Siirry sisältöön

Teosto tilitti yli 13 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille

eri suuruisia euron seteleitä
15.09.2022

Teosto on maksanut tänään 15.9. säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille yhteensä 13,3 miljoonaa euroa. Tästä 5,7 miljoonaa euroa maksetaan Teoston kotimaisille asiakkaille. Loput maksetaan kansainvälisten järjestöjen kautta ulkomaisille tekijöille ja kustantajille. Kaikkiaan korvauksia saa syyskuussa lähes 7 000 musiikin tekijää ja kustantajaa.

Teoston tilitykset maksetaan neljännesvuosittain. Nyt korvauksia maksettiin pääosin vuoden 2022 ensimmäisen kvartaalin aikana konserteissa, radiossa, televisiossa, taustamusiikkina, online- ja streaming -palveluissa sekä Yle Areenassa käytetystä musiikista.

Yksittäisen tekijän tilityksen määrä voi vaihdella muutamasta eurosta useisiin tuhansiin riippuen siitä, kuinka paljon hänen kappalettaan on esitetty ja mikä on hänen osuutensa kappaleesta. Yksittäisen musiikin tekijän mediaanitilitys oli verojen jälkeen noin 81,40 euroa.

Striimaus ja livemusiikki hienoisessa kasvussa

Striimauspalveluista kuten Spotifysta, YouTubesta, Facebookista ja Apple Musicista maksettavat korvaukset ovat tässä tilityksessä 0,5 miljoonaa euroa suuremmat kuin vuoden 2021 syyskuussa. Vastaavasti taas tilausvideopalveluista (Video on Demand) maksettavia korvauksia on kausivaihteluista johtuen tässä tilityksessä hieman viime vuotta vähemmän.  

Myös konserteista ja tapahtumista musiikintekijöille maksettavat korvaukset ovat hieman edellisvuotta suuremmat. Tilitykset ovat kuitenkin kertyneet alkuvuodesta 2022, joka oli vielä pitkälti koronarajoitusten aikaa.

Lopullinen toipuminen koronarajoitusten aiheuttamasta kuopasta tapahtuu musiikkialalla vasta tulevien vuosien aikana. Erityisesti kansainvälisissä tilityksissä ja live-puolella matkaa normaalitilanteeseen on vielä. Nyt olisikin tärkeää, että yhteiskunnassa ei unohdeta musiikki- ja kulttuurialaa, vaan tehdään aktiivisia toimia sen kasvun ruokkimiseksi ja yleisten toimintaedellytysten parantamiseksi”, sanoo Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen

Tapahtuma- ja konserttialueen korvauksia ennen koronaa on maksettu vuositasolla noin 7 miljoona euroa, kun puolestaan tämän vuoden ennuste maksetuista korvauksista jää vielä koronapandemiasta johtuen noin 3 miljoonan euron tietämille.

Muut alueet näyttävät toipuneen koronasta kohtalaisen hyvin ja esimerkiksi Ylen, kaupallisen radion ja kaupallisen TV:n korvaukset näyttävät jo varovaista 4 % kasvua viime vuoteen verrattuna.

Teosto keräsi tekijänoikeuskorvauksia musiikin julkisesta esittämisestä, välittämisestä ja tallentamisesta seuraavasti:

Syyskuussa 2022 maksettavat korvaukset on kerätty seuraavista oikeusluokista:

OikeusluokkaSyyskuu 2022 M€Syyskuu 2021 M€
Radio ja TV5,65,4
Julkinen esittäminen1,51,2
Verkkopalvelut (online)4,25,0
Tallentaminen0,00,1
Useita (ulkomaat, korjaukset)2,01,9
Yhteensä13,313,6

Tilitykset maksetaan neljä kertaa vuodessa

Lisätietoa Teoston tilityksistä löydät Tilitykset-sivulta.

Teoston kulloinkin tilittämä kokonaissumma vaihtelee sen mukaan, kuinka kattavasti kultakin musiikinkäytön alueelta saadaan kerättyä korvauksia ja kuinka nopeasti kerätyt korvaukset saadaan kohdistettua oikeille teoksille. Kohdistamiseen tarvitaan sekä musiikintekijöiden omista teoksistaan Teostolle tekemät teosilmoitukset että musiikin esittäjien ja käyttäjien tekemät esitysilmoitukset tai musiikinkäyttöraportit. 

Teosto maksaa asiakkaanaan oleville säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille tilityksiä neljä kertaa vuodessa. Syyskuun 2022 jälkeen seuraava tilitys maksetaan 15.12.2022. 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä