Siirry sisältöön

Tukea asiakkaillemme vaikeassa koronatilanteessa

24.03.2020

Päivitetty 31.3.2020

Maksoimme maaliskuun tilityksessä 8,5 miljoonaa euroa musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille. Kesäkuun tilitys maksetaan 11.6.2020. Näiden tilitysten määriin koronaviruksella ei ole vaikutusta, sillä ne koskevat viime vuonna kertynyttä tuloa. 

Tämän lisäksi vaikutamme monin tavoin musiikkialan tilanteen helpottamiseksi:

  • Olemme helpottaneet livekeikkojen siirtämistä verkkoon siten, että jo olemassa oleva esittämislupa kattaa myös striimauksen. Lue lisää siitä, kuinka voit siirtää musiikkia sisältävät esitykset verkkoon joustavasti Teoston lupien puitteissa.
     
  • Jo ostettuja musiikin esityslupia voi muuttaa tai keskeyttää lupien laskutuksen mikäli tapahtumat ovat peruuntuneet.  Muutoksista ilmoitat helpoiten Ota yhteyttä -sivulta löytyvällä Muutosilmoitus-lomakkeella.
     
  • Teoston lupien laskutusväli vaihtelee kuukaudesta vuoteen. Mikäli et pysty maksamaan laskuasi eräpäivään mennessä, ole meihin yhteydessä. Voimme myöntää tarvittaessa laskullesi lisää maksuaikaa. Mikäli laskusi on ehtinyt jo mennä perintään, ole yhteydessä perintäyhtiöömme (yhteystiedot löytyvät laskulta).

Asiakaspalvelu palvelee normaalien aukioloaikojen puitteissa. Tavoitat meidän puhelimitse, verkkopalvelussa, sähköpostilla ja chatissa. Kaikki kokoukset ja yhteydenotot hoidetaan digitaalisin välinein tai puhelimitse. Aulapalvelu palvelee ainoastaan Kampin huipun 1. kerroksessa, jonne voi tarvittaessa jättää postia ja muita lähetyksiä. Katso tästä Teoston yhteystiedot

Muut tukitoimenpiteet

Myös yhteiskunnan muut toimijat ovat julkaisseet toimenpiteitä, joiden tavoitteena on tukea kulttuurialaa ja musiikin tekijöitä:

  • Music Finland nopeuttaa musiikkiviennin edistämiseen tarkoitetun tuen myöntämistä. Tuen tarkoituksena on edistää suomalaisen musiikin vientiä ja tunnettuutta erityisesti digitaalisilla alustoilla. Tuen määrä voi olla 500-6000 euroa. Hakemuksia käsitellään viikoittain, 3.4.–8.5.2020 välisellä ajalla. Lue lisää Music Finlandin sivuilta. 
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö, suuret suomalaiset säätiöt sekä Taiteen edistämiskeskus myöntävät yhdessä nopeaa tukea koronaepidemian takia ahdinkoon joutuneille taiteen ja kulttuurin ammattilaisille. Noin 1,5 miljoonan euron apurahahaku aukeaa huhtikuun alussa taiteen edistämiskeskuksen sivuilla ja päätökset apurahoista tehdään huhtikuun lopussa. Lue lisää opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteesta
  • Lisäksi eri säätiöt ohjaavat tukea omia kanaviaan pitkin. Esimerkiksi Koneen säätiö on avannut haun taiteilijoiden kolmen kuukauden työskentelyapurahalle, joka tapahtuu taiteilijan omassa  kodissa. 
  • Business Finland on lanseerannut kaksi uutta rahoituspalvelua lieventämään koronavirusepidemian aiheuttamia talousvaikutuksia pk-yrityksille. Rahoitusta suunnataan toimialoille, jotka kärsivät epidemian vaikutuksista vakavimmin kuten matkailuyrityksille ja luovan alan yrityksille. Lue lisää Business Finlandin sivuilta
  • Työttömyysturva laajenee koskemaan väliaikaisesti myös yrittäjiä (ml. toiminimet) ja freelancereita.
  • Yleisradio tarjoaa vaikeassa tilanteessa entistä enemmän musiikkia uudessa Olohuone-konseptissaan. Kevään esityksistä kertyvät tekijänoikeuskorvaukset tulevat maksuun Teoston syksyn tilityksissä. Yle on luvannut panostaa myös radiokanavillaan erityisesti kotimaiseen musiikkiin.
  • Äänitteellä esiintyvien muusikoiden ja musiikintuottajien tekijänoikeusjärjestö Gramex on päättänyt aikaistaa toukokuun tilitystään huhtikuulle. Lue lisää Gramexin tiedotteesta.
  • Verkkoon on perustettu useita alustoja, joiden kautta musiikin esittäjät voivat tarjota keikkojaan striimattuna – joko maksullisesti tai maksutta. Yksi näistä Rockwayn, Lippu.fi:n ja Muusikkojen liiton perustama Keikalla.fi-livestriimauspalvelu. Tietoa netissä esitettävistä keikoista jakamaan on perustettu myös mm. Koronakonsertit-sivusto

Työskentelemme yhdessä eri toimijoiden ja viranomaisten kanssa, jotta tukitoimet kohdistuisivat niitä eniten tarvitseville ja olisivat tasoltaan riittäviä. Tätä tiedotetta päivitetään sitä mukaa, kun uutta informoitavaa ilmenee. 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä