Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Johanna Laitinen
Kuva: Jussi Helttunen

Teosto-palkintoehdokas 2022: Litku Klemetti – Kukkia muovipussissa

Kukkia muovipussissa on diskoeepos, jonka elektroninen ja syntetisaattorivetoinen ote on Litku Klemetille uusi mutta luonteva tyylivaltaus. Teksteillään levy tarkkailee nuoren ihmisen kamppailua lapsuuden ja aikuisuuden välillä: epävarmuus, ulkopuolisuuden tunteet ja seksuaalinen herääminen käsitellään suorasukaisen hykerryttävästi.

Kukkia muovipussissa on Litku Klemetin neljäs varsinainen soololevy, joka on tekijöidensä Sanna Klemetin ja Pekka Tuomen mielestä heidän elektronisin, popein ja modernein tuotoksensa.

”Alettiin tekee tätä kotona, että tämä syntyi siinä mielessä eri lailla kuin aiempi. Tuotantometodit ovat olleet studiopohjaisempia kuin aiemmin”, Pekka Tuomi kertoo.

Työskentelytavaksi vakiintui malli, jossa Klemetti teki kappaleesta raakileen, josta parivaljakko alkoi työstää sovitusta ja äänitystä heti samana päivänä kotistudiollaan.

”Kokeilu ja leikki on se juttu”, Litku Klemetti sanoo.

Innoittajina tytöt ja 80-luvun disko

1980-lukuiset, nostalgiannälkää herättävät retrosoundit yhdistyvät levyllä luontevasti nykyaikaan. Pekka Tuomi kertoo, että hänen intohimonaan on ollut jo pitkään keräillä vanhoja, analogisempia musiikkilaitteita.

”Laitteet, joita tässä dogmaattisesti käytettiin, ovat analogisia syntetisaattoreita ja muita. Ettei lähettykään käyttämäänkään mitään softaplugareita. Se retrous tulee oikeastaan siitä. Se musiikki on muuten aika modernilla tavalla toteutettu.”

”Ne (analogiset laitteet) luovat myös rajoitteita, mikä ruokkii luovuutta. Eli niiden käyttö on ongelmanratkaisua”, Litku Klemetti jatkaa.

Vaikutteita musiikkiin haettiin 80-luvun elektronisesta diskomusiikista, erityisesti italo- ja suomidiskosta. Levyä on kuvailtu myös ”tyttöjen teinilevyksi”, jonka tekstit kertovat erilaisista tytöistä ongelmineen.

Mona Carita on ollut mulle jo lapsena semmoinen innoittaja. Et mä tykkäsin pienenä, sain hirveästi voimaa just tollasesta Finnhits-, ja 80-luvun suomalaisista, kovaa ja korkealta laulavista naisartisteista. Siinä tulee se feministinen klangi.”

Katso ja kuuntele Litku Klemetin ja Pekka Tuomen ajatuksia haastatteluvideostamme!

Kuka voittaa Teosto-palkinnon 2022?

Vuoden 2022 Teosto-palkinnon ehdokkaat valittiin poikkeuksellisesti kahden vuoden eli 2020–21 aikana julkaistuista tai kantaesitetyistä kotimaisista sävelteoksista. Myös voittajien kesken jaettava summa on sen historian suurin: jaossa on yhteensä 60 000 euroa. Vuodesta 2003 lähtien, nyt 17. kerran jaettava Teosto palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Katso kaikki Teosto-palkintoehdokkaat tästä.

Jaa somessa
Lue lisää
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä