Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Vappu Aura
Kuva: Kaisa Huikuri

Yhteinen musiikkimme

Erityisesti viruksen mukanaan tuomilla kokoontumisrajoituksilla on kulttuurialalle vakavia vaikutuksia. Suomen hallitus on kyennyt reagoimaan tilanteeseen ripeästi. Viime viikolla julkistettiin hallituksen ja yksityisten säätiöiden 1,5 miljoonan euron apupaketti, joka tulee haettavaksi huhtikuun alusta. Luovan alan yrityksille suunnattu häiriötilanteen kehitystuki tuli haettavaksi Business Finlandin kautta viime viikolla. Hallituksen tukitoimissa on huomioitu myös freelancerit ja toiminimiyrittäjät, joita musiikkialallakin on paljon. Kulttuuriala lobbasi tätä pakettia yhteisessä rintamassa ja ymmärrys myös opetus- ja kulttuuriministeriössä löytyi nopeasti. 

Kulttuurialan osoittama innovatiivisuus on ollut suorastaan häkellyttävää. Kun ihmiset eivät kohtaa baarissa eivätkä Stokkan kellon alla, he kohtaavat verkossa. Niin keikat, konsertit, teatterit kuin festivaalitkin ovat siirtyneet ketterästi digitaalisille alustoille. Striimattuihin keikkoihin keskittyvä keikalla.fi polkaistiin pystyyn parissa päivässä usean toimijan yhteistyönä. Mediayhtiöt Sanomasta Yleen ovat valjastaneet alustansa livekeikkojen esittämiskanavaksi. Musiikkiala Uniklubista Pikku Papun orkesteriin ovat pitäneet omia esityksiään Facebookissa ja Instagramissa. Esille pääsee varmasti moni sellainenkin esiintyjä, joka ei normaalioloissa isoille yleisöille esiinny. 

Myös muiden toimijoiden osoittama ymmärrys ja joustavuus ovat heränneet nopeasti. Vuokranantajat neuvottelevat vuokranmaksun aikatauluista ja sopivat alennuksista. Työnantajien työeläkemaksuja on alennettu ja verkossa kannustetaan ostamaan ravintoloihin lahjakortteja. Myös Teosto antoi asiakkailleen mahdollisuuden käyttää musiikin esittämiseen ostetut luvat livetilanteen sijasta striimaukseen. Olemassa olevia lupia on myös mahdollisuus muuttaa jälkikäteen ja sopia maksuaikatauluihin joustoja. Ymmärretään, että tässä ollaan kaikki samassa veneessä. Firmojen kaatuminen ei ole kenenkään etu. 

Hienoa on ollut havaita myös isojen mediayhtiöiden kyky reagoida ketterästi. YLE kiirehti ensimmäisenä ilmoittamaan, että se satsaa kulttuuriin ja aikoo myös lisätä kotimaisen musiikin osuutta kanavillaan. Yli puolet Teoston keräämistä tekijänoikeuskorvauksista tulee televisiosta ja radiosta, joten niiden kotimaisuusasteella on tärkeä merkitys suomalaisille säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille. 

On muistettava, että musiikkialan tulonmenetys ei rajaudu vain kevään kokoontumisrajoitusten aikaan. Vielä viime viikolla Teosto maksoi normaalit tilitykset musiikin tekijöille, koska ne olivat viime vuoden puolella kertynyttä tuloa. Myös kesäkuun tilitys tullaan maksamaan normaalin suuruisena. Vaikutus näkyy vasta loppuvuodesta, kun kevättä aletaan tilittää. Tapahtumista aiheutuva tekijänoikeustulojen menetys on alustavasti arvioitu olevan yli miljoona euroa kuussa. Radioiden ja television musiikinlisäykset tulevat silloin tarpeeseen. 

Kenties tästä ajasta koituu myös jotain hyvää: myötätuntoa, yhteisöllisyyttä ja ketteryyttä. Musiikin tekijät ja käyttäjät seisovat yhteisessä rintamassa alan pelastamisen puolesta. Kulttuurialan keskinäinen kilpailu on hetkeksi unohdettu. Jopa hallitus ja oppositio ovat haudanneet sotakirveensä. 

Meidät on vallannut eräänlainen ”koronasodan henki”: kaikki puhaltavat yhteen hiileen, omia vaivojaan säästämättä. Kenties tämä aika tulee muuttamaan meitä lopullisesti: kaikki muistavat, mitä tuo toinen tuossa teki silloin minun hyväkseni. Ja miten me kaikki uskoimme musiikin voimaan. 

Vappu Aura 
Teoston viestintä-, markkinointi- ja yhteiskuntasuhdejohtaja

Twitterissä @VappuAura

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä