Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Johanna Laitinen
Kuva: Jukka Mantere

Teosto-palkintoehdokas 2023: Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen – Water

Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen Water on 2020-lukulaista vesimusiikkia: siinä soi vesi. Lääkeruiskusta putoavaan tippaan voi lisätä pitkän kaiun, ja kun hydrofonin jäädyttää, siitä tulee lyömäsoitin. Kuninkaallinen huviretki teos ei ole, vaan ilmastokriisin uhka varjostaa minuutti minuutilta synkemmin. Teoksen symboliikka kuuluu vakuuttavissa ja moninaisissa sointiväreissä: rapiseva sade, impressionistinen puro ja jyrähtäen saapuva, atonaalinen myrsky. Jäljelle jää hukuttavalta tuntuva, pimeä ja pyörteinen puhallinmelodia.

Kymmenen vuotta yhdessä nykymusiikkia säveltäneet Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen loivat 20-minuuttisen teoksen sinfoniaorkesterille Tampere Biennalen ja Tampere Filharmonian tilauksesta. Tampere filharmonia johtajanaan Rebecca Tong kantaesitti teoksen huhtikuussa 2022. Alun perin teos oli tarkoitus kantaesittää jo aiemmin, mutta koronapandemia siirsi kantaesitystä kahdella vuodella.

Nykymusiikkisäveltäjien joukossa kaksin säveltäminen on hyvin harvinaista, mutta säveltäjäpariskunta kokee yhdessä tekemisen erityisenä voimana.

”Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi: pallottelu toisen kanssa tuo sinne (musiikkiin) ideoita, joita ei olisi itse tullut ajatelleeksi”, Tapio Lappalainen kertoo ehdokasvideolla.

Water kuvastaa veden eri olomuotoja

Lappalainen sai muutama vuosi sitten idean teossarjasta, joka kertoisi neljästä peruselementistä: maasta, ilmasta, tulesta ja vedestä. Tampere Filharmonia päätyi tilaamaan teoksen vedestä, koska Tammerkoskella on ollut merkittävä osuus kaupungin historiassa. Sanna Ahvenjärven mukaan säveltäjäpariskunta halusi kuvata veden tärkeyttä ja kauneutta, mutta samalla sen vastakohtaa, kauheutta.

”Teos lähtee liikkeelle kuivuudesta. Sitten tulee sade, joka muuttuu puroksi. Purosta mennään pienen vesiputouksen kautta järveen. Järvi muuttuu jäätiköksi, jäätiköstä mennään suuren vesiputouksen kautta mereen, jossa on koralleita. Lopuksi tulee tsunami.”

Perinteisten orkesterisoitinten lisäksi teoksessa on käytetty hieman erikoisempia tapoja tuoda esiin veden olemusta ja kuulokuvaa – myös vahvistetun elektroniikan keinoin.

”Teoksessa desimittaan tiputetaan pipetillä vesitippa. Siinä on mikrofoni kiinni ja sieltä kautta sitten vahvistetaan se ääni. Lisäksi siellä on veteen upotettavia instrumentteja, joita ovat chimes, triangeli ja kellopelilaatat. Sitten siellä on jääkalikka, jonka sisälle on jäädytetty hydrofoni eli vedenalainen mikrofoni. Jääkalikkaa sekä raavitaan että soitetaan rytmikkäästi iskemällä sen pintaan”, Lappalainen kertoo.

Katso ja kuuntele Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen ajatukset haastatteluvideostamme!

Teosto-palkinto 2023

Vuoden 2023 Teosto-palkinnon ehdokkaat ovat vuonna 2022 julkaistuja tai kantaesitettyjä sävelteoksia tai teoskokonaisuuksia. Vuodesta 2003 lähtien, nyt 18. kerran jaettava Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Voittajateos- tai teokset palkitaan Musiikkitalossa 27.4.2023.

Katso kaikki Teosto-palkintoehdokkaat tästä.

Jaa somessa
Lue lisää
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä