Uudet Soundit -kampanja nostaa esiin tulevaisuuden musiikintekijät: kolme suurfestivaalia etsii esiintyjiä yleisöehdotuksilla
Teosto ja kolme kotimaista huippufestivaalia – Provinssi, Pori Jazz ja John Smith Rock Festival – kutsuvat jälleen yleisön mukaan löytämään suomalaisen musiikin tulevaisuuden staroja. Nyt kolmatta kertaa järjestettävä Uudet Soundit -kampanja tarjoaa mahdollisuuden nostaa esiin lupaavia tuoreita esiintyjiä, jotka ansaitsevat paikkansa kesän 2026 festarilavoilla.
Live-esiintymiset ovat yhä yksi tärkeimmistä tavoista kasvaa yleisön suosikiksi ja rakentaa uraa musiikin parissa. Uudet Soundit -kampanja tuo yhteen musiikin ystävät, festivaalit ja Teoston yhteisen tavoitteen äärelle: löytää ja tukea uusia, kotimaisia musiikintekijöitä, joilla on potentiaalia nousta tulevaisuuden tähdiksi.
“Uudet Soundit on hieno esimerkki yhteistyöstä, jossa koko musiikkiala voi yhdessä auttaa uutta musiikkia pääsemään esille. Keikat ovat monelle ensimmäinen askel kohti yleisön suosiota, ja isolla festivaalilla soittaminen on monen nuoren esiintyjän unelma”, sanoo Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura.
Kolme erilaista festivaalia, kolme uutta mahdollisuutta
Mukana kampanjassa on Suomen tunnetuimpia ja pitkäaikaisempia festivaaleja, jotka houkuttelevat kesäisin satoja tuhansia ihmisiä musiikin äärelle. Kesällä 2026 Provinssi (Seinäjoki 25.–27.6.), Pori Jazz (Pori 16.–18.7.) ja John Smith Rock Festival (Laukaa 16.–18.7.) tarjoavat jokainen yhden Uudet Soundit -esiintymispaikan tuoreelle, nousevalle esiintyjälle.
Festivaalit ovat mukana kampanjassa halustaan tukea kotimaisen musiikin tulevaisuutta ja antaa yleisölle mahdollisuus vaikuttaa siihen, keitä lavalla ensi kesänä nähdään.
“Provinssille on kautta historiansa ollut tärkeä arvo nostaa esiin uusia nousevia artisteja, joista kuoriutuu niin tulevaisuuden päälavojen esiintyjiä kuin suomalaista musiikkia rikastuttavia taiteilijoita”, sanoo Provinssin promoottori Marko Kivelä.
Kampanjasta tulevat yleisöehdotukset luovat myös kiinnostavan katsauksen kotimaisen musiikkikentän nykytilaan ja tulevaisuuden kehitykseen. Viime vuonna kampanjassa annettiin kaikkiaan 3 800 ehdotusta.
“Uudet Soundit -kampanjan kautta saamme erinomaisia vinkkejä kiinnostavista, nousevista kyvyistä ja samalla monipuolistamme entisestään festivaalin musiikillista kirjoa,” kertoo Pori Jazzin tuottaja Sanna Grönmark.
Kampanjaan osallistuvat festivaalit ovat profiililtaan erilaisia. Ehdotuksen voi antaa vain yhdelle festivaalille, tai halutessaan ehdottaa kolmea erilaista esiintyjää. Metallimusiikin ystävien John Smith Rock Festival näkee kampanjan mahdollisuutena rakentaa myös koko genren tulevaisuutta.
”John Smith Rock Festivalin sydän sykkii isosti rock- ja metallimusiikille ja koemme suurta iloa saadessamme olla mukana turvaamassa kotimaisen raskaan musiikin tulevaisuutta”, festivaalin perustaja John Smith kertoo.
Ehdota suosikkiasi 24.11. mennessä
Kuka tahansa voi ehdottaa omaa suosikkiaan kampanjasivulla teosto.fi/uudetsoundit 10.–24.11.2025. Ehdotettavalla artistilla tai yhtyeellä tulee olla julkaistua musiikkia, itse tehtyjä kappaleita ja ammattimainen ote keikkailuun. Ehdottajat voivat liittää mukaan lyhyen perustelun siitä, miksi juuri tämä tekijä ansaitsisi paikkansa ensi kesän isoilla lavoilla.
Kyseessä ei ole yleisöäänestys, vaan lopulliset valinnat tehdään asiantuntijaraadin toimesta. Raatiin kuuluu festivaalien edustajia sekä musiikkialan ammattilaisia.
Joulukuussa julkaistaan kampanjan shortlist, ja lopulliset valinnat julkaistaan alkuvuodesta 2026.
Kampanjan tavoitteena vahvistaa kotimaisen musiikin tulevaisuutta
Uudet Soundit -kampanja on osa Teoston ja festivaalien yhteistä työtä suomalaisen musiikin elinvoimaisuuden ja monimuotoisuuden edistämiseksi. Kampanjan kautta halutaan antaa uusille tekijöille näkyvyyttä ja tarjota konkreettinen väylä kohti ammattimaisempaa uraa.
Ehdota tulevaisuuden suosikkia 10.–24.11.2025 osoitteessa teosto.fi/uudetsoundit
LISÄTIETOJA: