Siirry sisältöön

Uusista festivaaliesiintyjistä yli 4500 ehdotusta – tuomaristo valitsi shortlistalle kiinnostavimmat uutuudet

07.11.2023

Teosto ja Nelonen Media Liven ”Uudet soundit” -kampanja tuotti runsaasti ehdotuksia esiintyjiksi ensi kesän suurille festivaaleille. Tuomaristo on nyt valinnut saaduista ehdotuksista shortlistan. Niiden joukosta valitaan kolme uutta esiintyjää Raumanmeren juhannukseen, Suomipop-festivaalille ja Kuopiorockiin.

”Uudet Soundit” -kampanjalla haluttiin luoda uusille, nouseville musiikintekijöille mahdollisuuksia päästä suuren yleisön tietoisuuteen. Ehdotuksia tuoreiksi esiintyjiksi kerättiin yleisöltä 2.-22.10.2023,

Kaikkiaan kampanjaan saatiin huikeat 4500 ehdotusta, joissa esitettiin 1250 eri esiintyjää. Eniten ehdotuksia tuli Rockfestiin, yli 2200 kappaletta. Valitettavasti kampanjan jälkeen saatiin tieto; ettei kyseistä festivaalia ensi kesänä järjestetä, joten Rockfestiin tehdyt ehdotukset siirrettiin 25.-27.7.2024 järjestettävään Kuopiorockiin. Suomipop-festivaaleille tehtiin yli 1600 ehdotusta ja Raumanmeren juhannukseen 630 ehdotusta

”Ehdotuksia tehtiin hyvin laajasti, joten tuomariston tehtävä niiden arvioinnissa ei ollut helppo. Shortlistatut valittiin festivaalikohtaisesti niin, että ne sopivat myös tapahtuman kohdeyleisöön ja muuhun esiintyjäkaartiin”, kertoo tuomariston puheenjohtajana toimiva, Nelonen Media Liven promoottori Janne Tamminen.

Mahdollisuuksia tuoreille tekijöille

Tuomariston valinnat shortilistalle olivat yksimielisiä. Mahdollisuudet haluttiin tarjota tuoreille tekijölle, jotka eivät tuomariston näkemyksen mukaan ollut päässyt vielä riittävällä tavalla esille.

”Nostimme listalle viime vuosina esiin nousseita yhtyeitä ja artisteja, jotka hyötyisivät annetusta mahdollisuudesta mahdollisimman paljon. Heitä, joilla ei vielä ole juurikaan ollut vastaavia näytön paikkoja mutta joiden musiikki tiedetään laadukkaaksi.”

Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura on iloisesti yllättynyt kampanjan herättämästä laajasta mielenkiinnosta.

”Kampanjaan ehdotettiin kaikkiaan 1250 eri esiintyjää, mikä on huikea määrä. Ehdotukset kattoivat kaikki genret ja erityyppiset esiintyjät laidasta laitaan. Meidän tulee tulevaisuudessakin vaalia suomalaista ruohonjuuritason musiikkitekemistä, joka on monimuotoisuudessaan ainutlaatuista.”

Tuomariston shortlist festivaaleittain, ehdokkaat aakkosjärjestyksessä

RMJ 20-22.6.2024

  • Devinity: Devinity luo sekä radioon että klubeille sopivaa uuden sukupolven tanssimusiikkia. Artistin yhteisjulkaisut kansainvälisten huipputuottajien kanssa ovat keränneet jo miljoonia striimejä ja ahkerasti keikkailevan DJ:n keikoilla tunnelma on katossa.
  • Heviteemu: Ensimmäisen albuminsa tänä vuonna julkaissut Heviteemu säveltää, sanoittaa, sovittaa, tuottaa ja miksaa musiikkinsa itse. Tummanpuhuvan musiikin taituria kiitetään myös taitavaksi esiintyjäksi.
  • Sara Bee: karismaattinen uusi artisti joka yhdistelee sujuvasti räppiä, r’n’b:tä ja poppia. Erottuva esiintyjä hurmaa tarttuvilla melodioilla ja tiukalla äänellään sekä osuvilla lyriikoillaan.
  • Svani: Svani yhdistelee musiikissaa afro trapiä, dancehallia ja eurooppalaista soundia. Levytyssopimuksen tänä vuonna solminut artisti tuo suomalaiseen musiikkikenttään kaivattua kansainvälistä tunnelmaa.
  • whereismike: omakustanteisesti jo pidempään musiikkia tehneen artistin julkaisutahti on ripeä. Monilahjakkaan tekijän elektroninen musiikki on ehtinyt herättää jo laajaa kiinnostusta mm. TikTokissa.

SUOMIPOP JYVÄSKYLÄ 11.-13.7.2024

  • Annika Pudas: Suomenkielistä pop-folkia esittävä Annika Pudas tekee parhaillaan debyyttialbumiaan. Läsnäolevan ja aidon artistin kappaleet ovat koskettaneet monia.
  • Aston Kalmari: Lappeenrantalainen suomirock-yhtye on tehnyt kaksi albumia. Valtaisan määrän ehdotuksia kerännyttä yhtyettä kiitetään energisestä otteesta, tarttuvista melodioista ja loistavasta liveotteesta.
  • Eroma: Popartisti Eroman samaistuttavat ja tarttuvat kappaleet saavat yleisön liikuttumaan, nauramaan ja laulamaan mukana. Indie Queeniksi tituleerattu Eroma julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2022, ja pitkään valmisteltua uutta materiaalia on luvassa vuonna 2024.
  • Nupu: Nupu yhdistää suomenkielisen popin moderniin bändisaundiin. Viime vuonna ilmestyneen esikoisalbumin vahva ja koskettava soundi sekä energinen livemeininki keräsivät paljon ehdotuksia.
  • Vahtera. Meri Vahtera tunnetaan vahvana, runsasta samaistumispintaa tarjoavien kappaleiden tulkitsijana. Toista studioalbumiaan työstävän artistin mukaansatempaava popmusiikki saa kiitosta taitavasta tulkinnasta.

KUOPIOROCK 25.-27.7.2024

  • Antivalent: Seinäjokelainen Antivalent soittaa kansainvälisen tasoista melodista rockia ja laulaa englanniksi. Livekokonaisuuden energia on selvästi herättänyt huomion viime vuosina
  • Bad Baron: Bad Baron on melodista rockia soittava nelihenkinen yhtye, joka julkaisi debyyttialbuminsa viime vuonna. Yhtyeen kappaleet ovat ehtineet saada radiosoittoa myös ulkomaisilla kanavilla.
  • Crucify The Faith: Crucify The Faith yhdistää elementtejä metallin eri alalajeista luodakseen oman vahvan soundinsa. Debyyttialbuminsa viime vuonna julkaissut yhtye on tehnyt jo runsaasti klubikeikkoja ja on valmis festarilavoille
  • Kaikkeus: Kuopiolainen rocktrio Kaikkeus on kerännyt live-esiintymisillään vakuuttavan fanikunnan, joka oli ehdottanut yhtyettä ahkerasti. Yhtye soittaa hieman valtavirrasta poikkeavaa rockia, jossa on mukansatempaavat lyriikat.
  • rock band from hell: Kansainvälisille markkinoille tähtäävä yhtye nojaa bändivetoisen rockin perinteisiin sekoittaen siihen punk, pop ja trap-musiikkia. Oululainen trio julkaisi tänä syksynä debyyttialbuminsa ja keikkailee ahkerasti myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Yleisöehdotusten joukosta shortlistan valitsi tuomaristo, johon kuuluu musiikin pitkän linjan ammattilaisia: puheenjohtajana toimivan Janne Tammisen lisäksi radiotoimittaja Laura Vähähyyppä, tuottaja Riku Mattila sekä musiikkikustantaja ja A&R Manager Semira Ketroussi  Elements Musicilta sekä ja A&R Heikki Puhakainen Kaiku Recordingsilta.

Tuomariston valinnat ensi kesän festivaaleille julkistetaan joulukuussa 2023. ”Uudet soundit” -tittelin alla esiintyvät tuoreet tähdet pääsevät näyttämään taitojaan festarilavoille kesällä 2024. Esiintyjän kanssa solmitaan normaali sopimus ja maksetaan asianmukaiset palkkiot esiintymisestä.

Lue lisää kampanjan sivuilta: teosto.fi/uudetsoundit

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä