Siirry sisältöön
Joulukuu
Kouluhanke Future Songwriting opastaa luovuuteen
09.12.2019
Jokainen ihminen on luova – kaikki eivät vain tiedä sitä. Teoston koordinoima Future Songwriting -projekti pyrkii muuttamaan tuon asian viemällä…
Marraskuu
Tuottajahommia ja artistiunelmia
04.11.2019
Noora Tuurin ura alkoi ottaa juoksuaskelia keväällä 2016, kun hän päihitti teknologiaestonsa ja avasi  musiikinteko-ohjelman.
Kesäkuu
Suomen kuorokulttuuri on elävää
03.06.2019
Vuonna 1922 perustettu Sulasol eli Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y. on yksi maamme suurimpia harrastajamusiikkijärjestöjä, johon kuuluu lähes 350…
Helmikuu
Etta vaihtoi Aretha Franklinin räppiin
07.02.2019
Räppäri-laulaja Etta on oman aikansa lapsi: hän on osallistunut kykyjenetsintäkilpailuun, löytänyt uuden suunnan uralleen sosiaalisesta mediasta ja…
Musiikin opinnot ”mainio pätkä elämää”
07.02.2019
Jussi Liskiä voi kuvata armoitetuksi pedagogiksi, syvällisesti pohtivaksi ja oppilaisiinsa empaattisesti suhtautuvaksi opettajaksi. Vuosien varrella Liski…
Tammikuu
Räpin ja popin ristitulessa
03.01.2019
Antti ”RZY” Riihimäki on mies monien suurten räp- ja popbiisien takana. Tässä haastattelussa hän kertoo taustastaan, työskentelymetodeistaan ja…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!