Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Johanna Laitinen
Kuvat: Sara Lehtomaa, Jukka Mantere, Ida Lindgren, Aki Roukala, Anni Hartikainen, Eetu Linnankivi, Antti Kokkola, Anu Onnela, Milja Linna, Tiina Palm, Ville Hautakangas, Kiril Juha Kainulainen

Naistenpäivän musiikkivinkit – esittelyssä 13 ajankohtaista musiikintekijää

Kansainvälisen naistenpäivän innoittamana TeoStory listasi perinteiseen tapaansa tämän hetken kiinnostavimpia musiikintekijöitä ja säveltäjiä. Juridisesti naissukupuoliset tekijät ovat Teoston asiakaskunnassa yhä vähemmistö: vain 21 prosenttia Teoston asiakkaista on naisia. Tilanne kehittyy hiljalleen: vuonna 2022 liittyneistä uusista tekijäasiakkaista naisia oli jo 26 prosenttia.

Päivi Hirvonen

Kansainvälistä uraa tekevä laulaja, viulisti ja jouhikonsoittaja Päivi Hirvonen uurtaa uraa yhtäaikaisen viulunsoiton ja laulun saralla. Hänen toinen sooloalbuminsa KALLIO julkaistiin elokuussa 2022.  Kansanmusiikkia leffa- ja popmusiikkivaikutteisiin yhdistelevän albumin nimikkoraita nousi sinkkujulkaisupäivänään Spotifyn New Music Friday Suomi -soittolistalle. Hän oli myös vuoden 2023 Emma Gaalan Vuoden etno -ehdokas. Viime vuosina Hirvonen on esiintynyt muun muassa Skandinaviassa, Venäjällä, Espanjassa, Saksassa, Belgiassa, Taiwanissa, Malesiassa ja Japanissa. Päivi Hirvosen yhtyeitä ovat Okra Playground ja duo LempiLempi.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Aliisa Syrjä

Aliisa Syrjä on Z-sukupolven musiikintekijä, jonka ensimmäinen single Tää tunne julkaistiin Warner Musicin kautta lokakuussa 2022, nousten jo julkaisuviikollaan Suomen Spotifyn sijalle 19 sekä YleX:n soittoon. Uusin single 2:02 on ehtinyt kerätä YouTubessa yli 60 000 katselukertaa ja Spotifyssa lähes miljoona kuuntelua. Syrjä sijoittui myös toiseksi YleX Läpimurto 2023 -äänestyksessä.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Jenna Kosunen (Stoned Statues)

Stoned Statues soittaa laulaja-basisti Jenna Kosusen säveltämää ja sanoittamaa vaihtoehtometallia. Keväällä 2022 Sakara Recordsin kautta ilmestynyt debyyttilevy Stoned Statues herätti ansaittua huomiota nousten myös YleX Läpimurto 2023 -ehdokaslistalle, Soundi-lehden vuoden tulokkaaksi sekä Emma Gaala -ehdokkaaksi kolmessa kategoriassa (Vuoden Tulokas, Vuoden Metalli ja Yleisöäänestys). Bändi keikkailee ahkerasti ympäri Suomen myös tänä keväänä. Kesällä luvassa ovat ainakin keikat Sideways-festivaalilla ja Ilosaarirockissa.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Minna Leinonen

Yksi mielenkiintoisimmista, jo asemansa vakiinnuttaneista nykysäveltäjistämme on Minna Leinonen, jonka ALMA! -liikeooppera keräsi viime vuonna ehdokkuudet sekä Teosto-palkinnosta että Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnosta. Tänä vuonna päivänvalonsa on nähnyt jo muun muassa Musica Nova -festivaalilla kuultu, Helsingin kaupunginorkesterin tilaama Vimma (Helsinki-variaatiot) sekä Ilmari Hannikainen -pianomusiikkikilpailun kansainvälisen 2. erän pakolliseksi ohjelmaksi sävelletty Endangered. Kvartettiteos Flowmaattisia öitä kuullaan Kööpenhaminan KLANG-nykymusiikkifestivaaleilla kesäkuussa osana Amazone Quartetin näyttämöteosta.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Nuppu Oinas

Monsp Recordsille viime kesänä signattu Nuppu Oinas on musiikintekijä, joka ammentaa popista, modernista r’n’b:stä ja räpistä. Oinas oli mukana myös Monspin ja HMC:n järjestämällä toisella Rap Studio Bootcampilla syksyllä 2021. Nuorempi sukupolvi tunnistaa Oinaksen erityisesti TikTokista, jossa hänellä on jo yli 200 000 seuraajaa. Hänen tuorein singlensä Herkkis (feat. Sara Bee) on soinut YouTubessa jo yli 71 000 ja Spotifyssa lähes puoli miljonaa kertaa.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Outi Tarkiainen

Outi Tarkiainen on yksi viime vuosien aikana kansainvälisiin parrasvaloihin nousseista ja lahjakkaimmista nykymusiikin säveltäjistämme, joka loistaa tänä keväänä myös Radion Sinfoniaorkesterin konserttikauden teemasäveltäjänä. RSO esittää Tarkiaisen tuoreen Milky Ways -englannintorvikonserton Musiikkitalossa 15. maaliskuuta. Myös Lapin kamariorkesteri on tilannut Tarkiaiselta kamariorkesteriteoksen, joka kantaesitetään Rovaniemellä kesäkuussa. Tulevana kesänä Savonlinnan oopperajuhlilla Suomen ensiesityksensä saa Saksan Theater Hagenissa vuonna 2022 kantaesitetty esikoisooppera A Room of One’s Own.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Bee

Tummasävyistä poppia ja soulia yhdistelevä Bertta Seppälä alias Bee on YleX Läpimurto 2023 -voittaja, jonka viisi tuoreinta singleä ennakoivat myöhemmin tänä vuonna ilmestyvää pitkäsoittoa.  Kultarajan rikkonut Tequilakahvi pysyi Suomen Spotifyn Top 50 -listalla yhteensä 77 päivää nousten Suomen toiseksi striimatuimmaksi kappaleeksi yli 3,5 miljoonalla soitolla. Viimeksi Bee julkaisi helmikuussa uuden kappaleensa Viimeisiä sanoja.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Antinranta

Antinranta on Tuvalu-yhtyeen laulajana tunnetun Auri Antinrannan soolonimi ja -hahmo, jonka toinen sooloalbumi Collective Displacement näki päivänvalonsa helmikuussa. Musiikintekijänä ja äänisuunnittelijana Antinranta onteknologiakuiskaaja”, jonka missiona on hälventää teknologiaan liittyviä ennakkoluuloja ja toimia sen ja taiteen välisenä tulkkina. Antinrannan pääinstrumentteja ovat efektoitu piano ja laajoissa äänialoissa laulu. Hän käyttää musiikinteossa apunaan myös erilaisia sensoreja ja algoritmeja. 

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Silva Emilia

18 vuotta pian täyttävä, melankolista folkia tekevä Silva Emilia julkaisi viime syksynä kiinnostusta herättäneen debyyttisinglensä What If We Could Fly, joka soi myös osana C Moren Poromafia-uutuussarjan jokaista jaksoa. Laulaja-lauluntekijä julkaisi toisen singlensä Will We Ever Know 23. helmikuuta.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Stinako

Laulaja-lauluntekijä Stina Koistinen julkaisi syksyllä 2022 sooloprojektinsa Stinakon toisen levyn, hehkutustakin heränneen Ghostina-albumin. Stinako on toki niittänyt kriitikkosuosiota jo aiemmin: debyyttialbumi Ikuisuus oli ehdolla vuoden 2019 Nordic Music Prizen saajaksi. Ghostinaa on kuvailtu kunnianhimoiseksi taidepopiksi, joka sisältää vaikutteita gospel-kuorolaulusta aina konemusiikkiin ja klassiseen musiikkiin saakka.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Draama-Helmi

Helmi Kajaste alias Draama-Helmi on ”epäselvää räppiä” tekevä omakustanne- ja indie-artisti, jonka albumitrilogian viimeinen osa Draama-Helmi kuistilla nousi upeasti vuoden 2023 Teosto-palkinnon ehdokaskuusikkoon. Teos liikkuu aina lännenelokuvien tunnelmista Kraftwerkin rytmeihin ja osoittaa, että Draama-Helmi on spoken word -kirjoittajana maamme omaperäisintä parhaimmistoa. 

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Maustetytöt

Asemansa jo vakiinnuttaneet Maustetytöt eli Anna ja Kaisa Karjalainen julkaisevat 17. maaliskuuta odotetun kolmannen albuminsa Maailman onnellisin kansa. Maustetyttöjen musiikki jatkaa lyriikkaan panostavan suomirockin- ja -iskelmän kunniakasta perinnettä. Tulevalta albumilta lohkaistiin helmikuussa tuore single Ei niin kovin suuri city.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Heta Narkaus

Lupaavan debyyttinsä Liian ohutta ilmaa viime syksynä julkaissut Heta Narkaus on perinnetietoinen omakustanneartisti ja musiikintekijä, joka on ehtinyt jo herättää indiepiirien huomion. Narkauksen musiikki on singer-songwriter-tyyppistä dream poppia, jonka suomenkieliset sanoitukset eivät kaihda henkilökohtaisempiakaan aiheita.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Jaa somessa
Lue lisää