Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Tomi Korhonen (@TomiJKorhonen)
Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Shokkipaljastus: Teosto aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys

Tietoviikon blogisivuilla julkaistiin tänään OP Komosen blogikirjoitus, joka otsikossaan lupasi shokkipaljastusta siitä, mihin katosivat artistien rahat. Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tomi Korhonen vastasi puutteelliseen kirjoitukseen.

Juttu on julkaistu myös Tietoviikon blogisivuilla.

Sinällään värikkäässä kirjoituksessaan Komonen toteaa muun muassa, että

”Ainakin yhden instanssin soisi suomalaisartistien asiaa ajavan. Valitettavasti Teoston viimeisin peliliike on osoittanut, että järjestö tuntuu olevan lähinnä oman rahapussinsa kasvattamisen asialla – jopa artistien kustannuksella.”

Shokkipaljastuksia lupailevan Komosen soisi jatkossa tekevän taustatyönsä astetta huolellisemmin. Esimerkiksi Teoston verkkosivuilta löytyy varsin kattava infopaketti siitä, miten musiikin käytöstä maksettavat korvaukset mainitun kaltaisissa yhteistuotannoissa järjestetään.

Teoston verkkosivuilta löytyy myös varsin mittava määrä tietoa siitä, mistä musiikin tekijät — eivät siis pelkästään artistit — tekijänoikeuskorvauksensa saavat, kuinka paljon korvauksia kerätään ja miksi. Teoston vuosikertomukseen voi tutustua tarkemmin täällä.

Musiikin tekijöille kerättävien korvausten ohella Teosto jakaa vuosittain lähes kolme miljoonaa euroa kotimaisen musiikin edistämiseen, muun muassa Music Finlandin toimintaan. Teosto myös perusti yhdessä Gramexin kanssa vuonna 2012 Musiikin edistämissäätiön, joka muun muassa jakaa avustuksia ja tukee monipuolisesti erilaista musiikkitoimintaa.

Tulevien shokkipaljastusten kannalta vuosikertomukset ja Teoston infopaketit ovat kuitenkin valitettavan karua luettavaa. Kovin raflaavaa otsikkoa kun on vaikea saada aikaiseksi seuraavasta lauseesta: ”Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon musiikintekijöiden järjestö.”

Oman rahapussin kasvattaminen on tässä valossa aavistuksen vaikeaa. Omaa rahapussia kun Teostolla ei ole, vaan kulujen jälkeen kaikki korvaukset tilitetään musiikin tekijöille. Teosto keräsi vuonna 2013 kotimaasta esityskorvauksia 50,3 miljoonaa euroa, josta toimintakulujen vähentämisen jälkeen tilitetään 86 prosenttia musiikintekijöille ja -kustantajille.

Tekijänoikeusmafiaan ja muihin Teosto-myytteihin pääset tutustumaan täällä.

Antoisia lukuhetkiä.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä