aivan selvää, että tulen pitämään luovien alojen puolia ja pitämään vaikuttavaa ääntä yhteiskunnallisessa keskustelussa kaikkialla missä voin.
Silvia Koski, PS, Varsinais-Suomi
Jutta Seppinen
Musiikki on osa isompaa taidekenttää. Jos ilmapiiri on kulttuurimyönteinen ja sen rahoitus nähdään satsauksena tulevaisuuteen ja yhteiskunnan hyvinvointiin, voi myös musiikkiala hyvin. Oleellisinta on ketkä tulevat valituksi eduskuntaan päättämään näistä asioista.
Jutta Seppinen, RKP, Helsinki

Ehdokkaiden näkemyksistä välittyy tarve huomioida musiikkialan toimintaympäristön murros poliittisessa päätöksenteossa. Luova ala ja erityisesti musiikkiala kärsivät koronapandemiasta ennennäkemättömällä tavalla viime vuosina, ja vaikutukset jatkuvat edelleen. Pandemia-ajan tuomat vaikeudet yhdistyvät jo pidempiaikaisiin kehityskulkuihin – etunenässä voimistuvaan digitalisaatioon, joka tuo alalle mahdollisuuksia ja haasteita, ja johtaa uusiin toimintatapoihin sekä ansaintamallien muutokseen. 

Kikka Laitinen
Alustatalouden kehitys ja globaalien viihdejättien kasvanut valta asettavat kotimaiset kulttuurin ja musiikin tekijät ja tuottajat todella hankalaan asemaan, jossa omalla työllään on vaikea kerätä riittävää elantoa.
Kikka Laitinen, vihreät, Häme
Tuija Toikkanen
Musiikkialan ammattilaisten tulee voida elää työllään eli musiikin tekemisellä. Suoratoistopalveluiden tulee maksaa sisällöntuottajille riittävä korvaus ja korvausjärjestelmän tulee olla läpinäkyvä.
Tuija Elina Toikkanen, vihreät, Keski-Suomi
Kyösti Ylikulju
Tekijänoikeuksien puolustaminen myös digitaalisissa jakelukanavissa: musiikintekijöiden roolina ei voi olla kerätä rahaa monikansallisille yrityksille, vaan käytöstä tulee saada asiallinen siivu.
Kyösti Ylikulju, vihreät, Keski-Suomi

Kulttuurialan pirstaleinen sosiaaliturva puhututtaa

Yli puoluerajojen ehdokkaiden vastauksissa toistuu tarve uudistaa taiteen tekijöiden sosiaaliturva. Eri tulomuotoja tulisi voida yhdistää paremmin ja järjestelmään toivotaan selkeyttä.

Tiina Wesslin
Musiikintekijöiden sosiaaliturvan, verotuksen ja eläkkeiden epäkohdat tulee korjata. Koronan aikana nähtiin, kuinka haavoittuvasssa asemassa musiikintekijät ovat poikkeustilanteissa. Kannatan perustuloa, joka turvaisi kaikkien – myös muusikoiden ja muiden epätyypillisessä työsuhteessa olevien – toimeentulon kaikissa tilanteissa ja samalla vähentäisi byrokratiaa.
Tiina Wesslin, vihreät, Pirkanmaa
Leo Kylätasku
Alallemme on luotava kompensaatiomalleja varmistamaan tulevaisuuttamme. Tällaiset mallit eivät ole niin vaikeita toteuttaa, mitä pandemia-ajan päättäjät antavat ymmärtää.
Leo Kylätasku, vasemmistoliitto, Uusimaa
Lauri Alhojärvi
Taiteilijoiden toimeentulosta on huolehdittava helpottamalla palkkatyön, yrittäjyyden ja apurahakausien yhteensovittamista, yhdenmukaistamalla eri tulomuotojen verotus sekä ottamalla käyttöön yhdistelmäeläkevakuutusjärjestelmä ja kaikki tulolajit kattava sosiaaliturvakertymä.
Lauri Alhojärvi, Feministinen puolue, Helsinki
Kikka Laitinen
Musiikintekijöiden ja taiteilijoiden sosiaaliturva on uudistettava. TE-toimistojen soveltamisohjeita tulee yhdenmukaistaa ja osaamista musiikkialasta tulee parantaa. Jokaisessa TE-toimistossa tulee olla edes yksi luovia aloja ymmärtävä asiantuntija!
Kikka Laitinen, vihreät, Häme
Aki Hauru
Luovien alojen duunareiden turvaa heikentävät aukot työttömyysturvalainsäädännössä on vihdoinkin paikattava.
Aki Hauru, vasemmistoliitto, Uusimaa

Lisäksi esiin nousi paitsi nykyisten tekijöiden myös tulevien ja aloittelevien muusikoiden sekä ei-ammattimaisen musiikkitoiminnan edellytyksistä huolehtiminen. 

Kristian Meurman
Tarvitaan selkeitä polkuja muusikkouteen ja musiikkialan taustatoimijoiksi pääsemiseen. Tämä merkitsee ennakkoluulottomasti erilaisten mahdollisuuksien etsimistä ja hyödyntämistä, niin koulutuksen, työllistymisen, yrittäjyyteen ryhtymisen, kuin oman toiminnan kehittämisen osalta.
Kristian Meurman, Liike Nyt, Uusimaa
Lauri Alhojärvi
Haluan nostaa esiin ei-ammattimaisen musiikkitoiminnan. Hieman väheksyvästi sitä kutsutaan usein harrastamiseksi. Moni kuitenkin raataa päivänsä työssä, josta ei erityisemmin nauti. Täten se, mitä hän tekee vapaa-ajallaan, tekee elämästä elämisen arvoista. Jos tälle elämän tähdellisimmälle osa-alueelle saamme lisättyä kulttuuria, kasvaa hyvinvoinnin lisäksi myös yleinen arvostus taidetta kohtaan.
Lauri Alhojärvi, Feministinen puolue, Helsinki

Musiikilla on valtava potentiaali tuottaa Suomeen kasvua ja hyvinvointia

Alan ammattilaisten mukaan suomalaisen musiikin valtava kasvu-, työllisyys- ja vientipotentiaali tulisi tunnistaa ja hyödyntää täysimääräisesti. Haastavassa taloustilanteessa Suomen on syytä panostaa taloutta kasvattaviin aloihin. 

Matti Turunen
Rakennamme musiikkitodellisuutta, jota voimme viedä myös ulkomaille ja esitellä maatamme koko laajan musiikkigenren skaalan voimin.
Matti Turunen, KD, Savo-Karjala

Ehdokkaat ovat yhtä mieltä myös siitä, että myöskään musiikin hyvinvointivaikutuksia tai roolia sosiaalisen osallisuuden näkökulmasta ei tulisi unohtaa. Tämä korostuu erityisesti lasten ja nuorten kohdalla.

Kristian Meurman
On syytä myös painottaa musiikin positiivista vaikutusta mielenterveyteen niin ennalta ehkäisevästi, kuin kuntouttavana toimintana.
Kristian Meurman, Liike Nyt, Uusimaa
Matti Turunen
Tärkeää on, että tuotamme koko Suomessa korkealaatuisia, ihmisiä koskettavia, jopa hoitavia musiikkitapahtumia riittävän edulliseen hintaan ja riittävän paljon. Tärkeää on myös, että voimautamme koronasta uupuneita ja virkistämme rauhaa kaipaavia ihmisiä taiteellamme ja pedagogiikallamme.
Matti Turunen, KD, Savo-Karjala
Mia Joki
Haluaisin tukea erityisesti lasten ja nuorten musiikki- ja liikuntaharrastustoimintaa, jotta jokainen, myös köyhemmistä oloista oleva lapsi, saisi hyvän harrastuksen.
Mia Joki, KD, Pirkanmaa

Konkreettisia toimia tarvitaan

Musiikkialan ehdokkaat tuovat esiin joukon tärkeitä uudistuksia, joilla tuetaan musiikkialan menestystä seuraavalla vaalikaudella. Muutamat painopisteet korostuvat keinovalikoimassa:

  • Riittävä julkinen rahoitus luoville aloille. Tämä on investointi, joka kohentaa kansantaloutta ja hyvinvointia, vahvistaa kulttuuritoimijoiden kaupallisen toiminnan edellytyksiä. Rahoitukseen tarvitaan myös pitkäjänteisyyttä, jotta taiteelliselle ja luovalle työlle tulee tarvittava rauha.
  • Kunnollinen sosiaaliturva alan tekijöille. Sosiaaliturvauudistuksessa tulee kiinnittää erityishuomioita luoviin aloihin, ja esimerkiksi freelancereiden ja pienyrittäjien tarpeisiin. Tarvitaan rakenteellisia muutoksia ja vapautta yhdistää erilaisia ansaintamalleja omaan ansioturvaan.
  • Reilut pelisäännöt ja tasavertaiset neuvotteluasetelmat musiikkialan tekijöille. Tekijänoikeuskorvauksia on tarkasteltava, tekijöiden omaisuudensuojasta on huolehdittava sekä Suomessa että EU-tasolla. 
  • Musiikkikasvatukseen ja koulutukseen on panostettava. Musiikkikasvatus ja koulutus tarjoaa lapsille harrastuksen, tuo musiikin hyvinvointivaikutuksia lähemmäksi ihmisten elämää nuoresta saakka sekä tarjoaa alustan, josta ponnistaa ammattilaisuuteen. 

Tutustu tarkemmin musiikkialan ehdokkaisiin

Huom. ehdokkaiden toimittamia vastauksia on tiivistetty koontia varten.

Jutta Seppinen

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Olen jo vuosien ajan halunnut nostaa taiteessani esiin yhteiskunnallisesti vaikeita asioita. Ehdokkuudelleni on noussut kaksi syytä selkeästi ylitse muiden; ilmastokriisi sekä taiteen puolesta taistelu. Haluan olla nostamassa esiin nopeiden ilmastotoimien merkitystä sekä vaatimassa taiteelle vähintäänkin 1 % valtion budjetista. Erityisen tärkeä teema minulle on taiteen vapaan kentän rahoitusvaje ja sen kurominen umpeen.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Musiikki on osa isompaan taidekenttää. Jos ilmapiiri on kulttuurimyönteinen ja sen rahoitus nähdään satsauksena tulevaisuuteen ja yhteiskunnan hyvinvointiin, voi myös musiikkiala hyvin. Oleellisinta on ketkä tulevat valituksi eduskuntaan päättämään näistä asioista. Konkreettisina toimina näen esimerkiksi Vos-järjestelmän lisärahoituksen, rahoitusrakenteiden sekä sosiaaliturvan uudistamisen huomioiden myös vapaan kentän sekä tekijänoikeuksien vahvistamisen.

 

Tiina Wesslin

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Olen ehdolla eduskuntaan edistämään vastuullista ilmasto-, luonto- ja eläinpolitiikkaa. Haluan myös puolustaa haavoittuvimmassa asemassa olevien sosiaali- ja terveyspalveluita, kuten lastensuojelua, vanhus- ja vammaispalveluita sekä mielenterveyspalveluita. Lähellä sydäntäni ovat myös lasten ja nuorten hyvinvointi ja laadukas koulutus turvallisessa ympäristössä.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Musiikintekijöiden sosiaaliturvan, verotuksen ja eläkkeiden epäkohdat tulee korjata. Koronan aikana nähtiin, kuinka haavoittuvassa asemassa musiikintekijät ovat poikkeustilanteissa. Kannatan perustuloa, joka turvaisi kaikkien – myös muusikoiden ja muiden epätyypillisessä työsuhteessa olevien – toimeentulon kaikissa tilanteissa ja samalla vähentäisi byrokratiaa.

Lauri Alhojärvi

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Olen politiikan konkari ja eduskuntavaaleissa ehdolla jo neljättä kertaa. Pidän ehdolle asettumista kansalaisvelvollisuutena siinä missä äänestämistäkin. Jos ehdolla olisi vaikkapa viidennes kansalaisista, edustuksellisen demokratian sijaan täytyisi ruveta kehittämään aidosti osallistavaa lähidemokratiaa. Jos teemoista puhutaan, pidän aina heikoimpien puolta. Ajan siis erityisesti köyhyyden ja asunnottomuuden poistamista. Kulttuurin ja sivistyksen puolustaminen on entistäkin tärkeämpää taivaan tummetessa.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Paljon puhutaan musiikkiviennin kehittämisestä; Ruotsin ja Britannian tyyppisestä kansainvälisestä menestyksestä. Vientipotentiaalin kasvattaminen vaatii kuitenkin investointien ja start-upien lisäksi vahvaa musiikkipohjaa. Täytyy siis panostaa musiikkikasvatukseen ja -koulutukseen lisäämällä niiden resursseja. Taiteilijoiden toimeentulosta on huolehdittava helpottamalla palkkatyön, yrittäjyyden ja apurahakausien yhteensovittamista, yhdenmukaistamalla eri tulomuotojen verotus sekä ottamalla käyttöön yhdistelmäeläkevakuutusjärjestelmä ja kaikki tulolajit kattava sosiaaliturvakertymä. Apurahojen luku- ja euromäärää on nostettava ja taiteilijapalkkaa kokeiltava sekä tekijänoikeuskorvauksista on huolehdittava. Lisärahoitusta kaipaavat niin instituutiot kuin indiekin.

Silvia Koski

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Olen ollut politiikassa vaikuttamassa jo yli 10 vuotta ja siihen aikaan on sisältynyt monenlaisia luottamus- ja johtotehtäviä. Haluan olla vaikuttamassa yhteiskuntaan, koska se ei nyt toimi sillä tavalla kuin sen pitäisi ja olen huolissani siitä. Ammattimuusikkona olen halunnut edistää puolueessani kulttuuripolitiikkaa ja olenkin ollut kirjoittamassa puolueen ensimmäistä Media- ja kulttuuripoliittista ohjelmaa. Se ei ole täydellinen, mutta monen vuoden pohjustamiseni jälkeen edistysaskel sille, että kulttuuripolitiikka ylipäätään on esillä myös ohjelmissamme.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Kuten tällä hallituskaudella nähtiin, ne puolueet, joita on pidetty kulttuurinedistäjinä puheiden ja kulttuuriohjelmiensa perusteella, eivät sitä todellisuudessa olleet sen enempää kuin muutkaan. Vaikka elimme poikkeusaikaa, kohdeltiin kulttuurialaa todella eriarvoisesti. Se, että yhteiskunnallisessa keskustelussa on yhä enemmän myös poliitikkoja puhumassa luovien alojen tavoitteiden tärkeydestä, on aina eteenpäin ja lisää ymmärrystä omissa ryhmissä ja kannattajakunnassa. Sen verran kuitenkin on kokemusta poliittisesta kentästä, että kun tavoitelistat ovat pitkiä, käy helposti niin, ettei mitään saada eteenpäin. Vaikka kaikki ovat tärkeitä, olisi hyvä keskittyä erityisesti joihinkin teemoihin ja keskittää tarmoa viedä asia kerrallaan eteenpäin.

Kyösti Ylikulju

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Olen innokas oppija, jolle johtaminen ja uuden luominen ovat luontaisia tapoja olla olemassa, oli kyse sitten säveltämisestä tai vaikuttamisesta. Olen ollut mukana poliittisessa toiminnassa yli 20 vuoden ajan, mutta nämä ovat ensimmäiset eduskuntavaalini. Koen vahvasti, että tässä tilanteessa minulla on kaivattua osaamista ja näkemystä kansanedustajan tehtävään, ja aivan erityisesti taiteen ja kulttuurin asian ajamiseen. Silloin on mielestäni asetuttava ehdolle.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Kulttuurin rahoitus tulee nostaa yhteen prosenttiin valtion budjetista: taide ja kulttuuri ovat tulevaisuuden aloja, jotka eivät riistä luonnonvaroja ja jotka antavat sysäyksiä yhteiskunnan kehittämiseen ja elämän puolustamiseen. Tekijänoikeuksien puolustaminen myös digitaalisissa jakelukanavissa: musiikintekijöiden roolina ei voi olla kerätä rahaa monikansallisille yrityksille, vaan käytöstä tulee saada asiallinen siivu. Perustulo nyt: kulttuurin ammattilaisten turvaverkot vaativat merkittäviä uudistamisia ja parannuksia.

Tuija Toikkanen

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Olen ehdolla, koska olisin hyvä kansanedustaja: olen korkeasti koulutettu (tohtori, musiikin ja teatterin ammattilainen, opettaja), kiinnostunut kaikesta inhimillisestä ja ihmisen maailmaan ja kokemukseen kuuluvasta, haluan säilyttää maapallon myös tulevaisuuden ihmisille, kuuntelen ja haluan ymmärtää, olen vuorovaikutustaitoinen. Haluan maailmasta paremman paikan: opetustyö, ohjaustyö, taiteen tekeminen ja nyt ehdolla oleminen ovat minun konkreettisia tekojani maailman pelastamiseksi.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Musiikkialan ammattilaisten tulee voida elää työllään eli musiikin tekemisellä. Suoratoistopalveluiden tulee maksaa sisällöntuottajille riittävää korvaus ja korvausjärjestelmän tulee olla läpinäkyvä. Sosiaaliturvauudistuksessa tulee kiinnittää erityishuomiota luoviin aloihin: millä komboilla musiikintekijä voi elää työllään? Vihreät ottaisivat käyttöön (sosiaaliturvakäytäntöjen uudistuksen kohdalla) yhdistelmävakuutuksen, jonka avulla voisi yhtäaikaisesti kerryttää työssäoloehtoa palkkatyöstä ja yrittäjänä tehdystä työstä: huomioitaisiin, että ihminen voi ja saa toimia monenlaisissa rooleissa, sekä yrittäjänä että palkansaajana.

Mia Joki

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Jo useita vuosia olen tuntenut sisäistä paloa lähteä vaikuttamaan rakkaan kotimaani ja kansani asioihin. Viimevuosien aikana Suomi on ajettu vuosikymmenten velkavankeuteen, kansan rahat on jaettu kehitysapuun sekä ei-työperäiselle maahanmuutolle. Lisäksi kotimaan maatalous yritetään lamauttaa ja rikollisjengit täyttävät pian Suomenkin kadut Ruotsin malliin, jollei pian puututa asioihin. Jos vaikuttamaan pääsee ihmisiä, jotka näkevät nämä vaarat ja ovat valmiita tekemään töitä kansan hyvinvoinnin eteen puhtaalla sydämellä, Suomella on toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Seuraavalla vaalikaudella ajankohtaisinta ovat kovat säästötoimet. On kuitenkin julmaa, että ne rahat, jotka päättäjät ovat surutta tuhlanneet ilmastonmuutokseen, pakolaisiin ja kehitysapuun, tulee nyt kansan maksettavaksi. Kansan tulee saada pitää sosiaali- ja terveydenhuoltonsa ja harrastustoimintansa ennallaan ja leikkaukset tulee tehdä esim. Ylen tuesta, valtionjohdon johtajien ja muun valtion johdon korkeista palkoista ja eläkkeistä. Haluaisin tukea erityisesti lasten ja nuorten musiikki- ja liikuntaharrastustoimintaa, jotta jokainen, myös köyhemmistä oloista oleva lapsi, saisi hyvän harrastuksen. Lisäksi osa harrastajista voi saada esim. musiikista ammatin. Siksi myös musiikkiopistoja tulee tukea muiden opistojen ohella. Koulutuksesta ei tule tehdä leikkauksia, vaikka niin on suunniteltu.

Kristian Meurman

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Haluan olla mukana rakentamassa Suomesta jälleen sivistysyhteiskuntaa. Tähän kuuluu olennaisesti suomalaisen kulttuurin tukeminen aina ruohonjuuritasolta kansainväliseksi vientituotteeksi.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Tärkeintä on pitää huolta siitä, että nykyisillä musiikkialan toimijoilla säilyvät edellytykset toiminnalleen, ja samalla tuetaan myös tulevia musiikintekijöitä. Tarvitaan selkeitä polkuja muusikkouteen ja musiikkialan taustatoimijoiksi pääsemiseen. Tämä merkitsee ennakkoluulottomasti erilaisten mahdollisuuksien etsimistä ja hyödyntämistä, niin koulutuksen, työllistymisen, yrittäjyyteen ryhtymisen, kuin oman toiminnan kehittämisen osalta. Lisäksi nuorille ja aloitteleville muusikoille on tarjottava areenoita tuoda musiikkiaan julki, niin Suomessa, kuin ulkomaillakin ja digitalisaation mukanaan tuomia mahdollisuuksia on hyödynnettävä nykyistä paremmin. Valtiollisia ja kunnallisia kulttuuritiloja ei saa vähentää. On syytä myös painottaa musiikin positiivista vaikutusta mielenterveyteen niin ennalta ehkäisevästi, kuin kuntouttavana toimintana.

Kikka Laitinen

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Meidän on aika pysähtyä kannattamaan monimuotoista, riippumatonta ja aidosti suomalaisomisteista populaarimusiikkia, suomalaisia itsenäisiä tekijöitä ja suomalaisia riippumattomia musiikin pientuottajia, jotta suomalainen monimuotoinen kulttuuri, yhteiskuntamme läpinäkyvä verokertymä ja itsenäisten taiteilijoiden ja tuottajien toimeentulo turvattaisiin, ja jotta tekijänoikeuskorvaukset ja musiikin omistajuus jäisivät Suomeen. Vaalilupaukseni kulttuurin ja luovien alojen puolesta on: nostetaan taiteen ja kulttuurin rahoitus yhteen prosenttiin valtion budjetista. Ei pidä unohtaa luovien alojen merkitystä elinkeinopolitiikalle ja työllisyydelle sekä hyvinvoinnille. Varmistetaan, että kaikkialta Suomesta löytyy matalan kynnyksen musiikki-, taide- ja kulttuurielämyksiä sekä harrastusmahdollisuuksia.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Suomen menestys perustuu jatkossa yhä enemmän osaamiseen ja uuden luomiseen. Luovien alojen, musiikin ja kulttuurin merkitys on tässä ilmeinen. Suorien taloudellisten vaikutusten lisäksi kulttuurilla, kuten musiikilla, on laajempaa vipua talouteen. Uusi teknologia kääntyy luovilla aloilla tuottaviksi palveluiksi ja musiikin ja kulttuurin tarjonta parantaa osaltaan Suomen kansainvälistä vetovoimaa sekä tapahtumateollisuudelle että työhön johtavalle maahanmuutolle. Suomalaisen musiikkialan menestykselle tärkeimpiä asioita ovat esimerkiksi sosiaaliturvan uudistaminen, riittävä julkinen rahoitus luoville aloille sekä musiikin ja luovien alojen tasa-arvoinen kilpailu- ja markkina-asema monikansallistuvassa maailmassa. Lisäksi Tarvitsemme luovien sisältöjen tekijöille reilut pelisäännöt ja tasavertaiset neuvotteluasetelmat. Tekijänoikeudessa on kyse omaisuudesta, jota ei voi käyttää ilman asianmukaisia lupia ja korvauksia.

Matti Turunen

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Teemani vaaleissa on ”kulttuuria ja agrikulttuuria”. Menneiden vuosien edelleen ihmismieliä painavat kriisit haastavat myös muusikoita, joiden perustehtävänä on viihdyttää, ilostuttaa ja saada oikeanlainen tunnelma viriämään taiteensa kautta. Monikulttuurisuus, korkeakulttuuri ja katujen kulttuuri tahtovat poliittisessa retoriikassa sisältää rikkirepivää dissonanssia, jonka konsonanssiksi, harmoniseksi sinfoniaksi purkautuminen rauhankatarsiksen kautta olisi toivottavaa. Myös alueelliset erot kulttuuripalveluiden saatavuudessa, laadussa ja volyymissä ovat suuret. Itsekin työskentelen sekä Helsingissä oopperan suurissa produktioissa arkisin, että pienten seurakuntien sijaiskanttorina pyhäpäivisin ja näen sen, kuinka korkeatasoinen musiikki todella koskettaa ja hoitaa myös siellä, jossa suuria massoja ei ole joskus edes lomakausinakaan. ”Ihmisen muotoinen maa” tarvitsee kulttuurialan tukea kovin.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Tärkeää on, että tuotamme koko Suomessa korkealaatuisia, ihmisiä koskettavia, jopa hoitavia musiikkitapahtumia riittävän edulliseen hintaan ja riittävän paljon. Tärkeää on myös, että voimautamme koronasta uupuneita ja virkistämme rauhaa kaipaavia ihmisiä taiteellamme ja pedagogiikallamme. Tärkeää on myös, että yritykset, kunnat, seurakunnat ja valtio pysyvät meidän kumppaneinamme ja heidän kanssaan rakennamme musiikkitodellisuutta, jota voimme viedä myös ulkomaille ja esitellä maatamme koko laajan musiikkigenren skaalan voimin. Näin takaamme kulttuurin kiinnostavuuden, jolla tuemme muista lähteistä mahdollisia leikkauksia valtion budjetissa ja lamaa talouselämän lisäksi myös ihmisten mielissä. Tavoite on juhlava, mutta toisaalta muusikolle kovin arkista todellisuutta: arkityötä. ”Ihmisen muotoinen maa” on meidän!

Jaana Turunen

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Lähdin mukaan politiikkaan 2021 kuntavaaleissa ja syy oli koronarajoitusten vaikutus kulttuuri- ja tapahtuma-alalle. Niin tärkeää kuin olikin estää tartuntoja, rajoitusten vaikutuksia alallemme ei mielestäni otettu asianmukaisesti huomioon rajoitusten voimaantuloaikatauluissa, rajoitusten sisällöissä tai korvauksissa. Kävi selväksi, että päätöksentekijöiksi tarvitaan myös meidän alamme edustajia, jotta kulttuuri ei ole aina se, joka tulee viimeisenä listalla. Itselleni merkittäviä ovat kulttuurin, taiteen ja sivistyksen teemat ekologisuutta ja sosiaalista vastuuta unohtamatta. Olen myös huolestunut valtiontalouden tilasta ja velkaantumisesta. Historiankirjat osoittavat, ettei kulttuuri kukoista kurjuudessa. Sen vuoksi pidän tärkeänä valtion talouden tasapainoon saamista ja talouskasvun mahdollistamista erittäin tärkeinä asioina.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Työelämän kirjo on entistä moninaisempaa kuin joko palkkatuloa tai yrittäjyyttä varsinkin muusikoilla. Tarvitaan rakenteellisia muutoksia ja vapautta yhdistää erilaisia ansaintamalleja omaan ansioturvaan. Kulttuurin ja taiteen rahoitukseen pitäisi löytää pitkäjänteisempiä tapoja, jotta taiteelliselle ja luovalle työlle tulee tarvittava rauha. Tekijänoikeuskorvauksia striimauspalveluista pitäisi tarkastella kriittisesti ja tehdä tarvittavia korjauksia. Musiikkivientiin investoimalla voidaan saada kasvua aikaiseksi.

Leo Kylätasku

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Uskon mahdollisuuksiini edistää kulttuuriammattilaisten asiaa, sosiaalisesti tasa-arvoista Suomea, sekä luovaa ilmasto- ja ympäristötyötä.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Alallemme on luotava kompensaatiomalleja varmistamaan tulevaisuuttamme. Tällaiset mallit eivät ole niin vaikeita toteuttaa, mitä pandemia-ajan päättäjät antavat ymmärtää. Vasemmistoliiton vaaliohjelmaan on kirjattu tavoite kulttuuribudjetin nostamiseksi yhteen prosenttiin valtion kokonaisbudjetista. Kannatan ja omalla panoksellani myöskin edistän tätä tavoitetta.

Aki Hauru

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Parlamentaristisessa järjestelmässämme on apua huutava, ammottava aukko kulttuurin, taiteen, tieteen ja niiden arvojen puolustajalle sekä eräänlaiselle kokemusasiantuntijuudelle. Pandemianhoidon tuoksinassa heitteille jätettyjen ammattikuntien hätä ja sosiaalipoliittinen pommi tulee vasta hiljan ja pitkään tulevina vuosina maksettavaksi. Rakenteista on löydettävä ja korjattava ne viat ja asenteet joiden vuoksi kymmenet tuhannet ammattilaiset tippuivat valtioneuvoston aputoimien ohi ja läpi omilleen. On kertakaikkiaan varmistuttava siitä, ettei tämä tapahdu seuraavien poikkeusolojen aikana, enää koskaan uudestaan.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Kulttuurin rahoitus nostettava 1%:een ja sidottava valtionbudjettiin, yli-hallituskautisesti. Luovien alojen duunareiden turvaa heikentävät aukot työttömyysturva-lainsäädännössä on vihdoinkin paikattava. Tähän lakiin kirjattu omassa työssä työllistymisen käsite on edelleen määrittelemättä, eikä lopulta kukaan tiedä mitä sillä tarkoitetaan. Näinollen on yksittäisen TE-toimiston virkailijan tulkinnan varassa saako esimerkiksi työttömäksi jäänyt freelancer tukea vai katsotaanko hänen ”työllistyvän omassa työssään” esimerkiksi oman ammattitaitonsa ylläpitämisen perusteella. Tämä on näkynyt ilkeällä tavalla viime vuosina kun kymmenien tuhansien vapaan kentän toimijoiden työnteko on estetty. Omassa työssä työllistymisen määritelmä tulee poistaa tästä laista.

Rene Ertomaa

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Tärkein syy on kulttuuri ja sivistys. Valtion budjetissa on kulttuurin tuki alle yhden prosentin ja Suomi onkin EU:n viiden heikoimman maan joukossa. Moni vapaan kentän toimija tekee työtä nälkäpalkalla. Luulen että moni suomalainen ei ole edes tietoinen tästä. Tilanne on nolo. Onnettoman tuen lisäksi olivat koronasulut surullinen osoitus päättäjien suhtautumisesta kulttuurialaan: vaikka turvajärjestelyistä oli erittäin hyvin huolehdittu, kiinni meni. Eli ihmisiä joiden elanto oli riippuvainen esim. laulamisesta kiellettiin tekemästä työtään, kun samaan aikaan sai karaokessa hönkiä niin että virukset sinkoilivat. Niinikään kulttuuriala laitettiin ensimmäisenä kiinni, ja avattiin viimeisenä. Erityinen pettymys asiassa oli se, että em. toimet toteuttivat pääasiassa sellaiset puolueet jotka ovat nimenomaan profiloituneet kulttuurin puolustajina. Samat puolueet myös vastustivat suureen ääneen Sipilän hallituksen sorvaamaa aktiivimallia, ja miltei heti valtaan päästyään sorvasivat samanlaisen. Tällainen politiikan teko pistää vihaksi. Muita teemojani ovat valtion holhoaminen, kontrolli ja mitättömistä asioista rankaiseminen, eroisien kohtelu ja vanhusten hoidon byrokraattiset ongelmat.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella?

On aika muuttaa asenne kulttuuria kohtaan. Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan olisi nostaa kulttuurin osuus budjetista edes yhteen prosenttiin. Muita teemojani ovat valtion holhoaminen, kontrolli ja mitättömistä asioista rankaiseminen, eroisien kohtelu ja vanhusten hoidon byrokraattiset ongelmat. Lisäksi musiikkialan monipuolisuus kaipaa parantamista: suuret mediayhtiöt pitävät näpeissään suurta valtaa, ja pitkälti päättävät mitä suomalaiset saavat kuulla ja nähdä. On surullista ja erittäin turhauttavaa, että esim. laadukasta musiikkia näiden ulkopuolella tekevän on miltei mahdotonta päästä esiin. Vaikka tällaisista asioista ei suoraan Arkadianmäellä päätetäkään, siellä voitaisiin avata aiheesta vakava keskustelu. Liian suuriksi ja hallitseviksi paisuneet yritykset täytyisi pilkkoa pienemmiksi.

 

Pia Pelkonen

Miksi olet ehdolla eduskuntavaaleissa 2023?

Lähdin ehdokkaaksi, koska minua pyydettiin Liike Nyt -puolueesta edustamaan kulttuurialaa, ja monet epäkohdat vuosien varrella alalla toimiessani ovat saaneet myös minut aktiivisesti ajamaan mm. muusikoiden työsuhdeasioita ja työsopimusasioita. Korona-aika lisäksi paljasti freelance-työntekijöiden työaseman haavoittuvuuden, jossa on paljon korjaamista. Työsopimuslakia ja työehtosopimusta ei useinkaan noudateta alalla joka alistaa turhaan työntekijät huonompaan asemaan, kuin on jo sopimuksilla sovittu. Toivon saavani aikaan muutosta ja keskustelua alamme kysymyksistä positiivisessa hengessä, jotta muutosta tulisi. Liike Nyt edustaa juurikin muutosta, ja sitä tapahtuu vain kun otamme kantaa ja olemme aktiivisia myös oman alamme vaikutuspiirin ulkopuolella.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä musiikkialan menestykselle seuraavalla vaalikaudella? Mitä konkreettisia toimia tarvitaan?

Musiikkialan työntekijöiden arvostusta tulee nostaa, ja se tapahtuu nostamalla kulttuurin rahoitusta sekä parantamalla mm. freelance-työntekijöiden asemaa. Olen sitä mieltä, että osa-aikaisten, ja pätkätyöläisten tulee päästä irrottautumaan työttömien joukosta, ja heille tulee muodostaa työaikapankki, joka takaa heille mm. työterveyshuollon ja irrottaa heidät työttömyyskortistosta. Suomessa on suuri joukko työntekijöitä, jotka tekevät samanaikaisesti useaakin eri lyhytkestoista työtä, mutta joutuvat työnteon ohella koko ajan hakemaan muita työpaikkoja, sillä vain vakituiset työsuhteet tunnustetaan. Työn tulee olla kannustavaa ja kaikki mukaansa tempaavaa hyvinvointivaltiossa.


Teoston, Suomen Säveltäjien, Suomen Musiikintekijöiden ja Suomen Musiikkikustantajien tavoitteena on vahvistaa luovan alan tekijöiden turvaverkkoa. Vuoden 2023 eduskuntavaalit käydään 2.4.2023. 

Jaa somessa
Lue lisää